Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15103.04.20176

1615-2017 (510)

Niitunniskantien päiväkodin tarveselvityksen hyväksyminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään Niitunniskantien päiväkodin tarveselvityksen hyväksymistä siten, että hanke toteutetaan peruskorjaushankkeena.

Kh § 151

Va. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi, tilacontroller Johanna Aarnio, palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen:

Hepokullan päivähoitoyksikön Niitunniskantien päiväkoti sijaitsee osoitteessa Niitunniskantie 1. Päiväkodissa on 127 hoitopaikkaa, joista 44 on varattu iltahoitoa tarvitseville lapsille. Päiväkodissa toimii myös alueellinen integroitu erityisryhmä ja pienennetty ryhmä.

Päiväkoti on rakennettu vuonna 1978. Päiväkotirakennukseen ei ole tehty pienten kunnossapitotöiden lisäksi muita suurempia korjauksia. Piha-alueeseen on tehty korjauksia 2000 -luvulla. Kohteessa ei ole ollut sisäilmaongelmia, mutta tilat ovat teknisen peruskorjauksen tarpeessa, minkä lisäksi on myös tarvetta tilojen toiminnalliselle parantamiselle.

Sivistystoimialan varhaiskasvatuksen, Kiinteistöliikelaitoksen tilapalvelujen ja strateginen tilojen ohjaus -vastuualueen edustajat ovat laatineet kohteesta tarveselvityksen, joka on valmistunut 7.2.2017. Työryhmä on tutkinut vaihtoehtoina Niitunniskantien nykyisen päiväkodin peruskorjausta sekä sen korvaamista uudisrakennuksella. Tarpeen ratkaisuvaihtoehtoa valittaessa tulee erityisesti huomioida vaihtoehtojen kokonaiskustannukset, mukaan lukien väistötiloista aiheutuvat kustannukset, sekä tarvittava ja eri vaihtoehdoissa toteutettavissa oleva hoitopaikkamäärä sekä hankkeen aikataulu.

Tarveselvitystyöryhmä päätyi esittämään, että nykyinen päiväkoti peruskorjataan. Peruskorjauksen yhteydessä esitetään päiväkotirakennuksen lisäksi kunnostettavaksi päiväkotikäyttöön piha-alueella sijaitseva varasto- / väestönsuojarakennus, jolloin mahdollistetaan yhden uuden ulkoryhmän toiminta. Tätä kautta päiväkotiin muodostuu tilat kuudelle sisäryhmälle ja yhdelle ulkoryhmälle, mikä vastaa päiväkodin nykyistä ryhmämäärää. Päiväkodin sisätilojen toiminnallinen parantaminen tulee vähentämään nykyisten sisäryhmien määrää yhdellä ryhmällä. Hankkeessa ja sen teknisessä jatkosuunnittelussa tulee huomioida mahdollisuus hoitopaikkamäärän toteuttamiseen uuden suhdelukumäärityksen mukaisena eli yksi hoitaja kahdeksaa lasta kohden (1:8).

Peruskorjauksen kustannusarvio on 2,4 M€. Siitä aiheutuva vuokra-arvio on noin 322.300 € vuodessa. Peruskorjauksen ajaksi tarvitaan väistötilat noin vuoden ajaksi. Väistötilan osalta eri ratkaisuvaihtoehtoja on tutkittu tarveselvityksessä, mutta väistötilakysymys ratkaistaan hankesuunnittelun yhteydessä.

Uudisrakentamisen osalta vaihtoehtona tutkittiin Tommilankatu 24 tonttia. Tämän kustannusarvio on noin 5.364.000 €. Summa sisältää vanhan rakennuksen purkamisen 101.000 €. Tämän vaihtoehdon vuokravaikutus olisi noin 437.310 € vuodessa. Tommilankadun tontilla on kuitenkin tällä hetkellä Kastun koulun väistötilakäytössä oleva rakennus, joka tulisi ensin purkaa alta pois. Rakennus tyhjenee alkuvuoteen 2019 mennessä. Tontin koko riittäisi, mutta piha-alueen käyttö vaatisi erityisen hyvää suunnittelua, sillä saattoliikennekin pitäisi sijoittaa tontille. Tommilankatu-vaihtoehto ei todennäköisesti vaatisi väistötiloja, mutta rakennuskustannuksissa oleva merkittävä ero (noin 3 M€) puoltaa peruskorjaamisvaihtoehdon valitsemista.

Alueella ei ole juurikaan muita kunnallisia päivähoitopaikkoja, joten on tärkeää turvata kunnalliset päivähoitopaikat Niitunniskantien päiväkodissa. Munterikadulta Runosmäestä on suunnitteilla iltahoidon lopettaminen, jolloin paine iltahoidon järjestämiseen siirtyy osittain Niitunniskantien päiväkotiin. Sijaintinsa puolesta päiväkoti pystyy vastaamaan iltahoidon kysyntään Munterinkatua laajemmin. Alueella on tärkeää myös säilyttää integroitu erityisryhmä.

Sivistystoimiala on esittänyt hanketta investointiohjelmaan ja hanke oli mukana jo vuoden 2017 talousarviossa suunnitelmavuosilla 2018–2019. Varhaiskasvatuksen esittämä valmistumistavoite päiväkodin peruskorjaukselle on vuoden 2019 loppuun mennessä. Aikataulun toteutuminen on riippuvainen niin hankesuunnittelun, päätöksentekoprosessin, väistötilajärjestelyjen kuin rahoituksen aikatauluista.

Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.3.20137 § 38 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti osaltaan hyväksyä Niitunniskantien päiväkotia koskevan tarveselvityksen ja päätti lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

Liite 1Niitunniskantien päiväkodin tarveselvitys

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Niitunniskantien päiväkodin tarveselvityksen siten, että hanke toteutetaan peruskorjaushankkeena.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus


Liitteet:

Kh § 151
Liite 1:Niitunniskantien päiväkodin tarveselvitys