Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus6511.02.20137

1205-2013 (034, 039)

Lainannosto- ja sijoitussuunnitelma vuodelle 2013

Tiivistelmä: -

Kh § 65

Johtaja Jukka Laiho ja rahoituspäällikkö Kari Pentti, talouden ja rahoituksen vastuualue 28.1.2013:

 

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä uudet 15.2.2010 § 31 rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet. Päätöksellä uudistettiin kaupungin sijoitusperiaatteet vuodelta 2002 ja päätettiin uudistaa keskeisiä rahoitusperiaatteita valtuustotasolla. Valtuuston määrittelemien periaatteiden mukaan kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain lainannosto- ja sijoitussuunnitelman.

 

Vuoden 2013 sijoitussuunnitelma on tämän lainannostoesityksen liitteenä

 

Kaupungin rahoitusasema vuoden 2012 lopulla

 

Kaupungin maksuvalmius säilyi vuoden 2012 aikana hyvällä tasolla. Vuoden 2012 lainannostosuunnitelman mukaisesti kuntatodistuksia käytettiin tasaamaan kassavarannossa tapahtuvaa vaihtelua. Enimmillään kuntatodistuksia oli liikkeellä 110 milj. euroa. Pitkäaikaisia lainoja nostettiin viime vuonna yhteensä 120 milj. euroa. Vuoden aikana lyhennettiin vastaavasti 65 milj. euron pitkäaikaisia lainoja. Näin ollen pitkäaikainen velka lisääntyi viime vuonna 55 milj. euroa. Lisäksi vuoden vaihteessa oli liikkeellä lyhytaikaista velkaa eli kuntatodistuksia yhteensä 25 milj. euroa, jolloin lainakannan lisäykseksi muodostui 80 milj. euroa.

 

Kaupungin kassavarannon vaihtelut vähenivät viime vuonna nostettujen kuntatodistusten seurauksena. Alimmillaan kassavaranto on ollut 53 milj. euroa ja ylimmillään 130 milj. euroa. Kuukausitasolla menot ja tulot ovat olleet n. 120 – 150 milj. euroa. Silti yhden päivä aikana tuloja tai menoja on ollut jopa 50 – 90 milj. euroa (esim. palkanmaksu- tai vero-tulopäivinä).

 

Rahoitusmarkkinoiden kehitys

 

Korkomarkkinoilla lyhyet ja pitkät korot ovat vuoden 2012 aikana laskeneet poikkeuksellisen alas. Euroopan keskuspankki laski vuoden 2012 heinäkuussa ohjauskoron 0,75 %. Vuoden päättyessä kaikki euribor korot olivat alle EKP:n ohjauskoron. Esim. kolmen kuu-kauden euribor korko oli n. 0,20 %:n tasolla. Myös Euroopan rahoituskriisi on selvästi ollut väistymässä vuoden 2012 loppupuolella vaikka talouksien kasvuluvuissa se ei vielä ole näkynyt. Mikäli positiivinen tunnelma säilyy, alkaa se vähitellen näkyä markkinakorkojen nousuna. Keskuspankit ovat jo antaneet ymmärtää likviditeettioperaatioiden päättymistä. Esim. USA:n keskuspankki on antanut viitteitä valtionlainojen ostojen päättämisestä vuoden lopussa.

 

Kuntasektorin rahoitus

 

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen tapahtui Euroopassa huomattava kasvu julkisen sektorin menoihin. Erityisesti tämä näkyi vuoden 2011 aikana, jolloin Euroalueen valtionlainoissa tapahtui huomattavaa rahoituskustannusten kasvua. Suomi on toistaisesti välttynyt rahoituskustannusten merkittävältä nousulta. Sen sijaan pankkien vakavaraisuussäädösten kiristyminen on näkynyt pohjoismaisten pankkien rahoituksen kallistumisena ja pankkien taselainauksen marginaalien nousuna myös julkiselle sektorille.

