Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus38116.09.20137

9572-2013 (041)

Turun ammattikorkeakoulun eräiden kehityshankkeiden rahoittaminen

Tiivistelmä:

Osa Turun ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden rahoituksesta on kaupunginhallituksen talousarviossa. Ammattikorkeakoulu on esittänyt, että kaupunginhallitus rahoittaisi ammattikorkeakoulun kehittämishankkeita yhteensä 670.000 euroa. Talouden ja rahoituksen vastuualueen lausunnon mukaan ammattikorkeakoulun hankerahoitukseen on budjetoitu määrärahaa 630.000 euroa, ja ammattikorkeakoulu on muuttanut esitystään vastaamaan tätä määrää. Talouden ja rahoituksen vastuualue puoltaa muutettua esitystä. Kaupunginhallitukselle esitetään muutetun esityksen hyväksymistä.

Kh § 381

Rehtori Juha Kettunen 22.7.2013:

Turun kaupungin vuoden 2013 talousarvioprosessin aikana osa ammattikorkea­koulun kehittämishankkeiden rahoituksesta siirrettiin kaupunginhallituksen talousarvioon erikseen ammattikor­kea­­koululle myönnettäväksi.

Turun ammattikorkeakoulu esittää, että sille myönnettäisiin rahoitusta kehittämishankkeisiin siten, että rahoitettaisiin yhteistyön ja yrittämisen kehittämishankkeita, lounaisrannikon ja Satakunnan Ammattikorkeakoulun kanssa tehtäviä yhteishankkeita sekä uusia T&K-hankkeiden kuntarahoitusosuuksia.

Ammattikorkeakoulu esittää, että kaupunginhallitus rahoittaisi T&K-kuntarahoitusosuuksia yhteensä 180 000 €, koulutuksen kehittämishankkeita 70 000 €, Lounaisrannikon strategisen yhteistyön hankkeita 140 000 € sekä ammattikorkeakoulun yrittäjyyden ja yhteistyön kehittämishankkeita yhteensä 280 000 €, yhteensä siis 670 000 €.

Rahoitettavaksi esitettävät hankkeet on kuvattu lyhyesti erillisissä liitteissä. Näillä panostuksilla ammattikorkeakoulu varmistaa yhteensä yli 1 000 000 € ulkoisen rahoituksen.

Johtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola, talouden ja rahoituksen vastuualue 6.9.2013:

 

Turun ammattikorkeakoulu on 27.8.2913 esittänyt, että sille myönnettäisiin rahoitusta kehittämishankkeisiin siten, että rahoitettaisiin yhteistyön ja yrittämisen kehittämishankkeita, Lounaisrannikon ja Satakunnan Ammattikorkeakoulun kanssa tehtäviä yhteishankkeita sekä uusia T&K-hankkeiden kuntarahoitusosuuksia.

 

Kaupunginhallituksen tämän vuoden talousarvioon on kustannuspaikalle 11004 Kh:n Varausmäärärahat, tilastollinen tilaus 10000 Varaus AMK:n hankerahoitukseen, budjetoitu määrärahaa 630.000 euroa. Määrärahalla voidaan tukea ammattikorkeakoulun hanketoimintaa.

 

Ammattikorkeakoulun alkuperäinen pyyntö oli 670.000 euroa, joka jakautuisi seuraavasti: T&K-kuntarahoitusosuuksia yhteensä 180.000 euroa, koulutuksen kehittämishankkeita 70.000 euroa, Lounaisrannikon strategisen yhteistyön hankkeita 140.000 euroa sekä ammattikorkeakoulun yrittäjyyden ja yhteistyön kehittämishankkeita yhteensä 280.000 euroa.

 

Ammattikorkeakoulu on toimittanut 6.9.2013 uuden jakoesityksen, joka päätyy 630.000 euron loppusummaan.

 

Talouden ja rahoituksen vastuualue puoltaa varatun määrärahan 630.000 euron myöntämistä ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden rahoitukseen uuden liitteen jakoperusteiden mukaisesti.

Liite 1Yhteenveto Turun ammattikorkeakoulun hankerahoituksen jakoesityksistä 6.9.2013

Liite 2Kuntarahoitetut projektit 2013

Liite 3Meriteollisuusyhteistyön kehittäminen ym.

Liite 4SAMK-yhteistyö: oikeustradenomi

Liite 5SAMK-yhteistyö: kv-opiskelijoiden työllistyminen

Liite 6SAMK-yhteistyö: ylempiAMK-verkosto

Liite 7Ympäristö- ja energialiiketoiminnan kehittäminen

Liite 8Länsi-Suomen elokuvakomission kehittäminen

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää myöntää Turun ammattikorkeakoululle 630.000 euron suuruisen määrärahan ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden rahoitukseen liitteen 1 mukaisesti. Määräraha maksetaan kustannuspaikalta 11004 Kh:n Varausmäärärahat, tilastollinen tilaus 10000 Varaus AMK:n hankerahoitukseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAmmattikorkeakoulu
tiedAmmattikorkeakoulun hallitus
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvTalouspalvelukeskus


Liitteet:

Kh § 381
Liite 1:Yhteenveto Turun ammattikorkeakoulun hankerahoituksen jakoesityksistä 6.9.2013
Liite 2:Kuntarahoitetut projektit 2013
Liite 3:Meriteollisuusyhteistyön kehittäminen ym
Liite 4:SAMK-yhteistyö: oikeustradenomi
Liite 5:SAMK-yhteistyö: kv-opiskelijoiden työllistyminen
Liite 6:SAMK-yhteistyö: ylempiAMK-verkosto
Liite 7:Ympäristö- ja energialiiketoiminnan kehittäminen
Liite 8:Länsi-Suomen elokuvakomissio