Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus29010.06.201310

6116-2013 (033)

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2013

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättäisi olla hakematta kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuodelle 2013.

Kh § 290

Johtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola, talouden ja rahoituksen vastuualue 28.5.2013:

Valtiovarainministeriö on kirjeellään 20.5.2012 julistanut kuntien haettavaksi harkinnanvaraiset valtionosuuden korotukset vuodelle 2013. Korotuksiin on käytettävissä 20 milj. euroa. Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

Harkinnanvaraisen korotuksen myöntämisen muut ehdot selviävät em. kirjeestä.

Hakemukset tulee toimittaa 2.9.2013 mennessä.

Viime vuosina Turun kaupunki ei ole anonut harkinnanvaraista rahoitusavustusta. Hakemus jätettiin viimeksi vuonna 1999, mutta avustusta ei tällöin myönnetty.

Turun kaupungin taloudellinen tilanne on viime aikoina ollut tiukka, mutta ottaen huomioon Suomen kaikki kunnat, voidaan pitää tilannetta kohtuullisena. Viime vuoden tilinpäätös oli ylijäämäinen 8,5 milj. euroa. Vuoden 2012 tilinpäätöksessä Turulla oli velkaa 2.351 euroa asukasta kohti, kun kuntaliiton mukaan kunnilla oli vuoden 2011 lopussa lainaa jokaista asukasta kohti keskimäärin noin 2.037 euroa (tietoa vuodelta 2012 ei ole vielä saatavissa, mutta suunta on nouseva). Velkojen osalta Turku on hyvin keskiarvon tuntumassa.

Kaupungin taloudellisen tilanteen kehittymistä seurataan tällä hetkellä hyvin tiiviisti. Teollisuuden heikko työllisyystilanne näkyy jo vaatimattomana kunnallisveron kehityksenä. Salossa menetetyt työpaikat heijastuvat selvästi myös Turun kehitykseen. Tulevaisuus ei tällä hetkellä näytä kovin valoisalta.

Yhteenvetona voi todeta, että vaikka taloudessa ollaan kulkemassa hyvinkin epävarmaan suuntaan, ei vielä olla poikkeuksellisen huonossa tilanteessa verrattuna muihin kuntiin. Valtiovarainministeriö on päättänyt, että korotuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain mukainen arviointiryhmä. Koska Turku ei ole mukana kuntaliitoksissa, mahdollisuudet harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotuksen saamiseen tämän avulla ovat vähissä.

Talouden ja rahoituksen vastuualue esittää, että Turun kaupunki ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2013.

Oheismateriaali 1Valtiovarainministeriön kirje 20.5.2013

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, ettei kaupunki hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2013.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä