Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus14918.03.20135

12767-2012 (642, 653)

Turun kaupunginteatterin väistötilojen vuokraaminen Logomo Oy:ltä (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on 18.6.2012 § 155 päättänyt kaupunginteatterin peruskorjauk-sen aikana teatterin ohjelmiston toteuttamista varten hankittavaksi väistötiloja siten, että teatterin repertuaari toimii kilpailutuksen kautta hankittavassa ns. "kotipesässä" ja isojen tuotantojen areenassa, ja että pieniä produktioita varten tilat hankitaan tapauskohtaisesti. Tilaliikelaitos ja kaupunginteatteri ovat yhteistyössä järjestäneet ns. kotipesän väistötiloista tarjouskilpailun. Järjestetyn tarjouskilpailun perusteella esitetään, että väistötilat vuokrataan Logomo Oy:ltä.

Kh § 149

Konsernihallinto, lakimies Pauliina Ahlas 7.3.2013:

Kaupunginvaltuusto on 18.6.2012 § 155 kohdalla päättänyt kaupunginteatterin peruskorjauksen aikana teatterin ohjelmiston toteuttamista varten hankittavaksi väistötiloja siten, että teatterin repertuaari toimii kilpailutuksen kautta hankittavassa ns. ”kotipesässä” ja isojen tuotantojen areenassa, ja että pieniä produktioita varten tilat hankitaan tapauskohtaisesti. Muut tilat (esim. verstas ja varasto) hankitaan kaupungin tiloista tai olemassa olevien sopimusten kautta.

Tilaliikelaitos ja kaupunginteatteri ovat yhteistyössä järjestäneet ns. kotipesän väistötiloista tarjouskilpailun. Kulttuurilautakunta on 16.1.2013 § 6 kohdalla antamassaan lausunnossa vertaillut tarjouskilpailussa tarjottuja tiloja ja niiden toimivuutta ja päätynyt esittämään Logomon tilojen vuokraamista kaupunginteatterin väistötiloiksi.

Tilaliikelaitoksen johtokunta on 22.1.2013 § 18 kohdalla tekemällään päätöksellä päättänyt, että Turun kaupunginteatterin korjaustöiden ajaksi 1.5.2014 - 30.9.2016 vuokrataan väistötilat Logomo Oy:ltä, vuokrahintana 42.864 €/kk, alv 0 %, ja muutoin päätösesityksen liitteenä olleen vuokrasopimusluonnoksen mukaisesti.

Hallintosäännön 32 §:n mukaan mikäli valtuusto tai kaupunginhallitus ei ole hyväksynyt 31 §:n tarkoittamaa hankkeen tarveselvitystä ja hankesuunnitelmaa ja vuokrattavan omaisuuden vuosivuokra (pääomavuokraosuus) on vähintään 200.000 euroa, päätöksen tekee kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuuston 18.6.2012 § 155 kohdalla tekemän päätöksen esittelytekstissä todetaan, että väistötilojen kustannuksia ei sisälly hankesuunnitelmaan.

Logomo Oy ja Turun kaupunki ovat Tilaliikelaitoksen johtokunnan päätöksen jälkeen neuvotelleet muutamista muutoksista vuokrasopimukseen. Kirjoitusasun korjausten ja vähäisten täsmennysten lisäksi muutokset koskevat sopimuksen osapuolten toimintaan ja sen järjestämiseen liittyviä seikkoja. Purkava ehto on otettu mukaan sopimukseen kaupungin vaatimuksesta, koska varmuus teatterin peruskorjauksen tarkemmasta aikataulusta saataneen vasta kesän 2013 aikana. Vähäisempien korjauksien lisäksi sopimukseen on tehty seuraavat lisäykset:

-      Sopimuskohtaan 3 ”Käyttötarkoitus” on lisätty seuraava kappale: ”Vuokrakohdetta saa käyttää esitysten yhteydessä tapahtuvaan väliaika- ja muuhun tarjoiluun, mutta ei muuna aikana tapahtuvaan kahvila- eikä ravintolatoimintaan. Selvyyden vuoksi todetaan, että henkilökunnalla on käytössään erillinen ruokailutila, jossa on mahdollisuus omien ruokien lämmittämiseen ja kylmäsäilytykseen.”

-      Sopimuskohtaan 4 ”Vuokra-aika” on lisätty seuraava kappale: ” Jos osapuolista johtumattomasta ylivoimaisesta esteestä johtuen vuokratilat eivät ole valmiit 1.5.2014 mennessä, neuvottelevat osapuolet vuokra-ajan siirtämisestä ja sen ehdoista.”

-      Sopimukseen on lisätty sopimuskohta 6 ”Purkava ehto ja korvaus odotusajasta”, joka kuuluu seuraavasti:

”Vuokralaisella on oikeus purkaa tämä sopimus 31.8.2013 mennessä toimittamalla vuokranantajalle kirjallisen purkuilmoituksen.

Sopimuksen allekirjoitushetken ja viimeisen mahdollisen purkamispäivän väliseltä odotusajalta vuokralainen suorittaa vuokranantajalle korvauksen, jonka suuruus on sopimuskohdassa 5 ”Vuokran määrä” määritelty yhden kuukauden vuokra 42.864 euroa (alv 0 %) koko odotusajalta. Muuta vuokraa tai erilliskorvauksia ei suoriteta odotusajalta. Odotusajan vuokra on kertakaikkinen korvaus vuokranantajalle mahdollisuudesta purkavan ehdon käyttöön, ja se jää vuokranantajalle riippumatta siitä, käyttääkö vuokralainen tässä sopimuskohdassa tarkoitettua purkuoikeuttaan vai ei. Vuokranantaja ei kohdista vuokralaiseen muita sopimuksen mahdolliseen purkamiseen liittyviä vaatimuksia. Vuokralainen maksaa odotusajan vuokran kokonaisuudessaan vuokranantajan erikseen ilmoittamalle tilille kahden viikon kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta.

Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta ryhtyä vuokrausta valmisteleviin rakennus- tai muihin töihin odotusaikana. Vuokranantaja sitoutuu kuitenkin siihen, että vuokrakohde on täysin valmis käyttöönotettavaksi tarjouksessa esitettynä päivänä 1.5.2014.”

-      Sopimuskohtaan 21 ”Liitteet” on lisätty seuraava lause: ” Liitteet täydentävät toisiaan siten, että jos alemmantasoisessa liitteessä on ilmoitettu tietystä asiasta täsmällisemmin kuin ylemmäntasoisessa liitteessä, sovelletaan täsmällisempää ehtoa. Jos liitteiden ja varsinaisen sopimuksen välillä on ristiriitaa, noudatetaan ensisijassa sopimuksessa sovittua.”

Logomo Oy:n tarjouskilpailussa antama tarjous oli voimassa 11.3.2013 saakka. Logomo Oy on kuitenkin pidentänyt tarjouksen voimassaoloaikaa 30.4.2013 saakka.

Liite 1Vuokrasopimusluonnos 14.2.2013 liitteineen

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että liitteenä 1 oleva vuokrasopimus hyväksytään ja

että kaupunginhallitus voi tarvittaessa tehdä vuokrasopimukseen vähäisiä muutoksia.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Arve, Eklund ja Virtanen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Sarlund.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 149
Liite 1:Vuokrasopimusluonnos 14.2.2013 liitteineen