Liite 3               

                   

 

NUORISOTOIMEN STRATEGINEN PALVELUSOPIMUS(SPS) 2013

 

 

 

1.Sopijatahot

 

Kaupunginhallitus on 17.10.2005 § 752 päättänyt siirtymisestä sopimusohjaukseen. Poliittiset ryhmät ovat solmineet Ryhmien välisen sopimuksen valtuustokaudelle 2009 – 2012 (Kv 16.2.2009 § 55). Ko. sopimuksen kohdassa 5. Hyvä hallinto on kirjattu seuraavasti: ”Palvelutoimen ja osaamistoimen sektoreilla toimitaan sopimusohjausjärjestelmän mukaisesti ja valmistaudutaan aitoon tilaaja-tuottajamalliin.” Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt lisäksi Turku –sopimuksen ohjelmat, joista Asukkaiden hyvinvointiohjelma 2009-2013:n (kv 28.9.2009 § 206) osa Lasten ja nuorten ohjelma sisältää eniten nuorisotoimea koskevia kohtia.

 

Nuorisotyön strategisen palvelusopimuksen solmivat kaupunginhallitus ja nuorisolautakunta. Vapaa-aikatoimialan nuorisopalvelujen puolesta sopimuksen allekirjoittavat nuorisolautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, vapaa-aikatoimialan toimialajohtaja ja nuorisopalvelujohtaja.

 

 

2.Sopimuksen tarkoitus

 

Nuorisotoimen strategisen palvelusopimuksen tarkoitus on ohjata kaupunkitasolla Turun kaupungin nuorisotyötä yhteisesti sovittavaan suuntaan ottaen huomioon nuorisolautakunnan vision, toiminta-ajatuksen, toimintaa ohjaavat lait ja valtakunnan tason linjaukset, ryhmien välisen sopimuksen sekä kaupungille hyväksytyt ohjelmat.

 

3.Yleiskuvaus nuorisotyön tavoitteista ja sen sisällöstä

 

Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat nuorisolain (72/2006, muutos 693/2010) 7 §:n mukaan kunnan tehtäviin. Toteuttamisesta vastaavat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Laissa nuorisotyön tavoitteiksi määritellään nuoren oman ajan käyttöön kohdistuva aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen vahvistaminen sekä nuoren itsenäistymisen tukeminen. Kunnan nuorisotyöhön ja –politiikkaan sisältyvät nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö.

 

Nuorisotyötä ja –politiikkaa toteutetaan monialaisena yhteistyönä sekä yhteistyönä nuorten, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisotyötä tekevien yhdistysten kanssa.

 

Lain 8 §:n mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja –politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria tulee kuulla heitä koskevissa asioissa.

 

Lain 4 §:n mukaan nuorisopolitiikan kehittämisohjelma sisältää valtakunnalliset nuorisopoliittiset tavoitteet sekä suuntaviivat kuntien nuorisopoliittiselle ohjelmatyölle.

 

Lastensuojelulain (417/2007) mukaan ehkäisevää lastensuojelua on myös kunnan muiden palvelujen piirissä esim. nuorisotyössä annettava erityinen tuki silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.

 

Laki perusopetuslain muuttamisesta (1136/2003) mukaisessa Aamu- ja iltapäivätoiminnassa tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminnan tulee edistää lapsen hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta.

 

 

 

4.Nuorisolautakunnan palvelujen visio, toiminta-ajatus ja tavoitteet

 

Toiminta-ajatus:   Lasten ja nuorten myönteisen kasvun tukeminen

 

 

 

Visio:      Turku on lapselle paras paikka kasvaa ja toteuttaa unelmia

 

 

Nuorisotyön toimintaympäristön muutokset

 

Muutokset lasten ja nuorten elinoloissa ( mm. köyhyyden lisääntyminen, palvelujen ulkopuolelle jääminen, koulutus- tai työpaikan puuttuminen)

Lapsiköyhyys lähes kolminkertaistui vv. 1990–2009; vuonna 1990 eli 9 % 0-17-vuotiaista pienituloisessa perheessä, vuonna 2009 oli osuus 13,2 % (pienituloisuus= tulot alle 60 % mediaanituloista) (Lähde: Politiikkaohjelmien loppuraportti. Vaalikausi 2007–2011. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6 / 2011).

Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella – tilastotutkimuksen (TEM 12/2011) mukaan peruskoulun jälkeinen koulutus vähentää ulkopuoliseksi tai työttömäksi joutumisen riskejä selvästi. Työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat tavoittaneet syrjäytyneitä nuoria hyvin.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen (julk. helmikuussa 2012) mukaan 15 - 29 –vuotiaista nuorista syrjäytyy noin 5 %.

Toukokuussa 2012 Turussa alle 25 vuotiaita työttömiä 1696 (lähes kaksinkertainen määrä verrattuna vuoteen 2008)

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma (hyv. 8.12.2011) sisältää hallituskauden valtakunnalliset lapsi- ja nuorisopoliittiset tavoitteet sekä suuntaviivat alueelliselle ja paikalliselle ohjelmatyölle. Ministeri Arhinmäen mukaan kehittämisohjelman toimeenpanolla lisätään yhdenvertaisuutta sekä vähennetään eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.

Kataisen hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi on kirjattu yhteiskuntatakuu. Valtakunnallinen Yhteiskuntatakuu –työryhmä on maaliskuussa -2012 julkaisemassaan väliraportissa listannut ensisijaisia toimia, joilla varmistetaan nuorten pääsy koulutukseen ja työhön mm. seuraavat:

-säädetään kunnille vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta,

-vahvistetaan nuorten työpajatoimintaa,

-laajennetaan etsivä nuorisotyö koko maahan,

-tehostetaan nuorisolain muutoksen toimeenpanoa nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa.

Jatkotyössään työryhmä keskittyy nuorten palvelujärjestelmän toimivuutta koskeviin kysymyksiin. Uusia toimintamalleja haetaan työnantajien, työmarkkinajärjestöjen, muiden toimijoiden ja nuorten kanssa.

Nuorisolain 8 §: ” Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista nuorisotyötä ja –politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.”

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta on kehitetty lasten ja nuorten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit, joiden avulla tulevina vuosina arvioidaan lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman toteutuminen. Myös kuntia ohjeistetaan julkistamaan tietoja kunnan lapsi- ja nuorisoväestön hyvinvoinnin tilasta ja kehityksestä sekä niihin liittyvistä strategisista suunnitelmista.

 

Kohderyhmä

Nuorisotoimen pääkohderyhmän, 7-18-vuotiaiden, määrä pysyy asukastilastojen mukaan nykyisellä tasolla n. 19.000:ssa. Nuorisolain määrittelemän kohderyhmän, 0 - 28-vuotiaiden, määrä Turussa v.2011 oli 63.576.

 

Ryhmien välisen sopimuksen keskeisiä haasteita nuorisotoimelle

 

Kaupunkitason ohjelmat tavoitteista ja/toimenpiteistä nuorisotoimelle asettavat haasteita mm. seuraavat kohdat:

 

Asukkaiden hyvinvointiohjelma 2009–2013:

Lasten ja nuorten osallisuuteen ja kuulemiseen liittyvät toimenpiteet ,

Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää, j

Lasten ja nuorten palvelut mahdollistavat tasaveroiset kasvuedellytykset.

 

- Lasten ja nuorten hyvinvointiohjelma

Kaupungin järjestämillä palveluilla on suuri vaikutus lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin. 1990-luvun alun jälkeen tehdyt julkisten palvelujen leikkaukset ovat heikentäneet lasten ja lapsiperheiden palveluja tuntuvasti. Erityisesti on vähentynyt ennaltaehkäisevä työ. Erityistä tukea tarvitsevien lasten tukitoimenpiteistä on selkeästi ollut pulaa.

Nuorten matalan kynnyksen tuen kehittäminen.

 

Talousohjelma:

Avustusjärjestelmää kehitetään, tavoitteena tuotantotapojen yhtenäistäminen ja päällekkäisten töiden purkaminen, henkilöstötarpeen vähentäminen ja avustusmäärärahojen tarkempi seuranta. Kehittämiseen liittyy olennaisesti prosessien tarkastelun ohella myös tietojärjestelmän kehittäminen

 

Henkilöstöohjelma 2010–2013: Vapaa-aikatoimialan tulevassa organisaatiossa haetaan toimintarakennetta, joka toteuttaa henkilöstöohjelmaan kirjattuja päätavoitteita ”Henkilöstön osaamisen varmistaminen ja tukeminen” sekä ”Työssään viihtyvä, motivoitunut henkilöstö ja hyvinvoiva työyhteisö”. Ohjelmassa todetaan: ”Muuttuva työelämä edellyttää työilmapiiriin ja työhyvinvointiin vaikuttavien asioiden kehittämistä yhdessä henkilöstön kanssa … Organisaation rakenne, oikeudenmukainen toiminta, arvostuksen osoittaminen ja työn mielekkyys ovat tärkeimpiä hyvinvoinnin edellytyksiä työssä.”

