Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus18515.04.201310

1409-2013 (042)

Sillanrakentajat-hankkeen siirtosaamisten poistaminen kirjanpidosta

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään Turun Seudun Kehittämiskeskuksen esityksen mukaisesti 12.000,00 euron siirtosaaminen poistettavaksi aiheettomana kirjanpidosta ja kirjattavaksi vuoden 2013 kuluksi kustannuspaikalle 12000.

Kh § 185

Turun Seudun Kehittämiskeskus, vt. elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen:

Turun Seudun Kehittämiskeskus oli osatoteuttajana ESR-hankkeessa nimeltään ”Sillanrakentajat” (S10875), jonka toteuttamisaika oli 1.1.2009 - 31.12.2011. Hankkeen budjetti Turun Seudun Kehittämiskeskuksen osalta oli yhteensä 98 974,00 euroa, joista toteutui lopulta 44 910,52. Hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista ESR-rahoitusosuus oli 70 % ja kuntarahoitusosuus 30 %.

Edellä mainitun hankkeen osalta oli merkitty siirtosaamiseksi vuodelle 2009 ESR-rahoitusta 12 000 euroa. Projektia hallinnoineen Adulta Oy:n toimesta projektille 1.11.2010 maksettiin 15 273,33 euroa (tosite 86754) tilille 10421243040.6003 vaikka tulo olisi pitänyt kirjata siirtosaamistilille 132253040414. 

Esitän, että Sillanrakentajat -hankkeen siirtosaamisista vuodelle 2009 poistetaan kirjanpidosta 12 000 euroa ja kirjataan kuluksi tilille 12000.

Johtaja Jukka Laiho ja laskentapäällikkö Seija Liinoja, talouden ja rahoituksen vastuualue 27.3.2013:

 

Tilinpäätöksen 2009 siirtosaamisiin on kirjattu ESR-hankkeen ”Sillanrakentajat” rahoitusosuutta 12.000,00 euroa. Hankkeen toteutusaika oli 1.9.2009 – 31.12.2011. Hankkeelle vuonna 2010 maksettu rahoitusosuus 15.273,33 euroa on kokonaan kirjattu tulosvaikutteisesti, kun suorituksesta 12.000 euroa olisi pitänyt kirjata siirtosaamisen vähennykseksi. Suoritus on saatu, mutta siirtosaamisiin on aiheettomasti jäänyt 12.000.00 euroa.

 

Siirtosaaminen 12.000,00 euroa tulee Turun Seudun Kehittämiskeskuksen esityksen mukaisesti poistaa aiheettomana kirjanpidosta ja kirjata vuoden 2013 kuluksi kustannuspaikalle 12000.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että 12.000,00 euron siirtosaaminen poistetaan aiheettomana kirjanpidosta ja kirjataan vuoden 2013 kuluksi kustannuspaikalle 12000.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvTalouspalvelukeskus, kirjanpito ja maksuliikenne
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus