Turku 2011 -säätiön säännöt

MUUTOSEHDOTUKSET

 

1 §

Säätiön nimi on Turku 2011 –säätiö, Stiftelsen Åbo 2011 sr, ja sen kotipaikka on Turun kaupunki.

 

Säätiö perustetaan määräajaksi 31.12.2017 2018 saakka.

 

Säätiö voidaan kuitenkin purkaa, kun korkein hallinto-oikeus on antanut vireillä olevassa asiassa lainvoimaisen päätöksen.

 

2 §

Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea Turun kaupungin nimeämistä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi sekä toimintaa Euroopan kulttuuripääkaupunkina 2011.

 

3 §

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan huolehtimalla kulttuuripääkaupunkiohjelmasta, järjestämällä ja koordinoimalla Turun kulttuuripääkaupunkitavoitteita tukevia pitkäaikaisia kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita sekä vastaamalla näihin liittyvästä viestinnästä ja muista toiminnoista.

 

Säätiö voi tuottaa toimintamuotojensa mukaisesti etua säätiön perustajalle yleishyödyllistä tarkoitusta varten.

 

4 §

Säätiöllä on peruspääoma, rahastoja sekä käyttörahasto. Peruspääoma on säätiötä perustettaessa satatuhatta (100.000) euroa.

 

Säätiön käyttöpääoman muodostavat edellä mainittu omaisuus sekä säätiölle muuten kertyvät varat ja saadut tulot.

 

Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muullakin tavoin.

 

Säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista.

 

Säätiöllä voi olla erikoisrahastoja.

 

5 §

Säätiön päätösvaltaa käyttävä elin on hallitus, johon kuuluu seitsemän (7) jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kaksi jäsentä valitsee Turun kaupunginhallitus, yhden jäsenen Svenska kulturfonden, yhden jäsenen Suomen Kulttuurirahasto ja yhden jäsenen Taiteen edistämiskeskus.

 

Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi kalenterivuotta.

 

Säätiöllä on yksi Turun kaupungin valitsema hyväksytty tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.

 

Hallitus valitsee itselleen tarvittaessa esittelijän ja sihteerin.

 

Hallitus voi asettaa alaisenaan toimivia tai pysyviä toimikuntia, joiden kokoonpanon ja tehtävät se määrää.

 

6 §

Hallituksen tehtävänä on muun muassa

- edustaa säätiötä

- hoitaa säätiön varoja sekä huolehtia niiden turvatusta ja tuloa tuottavasta sijoittamisesta

- päättää säätiön toimintaperiaatteista ja tulojen käytöstä näiden sääntöjen ja säätiölain mukaan

- huolehtia säätiön toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä

- huolehtia yhdessä operatiivisen johdon kanssa yhteyksistä Turun kaupunkiin, eri viranomaisiin, luovien toimialojen laitoksiin ja yhteisöihin sekä elinkeinoelämään.

 

7 §

Hallitus vahvistaa säätiön toimintasäännön, jossa määritellään käytännön toimintaa koskevat menettelytavat kuten asiamiehen toimivalta.

 

8 §

Kutsu hallituksen kokouksiin toimitetaan todistettavalla tavalla kullekin varsinaiselle jäsenelle vähintään seitsemän päivää ennen kokousta.

 

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Lisäksi hallitus kokoontuu, jos vähintään kolme (3) hallituksen jäsentä sitä kirjallisesti pyytää.

 

Hallitus on päätösvaltainen, mikäli saapuvilla on seitsemästä hallituksen jäsenestä vähintään neljä (4).

 

Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näistä säännöistä muuta johdu. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi se mielipide, jonka puolesta puheenjohtaja on äänestänyt.

 

Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja vähintään yksi kokouksessa siihen valittu jäsen.

 

9 §

Säätiötä edustaa hallituksen puheenjohtaja.

 

Hallitus voi myös antaa nimetylle henkilölle oikeuden edustaa säätiötä joko yksin tai yhdessä puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kanssa.

 

10 §

Hallituksen palkkiot maksetaan kulloinkin voimassa olevan Turun kaupungin Palkkio- ja matkustussäännön mukaisesti. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yleisten tilintarkastuspalkkioiden mukaisesti.

 

11 §

Hallitus kokoontuu kevätkokoukseen viimeistään kunkin vuoden huhtikuussa ja syyskokoukseen viimeistään kunkin vuoden marraskuussa. Muita kokouksia hallitus pitää tarvittaessa.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

- esitetään säätiön toimintakertomus, tilinpäätös edelliseltä tilivuodelta ja tilintarkastuskertomus

- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja/tai muista toimenpiteistä, joihin tilinpäätös saattaa antaa aihetta

- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

- vahvistetaan talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle

- todetaan hallitukseen valitut jäsenet

- todetaan seuraavaksi kalenterivuodeksi valittu tilintarkastaja ja varatilintarkastaja

- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

 

12 §

Säätiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilit ja muut tarpeelliset asiakirjat on viimeistään helmikuussa toimitettava tilintarkastajalle, jonka on annettava kertomuksensa hallitukselle viimeistään maaliskuun 15. päivänä.

 

Mikäli tilintarkastuskertomus antaa aihetta, hallituksen on maaliskuun loppuun mennessä kokoonnuttava päättämään asian mahdollisesti edellyttämistä toimenpiteistä.

 

13 §

Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista on vuosittain toimitettava patentti- ja rekisterihallitukselle ennen toukokuun loppua. Samalla lähetetään myös selostus siitä, onko tilintarkastajan lausunto antanut aihetta toimenpiteisiin hallituksen taholta.

 

14 §

Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa sen jälkeen kun Turun kaupunginhallitus on antanut asiasta lausunnon, jos vähintään neljä (4) hallituksen jäsenistä sitä kannattaa. Toimenpiteelle on saatava patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus.

 

15 §

Säätiö on perustettu määrätyksi ajaksi. Määräajan kuluttua säätiö on Patentti- ja rekisterihallituksen suostumuksella lakkautettava.

 

Jos säätiö purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan säätiön koko omaisuus Turun kaupungille käytettäväksi luovien toimialojen tukemiseen Turussa.