Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus49920.11.20178

10855-2017 (653)

Koulukadun korvaavien päiväkotien tarveselvitys

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle tuodaan hyväksyttäväksi tarveselvitys, jonka mukaan Koulukadulla sijaitsevan päiväkodin tilat korvataan Sofiankadulle sijoitettavalla uudisrakennuksella. Tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen Sofiankadun päiväkodista laaditaan hankesuunnitelma. Ruusukortteliin sijoittuvan päiväkodin tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessi tuodaan käsittelyyn erikseen.

Kh § 499

Tilajohtaja Tuomas Koskiniemi ja tilacontroller Minna Juselius 13.11.2017:

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Ruusukorttelin asemakaavanmuutoksen kokouksessaan 15.5.2017. Asemakaavamuutoksella muutetaan kaksi kaksikerroksisten päiväkotirakennusten tonttia asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa myös päiväkoti- ja palvelutoimintaa. Kaavamuutos antaa mahdollisuuden rakentaa tonteille katujen varsille joko kahdeksankerroksisen kokonaisuuden tai yhden 16-kerroksisen rakennuksen ja muut rakennukset korkeintaan kahdeksankerroksisina. Korttelin sisäpihalla on yksikerroksisen rakennuksen rakennusala päiväkotia tai muita palvelutiloja varten. Yksikerroksisten osien kattotasot tulee käyttää osana päiväkodin tai asukkaiden ulkoilupihaa. Kaavapäätöksestä on valitettu, joten kaava ei ole vielä saanut lainvoimaa.

Valitusprosessien tullessa loppuun käsitellyksi ja kaavan saadessa lainvoiman tulee TVT Asunnot Oy (myöhemmin TVT) suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden kaavan salliman kokonaisuuden Koulukadun varteen.

Koulukadulla toimii nykytilanteessa kaksi päiväkotia. Koulukatu 10 on ruotsinkielinen päiväkoti, jossa on nykytilanteessa 112 hoitopaikkaa. Koulukatu 12 on suomenkielinen päiväkoti, jossa on nykytilanteessa 131 hoitopaikkaa.

Osana Ruusukorttelin kehityshanketta on Koulukadun päiväkotien tilalle löydettävä korvaavat ratkaisut. Kaava mahdollistaa yhden päiväkodin toteuttamisen Ruusukorttelin hankkeen yhteydessä, mutta toiselle tulee etsiä uusi sijoituspaikka. Käsitellessään asemakaavanmuutosta kaupunginvaltuusto linjasi, että korvaavat päiväkodit ja mahdolliset väistötilaratkaisut tulee suunnitella ennen kuin Ruusukorttelin rakennushankkeeseen ryhdytään. Koulukadun korvaavien päiväkotien tarpeista on laadittu tarveselvitys, joka on esitetty liitteenä 1.

Tarveselvityksessä on esitelty nykyiset Koulukadun päiväkotitilat ja korvaavien ratkaisujen tarpeet tilaohjelmineen sekä tuotu esiin varhaiskasvatuksen keskusta-alueelle sijoittuvat lisätilatarpeet. Koska tilanne hoitopaikkojen riittävyyden kannalta niin ruotsinkielisessä kuin suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä haastava, on tarkoituksenmukaista, että tulevien päiväkotihankkeiden myötä vastataan myös kasvaneeseen hoitopaikkatarpeeseen.

Ruusukorttelin uudisrakentamisen ajaksi kaikki nykyiset päiväkotipaikat tulee osoittaa toisaalta, sillä tontin rakentamisen vaiheistaminen siten, että esimerkiksi toinen olemassa olevista päiväkodeista voisi toimia tontilla turvallisesti rakentamisen aikana, on vaikeaa.

Tarveselvityksessä on kartoitettu keskusta-alueen rakennuspaikkoja, joihin Koulukadulta poistuvat paikat ja mahdolliset lisäpaikat voitaisiin sijoittaa. Potentiaalisiksi paikoiksi tunnistettiin seuraavat:

Sofiankadun tontti on vaihtoehdoista ainut, johon päiväkoti voidaan toteuttaa kohtuullisen nopealla aikataululla ja joka mahdollistaa arviolta maksimissaan noin 200 paikan toteuttamisen. Kun huomioidaan suomenkielisen ja ruotsikielisen päivähoidon lisäpaikkatarpeet, tultaisiin Sofiankadulle käytännössä sijoittamaan toinen Koulukadun päiväkodeista, jolloin jää vielä tarve vähintään noin 110-130-paikkaiselle väistöpäiväkodille.

Johtuen yllä kuvatuista mahdollisista päiväkodin toteutuspaikoista ja niihin liittyvistä kaavallisista epävarmuuksista, tarveselvitys päätyy ehdottamaan, että Koulukadun korvaavien päiväkotien hanke vaiheistetaan niin päätöksenteon kuin toteutuksen osalta seuraavasti:

Sofiankadun uusi päiväkoti 

Sofiankadulle esitetään toteutettavaksi päiväkoti, johon sijoittuu yhdeksän lapsiryhmää ja maksimissaan 198 hoitopaikkaa. Käytännössä lapsimäärä päiväkodissa tulee todennäköisesti olemaan pienempi, sillä laskennallinen hoitopaikkamäärä ei huomioi alle 3-vuotitaita, jotka todellisuudessa varaavat päiväkodista 1,75 paikkaa. Tilaohjelman pohjalta arvioitu tavoitehinta hankkeelle on 5 579 000 euroa (alv 0 %). Uuden päiväkodin vuokrakulut käyttäjälle arvioidaan olevan noin 40 000 €/kk ja 480 000 €/vuosi. Vuokra tullaan päivittämään toteutuneiden kustannusten mukaan.

Tontin rakentamiskelpoiseksi saattaminen edellyttää nykyisen päiväkotirakennuksen purkua. Tarkoituksena on, että Kiinteistöliikelaitos vastaa Sofiankadun nykyisen rakennuksen purkulupaprosessista ja kustannuksista.

Sofiankadun hankkeeseen liittyen ei tarvita väistötiloja, vaan toimintoja voidaan siirtää suoraan Koulukadulta Sofiankadulle uuden rakennuksen valmistuttua

Ruusukorttelin uusi päiväkoti

Ruusukorttelin uuteen päiväkotiin toteutettaisiin noin 144 päiväkotipaikkaa TVT:n hankkeen yhteydessä. Näin nykytilanteen korvaava päiväkotiratkaisu tarkoittaisi noin 342 (198 + 144) paikkaa, eli laskennallinen paikkamäärä kasvaisi noin sadalla. Ruusukorttelin suunnittelu käynnistynee vasta kaavan tultua lainvoimaiseksi, joten kaupungin tarkempi tilatarveselvitys koskien Ruusukorttelin päiväkotia tuodaan hyväksyttäväksi erikseen myöhemmin

Ruusukortteliin tulevaisuudessa sijoittuva päiväkoti tulee tarvitsemaan väistötiloja. Puutarhakatu 41 on vahva vaihtoehto ainakin osalle toiminnasta, mutta kokonaisväistötilatarve ratkaistaan, kun keskusta-alueen kaava- ja päiväkotihanketilanteet selkiytyvät. Ajankohta Ruusukorttelin rakennushankkeelle arvioidaan olevan 2020-luvun alkupuoliskolla.

Tarveselvityksessä ei ole vielä otettu kantaa, kumpi nykyisistä päiväkodeista sijoittuu kumpaankin kohteeseen.

Tarveselvitysprosessin aikana on käyty keskustelua TVT:n kanssa hankkeen jatkosta. Koska Ruusukorttelihanke on TVT:n hanke, on luonnollista, että se laatii kohteen hankesuunnitelman. Sofiankadulle sijoitettava päiväkoti on tarkoitus neuvottelujen tuloksena toteuttaa myös TVT:n toimesta, joten TVT tulee laatimaan myös Sofiankadun hankesuunnitelman, mikäli kaupunginhallitus tämän hyväksyy. Turun kaupungin/käyttäjän edustaja(t) tulee nimetä hankesuunnittelutyöryhmään.