 

Turun kaupungin tilaohjelma 2011–2013: Suunniteltu luopuminen kahdesta nuorisoleirialueesta toteutetaan ohjelman asiakaslähtöisen palveluiden järjestämisen sekä tilojen vajaakäytön minimoimisen periaatteita. Alueiden kiinteiden ja juoksevien kustannusten sekä henkilötyövoimaan sidotut resurssit kohdennetaan sinne, missä kysyntä on suurempaa ja asiakaslähtöisen palvelun järjestäminen voidaan saattaa aiempaa paremmalle tasolle.

 

Keskeiset kehittämistoimenpiteet

 

Kehitetään monipuolisia ja virikkeellisiä palveluita, joiden tavoitteina ovat luovuus, elämyksellisyys, lapsi- ja perhelähtöisyys, yhteisöllisyys, avoimuus sekä monikulttuurisuus ja ekologisuus .

 

Virikkeellisten maksuttomien ja/tai edullisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien turvaaminen

 

Erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjaaminen oikeaan palveluun

 

Nuorten osallistumisen ja kuulemisen varmistaminen

 

Uusi organisaatio huomioi aiempaa paremmin asiakastarpeet sekä parantaa toiminnan tehokkuutta ja resurssien kohdentamista

 

 

5.Nuorisopalvelujen ydinprosessit ja palvelukokonaisuudet

 

Nuorisopalvelujen kaksi ydinprosessia ovat

-Lasten ja nuorten kasvun tukeminen, sekä

-Nuorten aikuisuuden vahvistaminen.

 

Nuorisopalvelujen sisällöntuotannon tavoitteena on esim., että monipuolisia nuorten vapaa-ajanpalveluja suunnitellaan ottaen huomioon nuorten omaehtoinen toiminta, nuorten kasvatuksellinen ohjaus sekä kulttuurinen, monikulttuurinen, kansainvälinen ja liikunnallinen nuorisotyö.

 

Nuorisotyön palvelutuotannon tavoitteena on mm., että eri puolilla Turkua on helposti saavutettavia nuorten vapaa-ajan palveluja, jotka voidaan toteuttaa nuorisotaloilla, kouluissa, yhteistoimintatiloissa ja nuorten kokoontumispaikoilla,

 

Palvelukokonaisuudet ovat :

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Nuorten lähipalvelutoiminta

Kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta

sekä luova toiminta

Nuorten koulutus- ja työelämävalmiuksien parantaminen.

 

 

6.Organisaatio

 

 

Nuorten palvelut liitetään osaksi vapaa-ajan toimialaa 1.1.2013.

 

 

7. Talousarvio 2013

 

Käyttötalousosa

 

Menot    11 697 000   

Tulot     1 500 000   

Netto    – 10 197 000   

 

Käyttöomaisuushankinnat

 

Menot     120 000   

Tulot    48 000   

Netto     78 000      

 

 

8. Tavoitetasot

 

 

KAUPUNGINVALTUUSTON SITOVIKSI VAHVISTETTAVAT TAVOITTEET JA MITTARIT

 

Ohjelmista johdetut toimielimen sitovat tavoitteet/kehittämistoimenpiteet
(asukkaiden hyvinvointiohjelma, asunto- ja maankäyttöohjelma, osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelma, omistajapolitiikkaohjelma, tilaohjelma)

Asukkaiden hyvinvointiohjelma/Lasten ja nuorten ohjelma

 

Tulostavoitteet/kehittämistoimenpiteet
Tavoitearvot vuosille 2013 - 2016

 

TAE 2013

TS 2014

TS 2015

TS 2016

1

Tavoite/kehittämistoimenpide/sopeuttamistoimi

Erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjaaminen oikeaan palveluluun (”Nuorten matalan kynnyksen tuen kehittäminen”)

 

 

 

 

 

Mittari seurantaa varten

1.Sosiaalisen vahvistamisen, Etsivän nuorisotyön ja Ohjaamon(Nose) ohjaamat nuoret/vuosi

2.Työpajatoiminnan palvelujen käyttäjät /vuosi

 

 

850

135

 

 

860

135

 

 

900

140

 

 

900

140

2

Tavoite/kehittämistoimenpide/sopeuttamistoimi

 

 

 

 

 

Mittari seurantaa varten

 

 

 

 

 

KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TIEDOKSI ANNETTAVA OSUUS

 

Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja ja perusmittareita (esim. asiakaspalaute, vaikuttavuus tms.)

