Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Avustustoimikunta22904.12.2013
Kaupunginhallitus51617.12.20133

4914-2013 (059)

Talousarvion vuoden 2014 kaupunginhallituksen avustukset

Tiivistelmä: -

Avustk § 229

Hallintolakimies, avustustoimikunnan sihteeri Marjo-Riitta Pihlajamäki 4.12.2013:

Avustustoimikunta antoi lausuntonsa talousarvion avustuksista 29.8.2013 § 136.

Lausuntoon sisältyi joitakin uusia avustuskohteita, joiden osalta toimikunta ei ottanut kantaa avustustasoon, vaan lähetti anomukset kaupunginhallituksen harkittaviksi talousarvion yhteydessä. Samoin se menetteli 19.9.2013 § 140 niiden anomusten suhteen, jotka tulivat sen käsittelyyn lausunnon antamisen jälkeen.

Kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto hyväksyivät avustustoimikunnan avustuksia koskevat määrärahaehdotukset sellaisinaan hyväksymällä avustusmäärärahojen suuruuden esitetyn mukaisena.

Sen sijaan talousarvion yhteydessä käsitellyt anomukset kaupunginhallitus jätti avustustoimikunnan harkintaan "määrärahojen puitteissa", mikä tarkoittaa, että avustuksiin on vuonna 2014 käytettävissä avustustoimikunnan lausunnossaan esittämä kokonaismääräraha eikä sen lisäksi mitään korotusta uusia avustuskohteita tai anomisessaan myöhästyneitä vanhoja kohteita varten.

EhdotusToimikunta päättää annettavasta lausunnosta.

PäätösAvustustoimikunta esittää kaupunginhallitukselle vuoden 2014 kaupunginhallituksen toimielimen talousarvion avustusten osalta seuraavaa:

Vuoden 2014 kaupunginhallituksen avustusmäärärahat jaotellaan ja avustukset myönnetään oheisen liitteen mukaisesti.

Liite 1Avustusmäärärahat  vuonna 2014

Edelleen toimikunta esittää lausuntonaan, että osa niistä anomuksista, joihin toimikunta ei ottanut kantaa talousarviolausunnossaan, on käsitelty toimikunnan kokouksessa 4.12.2013 erillisissä asiakohdissa vuoden 2013 avustusmäärärahoista:

Aurajokisäätiö, Lounais-Suomen kalastusalue ry, Turun luonnonsuojeluyhdistys ry, Turun Kulttuurikerho, Pyhän Henrikin kappelin kannatusyhdistys ry, Siirtolaisuusinstituutti ja Sateenkaarikoto ry (Opetuskoti Mustikka).

Kaupunginosaviikkoihin on valtuusto ottanut kantaa 2.12.2013 talousarviokäsittelyssä eikä asiaa sen vuoksi enää käsitellä avustusasiana.

Turun Kalamarkkinat ry ja Linnateatteri on mahdollista käsitellä vuonna 2014 uusien anomusten perusteella määrärahojen puitteissa ja niille on mahdollista harkita lisäavustusta tai avustusta.

Åbo Svenska Teater on anonut vuoden 2014 avustuksensa maksamista heti vuoden 2014 alussa ja siihen kaupunginhallituksen tulisi ottaa kantaa.

Kh § 516

Liite 1Avustusmäärärahat  vuonna 2014

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että vuoden 2014 kaupunginhallituksen toimielimen talousarvion avustukset jaotellaan ja myönnetään liitteen 1 mukaisesti.

Samalla kaupunginhallitus päättää, että Åbo Svenska Teaterförening ry:lle myönnettävä toiminta-avustus voidaan maksaa yhdistykselle heti kuin se teknisesti on mahdollista taloushallintojärjestelmällä vuoden 2014 alussa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Rinteen ehdotus, että Turun A-Kilta ry:n avustusta lisätään 5.000 eurolla ja vastaava summa vähennetään Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:ltä, raukesi kannatuksen puuttuessa.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

aoMuut avustuksen saajat
aoÅbo Svenska Teaterförening rf
tiedAvustustoimikunta
tpvSalminen Terttu


Liitteet:

Avustk § 229
Liite 1:Avustusmäärärahat vuonna 2014

Kh § 516
Liite 1:Talousarvio 2014 yhteenveto