Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus12411.03.20133

12198-2012 (041)

Vuoden 2013 talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden uusjako hallintokunnissa

Tiivistelmä: -

Kh § 124

Johtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola 6.3.2013:

Uudelleenjaon käsittely hallintokunnissa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013 - 2016 taloussuunnitelman kokouksessaan 3.12.2012 § 237. Kaupunginvaltuuston käsittelyn pohjana olleeseen kaupunginhallituksen ehdotukseen tehtiin lisäyksiä vain pääosin sitoviin lausekkeisiin. Määrärahat ja tuloarviot pysyivät kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisina lukuun ottamatta kasvatus- ja opetuslautakuntaa, jolle osoitettiin määrärahaa lisää 2 milj. euroa.

Lauta- ja johtokuntia pyydettiin tarkistamaan 21.1.2013 mennessä hallintokunnan talousarvio ja -suunnitelmaehdotus vastamaan kaupunginvaltuuston päätöksiä sekä päättämään omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen tai liiketoiminnan tulojen käytöstä. Lauta- ja johtokuntien tuli ryhtyä välittömästi valtuuston päättämien sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä menojen ja tulojen kohdentamiseen siten, että kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuvat, toiminta ylläpidetään talousarvioon merkittyjen määrärahojen puitteissa ja että talousarvioon merkityt tulot toteutuvat. Lisäksi lautakuntien tuli määritellä sitovuustaso toimielimen sisällä ja määritellä millaiset muutokset toiminnassa edellyttävät lautakunnan hyväksymisen etukäteen.

Tarkemmat talousarvion noudattamista koskevat määräykset hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 17.12.2012 § 253.

Uudelleenjaon käsittelypäivämäärät lauta- ja johtokunnissa:

Tarkastuslautakunta 14.12.2012 § 152

Peruspalvelulautakunta 19.12.2012 § 429

Nuorisolautakunta 19.12.2012 § 137

Liikuntalautakunta 13.12.2012 § 132

Kulttuurilautakunta 18.12.2012 § 198

Kasvatus- ja opetuslautakunta –yhdistettyesityslista 27.2.2013

Ammattikorkeakoulun hallitus 13.12.2012 § 169

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 13.12.2012 § 106

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 12.12.2012 § 145

Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta 20.12.2012 § 41

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 15.1.2013 § 33

Rakennuslautakunta 13.12.2012 § 560

Kiinteistöliikelaitos Investointisuunnitelmat 20.2.2013 § 51

Tilaliikelaitos 19.12.2012 § 262

Vesiliikelaitos 20.12.2012 § 158

Hallintokunnan käyttösuunnitelman/liiketoimintasuunnitelman perustana on kaupunginvaltuuston vahvistama vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2013 - 2016 taloussuunnitelma, johon sisältyvät tavoitteet mittareineen ja tavoitetasoineen vuodelle 2013 sekä muut kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymät tekstit ja/tai tekstilisäykset, joilla kaupunginvaltuusto haluaa ohjata lautakuntien määrärahojen käyttöä ja lautakunnan palvelutoimintaan liittyvää valmistelua. Liikelaitosten johtokuntien tuli varmistaa, että liiketoimintasuunnitelmat toteuttavat kaupunginvaltuuston tahtoa.

Käyttösuunnitelmalla toimielimet asettavat seuraavan tason yksiköille valtuuston hyväksymiä tavoitteita tarkentavat tavoitteet sekä jakavat määrärahat ja tuloarviot seuraavan tason yksiköille (käyttötalousosa) ja kohteille (investointiosa).

Tämän mukaisesti tulee tulosyksiköille osoittaa määrärahat ja tuloarviot, joiden puitteissa niiden tulee toimia ja joiden kertymisestä ne vastaavat sekä tehtävät, joista niiden tulee suoriutua käytössään olevilla resursseilla mahdollisimman tuloksellisesti ja taloudellisesti kaupungin kokonaistaloudellinen tilanne huomioon ottaen.

Sopimusohjaus, liikelaitosten talousarviot ja tuloskortit

Ns. sopimusohjausmallia käyttävien hallintokuntien tuli tarkistaa tarvittavat hallintokunnan ja kaupunginhallituksen väliset strategiset palvelusopimukset vastaamaan kaupunginvaltuuston päättämiä toiminnallisia tavoitteita ja määrärahoja. Liikelaitosten talousarvio ja -suunnitelma tuli vielä hyväksyä johtokunnissa ottaen huomioon valtuuston päättämät sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet (liikeyli-/alijäämä + poistot ja korvaus peruspääomasta) sekä investointiosan rasteroidut menot ja tulot tai muut erät. Johtokunnan tuli tehdä tarvittavat muutokset tuloskortteihin.

Hallintokuntien esittämät sopimusluonnokset esitetään erikseen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Talouden ja rahoituksen vastuualueen näkemyksen mukaan esitetyt sopimusluonnokset on korjattu melko hyvin vastaamaan kaupunginvaltuuston vahvistamia toiminnallisia tavoitteita ja määrärahoja.

Henkilöstösuunnitelma

Hallintokuntien tuli tarkistaa omat henkilöstösuunnitelmansa uusjaon yhteydessä. Hallintokunnat voivat toteuttaa henkilöstölisäyksiä ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilöstöstä aiheutuvat kulut ovat mahdollista sisällyttää talousarvion määrärahaan ja taloussuunnitelman ennakoituun nettomenoon. Hallintokuntien henkilösuunnitelmia käsiteltäneen kaupunginhallituksessa talous- ja  strategiaryhmän, strategisen HR vastuualueen valmistelun pohjalta.

Kaupunginhallituksen käsittely

Hallintokuntien uudelleenjaot oli luvattu tuoda tiedoksi kaupunginhallitukselle helmikuun loppuun mennessä. Uudelleenjakojen laadintaa on useissa hallintokunnissa vaikeuttanut ja viivästyttänyt meneillään olevat organisaatiouudistukset. Uudelleenjaot on pyritty laatimaan uudistetun organisaation mukaisena. Tässä on onnistuttu lukuun ottamatta kaupunginhallituksen omaa toimielintä, jonka uudelleenjako on vielä vanhan jaottelun mukainen. Uudelleenjako tuodaan käsittelyyn myöhemmin, sitten kun tiliorganisaatio on saatu muokattua uuden organisaation mukaiseksi. Lisäksi kiinteistöliikelaitoksen osalta uusijaon käsittely on vielä kesken.

Liite 1Talousarvio 2013 uudelleenjako

Liitteessä esitetään

-      hallintokuntien määrärahat, tuloarviot ja netto

-      määrärahat menolajeittain

-      määrärahat tulosalueittain

-      Investointimäärärahat kohteittain.

Kaupunginhallitus merkinnee tiedokseen liitteen 1 mukaiset hallintokuntien suorittamat määrärahojen uudelleenjaot.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä tiedokseen liitteen 1 mukaiset hallintokuntien suorittamat määrärahojen uudelleenjaot.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAmmattikorkeakoulun hallitus
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, ruotsinkielinen jaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen lukio- ja ammattiopetusjaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto
tiedKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta
tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tiedKonsernihallinto
tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedKulttuurilautakunta
tiedLiikuntalautakunta
tiedNuorisolautakunta
tiedRakennuslautakunta
tiedRevisiotoimisto
tiedSosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaosto
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta
tiedTarkastuslautakunta 2009-2012
tiedTarkastuslautakunta 2013-2016
tiedTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
tiedTurun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta
tiedVesiliikelaitoksen johtokunta


Liitteet:

Kh § 124
Liite 1:Talousarvio 2013 uudelleenjako