 

TP 2010

TP 2011

TA 2012

TAE 2013

TS 2014

TS 2015

TS 2016

1

Tunnusluku

Kokonaisasiakasmäärä

 

466 467

 

476 576

 

385 000

 

400 000

 

400 000

 

400 000

 

400 000

 

Mittari seurantaa varten - kerätään tiedot palvelujen käyttäjistä ja toimintoihin osallistuneista.

 

 

 

 

 

 

 

2

Tunnusluku

 

 

 

 

 

 

 

 

Mittari seurantaa varten

 

 

 

 

 

 

 

 

Työvoima

 

TP 2010

TP 2011

TA 2012

TAE 2013

TS 2014

TS 2015

TS 2016

Työvoiman käyttö

(henkilötyövuosina ilman työllistettyjä ja harjoittelijoita)

154,9

159,1

159,1

158

156

155

153

Eläkkeellelähtöennuste

1

1

2

0

2

2

3

Palkkamenojen kehitys (tiliryhmä 400)

-

4 554

4 914

5 007

5 009

5 150

5 302

Sairauspoissaolojen määrä, sairauspoissaolo %

3,55

4,04

4,2

4,1

4,0

4,0

4,0

Työtapaturmat, tapaturmapoissaolo %

0,23

0,08

0,01

0,01

0,01

0,01

0,01

 

Henkilöstön työhyvinvointi
Kunta10–mittarit, kyselyt vuosina 2010, 2012 , 2014 ja 2016, tulosten raportointi vuosina 2011 , 2013 ja 2015

 

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Työnantajan suositteleminen (suosittelee %)

57,43

X

58

X

59

X

Päätöksenteon oikeudenmukaisuus

2,71

X

3

X

3,2

X

Kehityskeskustelujen käyminen (kyllä %)

84,85

X

85

X

86

X

Työpaikan ilmapiiri

3,6

X

3,6

X

3,7

X

 

Kestävä kehitys hallintokunnan toiminnassa

 

TA 2012

TAE 2013

TS 2014

TS 2015

TS 2016

1

Kasvihuonepäästöjen vähentäminen

 

 

 

 

 

 

Kasvihuonepäästövähennyssuunnitelma

 

 

 

 

 

 

-Lähtötilannekartoitus tehty

Toteutunut.

Tarvittaessa edellisen kartoituksenpäivitys.

 

 

 

 

-Suunnitelma valmistunut tai päivitetty

Suunnitelma valmistuu ja päivitetään vaiheittain eri toimipisteissä.

Suunnitelma valmistuu ja päivitetään vaiheittain eri toimipisteissä.

Suunnitelma valmistuu ja päivitetään vaiheittain eri toimipisteissä.

Suunnitelma valmistuu ja päivitetään vaiheittain eri toimipisteissä.

Suunnitelma valmistuu ja päivitetään vaiheittain eri toimipisteissä.

 

-Suunnitelman toimenpiteet toteutettu tai käynnistetty

Toimenpiteitä toteutetaan ja käynnistetään vaiheittain.

Toimenpiteitä toteutetaan ja käynnistetään vaiheittain.

Toimenpiteitä toteutetaan ja käynnistetään vaiheittain.

Toimenpiteitoteutetaan ja käynnistetään vaiheittain.

Toimenpiteitä toteutetaan ja käynnistetään vaiheittain.

2

Ekotukihenkilöiden määrä

 

 

 

 

 

 

-Uudet koulutetut ekotukihenkilöt

1

1

1

1

1

 

-Ekotukihenkilöiden määrä yhteensä

2

4

5

6

7

3

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen

 

 

 

 

 

 

Toimenpide

Kaikki nuorisotoimen työ on lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa ennaltaehkäisevää työtä.

 

 

 

 

 

 

Mittari seurantaa varten

 

 

 

 

 

4

Toimialakohtaiset toimenpiteet

 

 

 

 

 

 

Toimenpide

 

 

 

 

 

 

Mittari seurantaa varten

 

 

 

 

 

 

 

 

Turussa . .

 

 

 

Kaupunginhallituksen puolesta

 

 

______________________________ _______________________________

 

 

______________________________ _______________________________

            

 

Nuorisolautakunnan puolesta

 

 

______________________________ _____________________________

 

______________________________   _____________________________