Käyttäjätoimialan lautakunta hyväksyy osaltaan tarveselvityksen ja sitoutuu hankesuunnitteluun. Hankkeen kustannusarvion ollessa yli 2 M€ tarveselvityksen hyväksyminen tapahtuu kaupunginhallituksessa. Tämän jälkeen prosessissa siirrytään hankesuunnitteluvaiheeseen.

Lauta- ja johtokuntakäsittely

Tarveselvitystä on käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 18.10.2017 ja 8.11.2017. Lautakunta päätti kokouksessaan 8.11.2017 § 164 hyväksyä osaltaan tarveselvityksen. Se hyväksyi suunnitelman, mikäli kaavoitusratkaisut etenevät selvityksessä kuvatulla tavalla, sekä sitoutui edellä kuvattuihin kustannuksiin ja kiirehtii osaltaan Sofiankadun päiväkodin korvaamista uudisrakennuksella.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta käsitteli tarveselvityksen kokouksessaan 25.10.2017 § 465. Johtokunta päätti esittää lausuntonaan Strateginen tilojen ohjaus -vastuualueelle, että se osaltaan hyväksyy esitetyn Koulukadun korvaavien tilojen tarveselvityksen ja sitoutuu hankkeesta Kiinteistöliikelaitokselle aiheutuviin kustannuksiin.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 15.11.2017:

Ruusukorttelin kehityshankkeen myötä nykyiset päiväkotirakennukset osoitteissa Koulukatu 10 ja Koulukatu 12 tullaan purkamaan. Päiväkotien toiminta tultaisiin selvityksen mukaan sijoittamaan uudisrakennuksiin Ruusukortteliin ja Sofiankadulle (Sofiankatu 7). Ruusukorttelin kehityshankkeen eteneminen on riippuvainen kaavanmuutoksesta käynnissä olevasta valitusprosessista.

Sofiankadun päiväkodin tontti on saatavissa uudisrakentamisen käyttöön nykyisen toiminnan siirtyessä Tallimäen uuteen päiväkotiin. Keskusta-alueella on kysyntään nähden liian vähän päivähoitotarjontaa ja näin ollen uuden päiväkodin sijoittamisesta Sofiankatu 7 tontille on syytä käynnistää hankesuunnittelu viipymättä tarveselvityksen tultua hyväksytyksi.

Ruusukortteliin sijoittuvan päiväkodin tarveselvitys ja hankesuunnitelma on perusteltua käsitellä erikseen. Samassa yhteydessä tulee ratkaista myös Ruusukorttelin tilaan sijoittuvan päiväkodin rakennusaikainen väistötilakysymys. Ruusukorttelin kaavamuutoksen käsittelyn yhteydessä (kv 15.5.2017.) TVT Asunnot Oy ilmoitti olevansa valmis tarvittaessa auttamaan Ruusukorttelihankkeen edellyttämien päiväkotien väistötilajärjestelyiden toteuttamisessa.

Koska Ruusukortteli on TVT Asunnot Oy:n hanke ja se liittyy päiväkotien väistötilajärjestelyihin, on tarkoituksenmukaista selvittää korvaavien päiväkotipaikkojen toteuttaminen TVT Asunnot Oy:n toimesta. Hankesuunnitelmien laadinta esitetään tehtäväksi TVT Asunnot Oy:n kanssa yhteistyössä ja toteutuksesta päätetään yksityiskohtaisemmin hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Liite 1Tarveselvitys

Oheismateriaali 1Kasvatus- ja opetuslautakunta 8.11.2017 § 164

Oheismateriaali 1Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta 25.10.2017 § 465

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää:

PäätösEhdotus hyväksyttiin seuraavalla muutoksella,

kaupunginhallitus korostaa, että ruotsinkielisten varhaiskasvatuspalvelujen uusia tiloja on kiirehdittävä.

Päätös tehtiin Schaumanin Sundqvistin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Eklund ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Kokouksessa asiaa koskeviin kysymyksiin oli vastaamassa tilajohtaja Tuomas Koskiniemi.

Jakelu

aoTVT Asunnot Oy
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, ruotsinkielinen jaosto
tpvKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus
tiedSivistystoimiala


Liitteet:

Kh § 499
Liite 1:Tarveselvitys