 

Suomen julkisen sektorin rahoituksessa Kuntarahoitus Oy:n asema on tärkeä. Kuntien takauskeskus takaa Kuntarahoitus Oy:n varainhankinnan. Turun kaupunki on Kuntien takauskeskuksen jäsenkunta ja takaa omalta osaltaan myös Kuntarahoitus Oyj:n varainhankintaa. Kuntasektorin rahoituksessa toimii näin ollen yhteisvastuullisuuden periaate, vaikka jokainen kunta voi hankkia rahoitusta myös omalla nimellään ja näin ylläpitää kilpailua kuntasektorin rahoittamisessa. Viime aikoina kilpailu on selvästi vähentynyt, kun eurooppalaiset pankit ovat vähentäneet antolainaustaan julkiselle sektorille. Myös Kuntarahoitus varautuu vakavaraisuussäädösten kiristymiseen ja on tämän takia joutunut nostamaan rahoituksen hintaa. Suurten kaupunkien osalta suora varainhankinta rahoitusmarkkinoilta on tullut tämän takia ajoittain edullisemmaksi.

 

Lainannostosuunnitelma vuodelle 2013

 

Kaupunginvaltuuston 3.12.2012 vahvistamassa kaupungin vuoden 2013 talousarviossa ensi vuoden pitkäaikaisten lainojen lisäykseksi on merkitty 110 milj. euroksi ja lyhytaikainen velanotto 30 milj. euroksi. Kaupungin pitkäaikaisesta lainakannasta erääntyy vuoden 2013 aikana joulukuussa vain yksi pitkäaikainen laina 50 milj. euroa. Lainakannan lisäykseksi muodostunee näin ollen enimmillään 90 milj. euroa.

 

Lisäksi talousarviokirjassa todetaan, että kaupunki ylläpitää 100 – 400 milj. euron kunta-todistus limiittejä tai muita ei-sitovia limiittejä, joita voidaan käyttää tarvittaessa täysimääräisesti lyhytaikaisen maksuvalmiuden turvaamiseksi. Kaupungilla on tällä hetkellä 260 milj. euron kuntatodistusohjelmat ja 4 milj. euroa maksuliiketililimiittejä. Kuntatodistusohjelmien määrää on tarkoitus kasvattaa eri pankkien kanssa ja lisätä kilpailua pankkien välillä.

 

Lyhytaikainen velanotto on tarkoitus toteuttaa kuntatodistuksia liikkeelle laskemalla. Vuoden 2012 lopussa kuntatodistuksia oli liikkeellä 25 milj. euroa. Vuoden 2013 nettomuutos olisi 30 milj. euroa, jolloin vuoden 2013 lopussa kuntatodistuksia olisi liikkeellä yhteensä 55 milj. euroa. Vuoden 2013 aikana kuntatodistuksia voi silti olla liikkeellä ajoittain merkittävä määrä. Kuntatodistuksia on myös tarpeen käyttää tasoittamaan kassavarannon kuukauden sisällä tapahtuvaa vaihtelua erityisesti kaupungin palkkapäivien ja verotulopäivien välillä.

 

Pitkäaikaiset lainat nostettaneen yhdessä tai kahdessa erässä, jolloin varainhankinta tulee edullisimmaksi. Todennäköisenä rahanlähteenä lienee varainhankinta suoraan markkinoilta eli kaupungin liikkeellä laskema kotimainen tai ulkomainen jvk-laina tai ns. private pla-cement sekä muussa tapauksessa Kuntarahoituksen taselainat.

 

Talousarvion ja taloussuunnitelman mukaisesti pitkäaikaiset lainat kehittyvät vuosina 2013 - 2016 seuraavasti:

 

milj. €

2013

2014

2015

2016

Pitkäaikaisten lainojen lisäys

110

60

120

90

Pitkäaikaisten lainojen vähennys

50

20

70

50

Lyhytaikaisten lainojen lisäys

30

20

0

0

Lainakannan muutos

+90

+60

+50

+40

 

Päätöksen pitkäaikaisesta ja lyhytaikaisesta lainannostosta tekee kaupunginhallituksen johtosäännön mukaisesti talous- ja strategiajohtaja.

 

Korollisen kokonaisvelan kehitys

 

milj. €

2012

2013

2014

2015

2016

Pitkäaikaiset lainat

320

380

420

470

510

Lyhytaikaiset lainat (kuntatodistukset)

25

55

75

75

75

Henkilöstökassa

50

50

50

50

50

Tytäryhtiöiden talletukset

29

29

29

29

29

Yhteensä

424

514

574

624

664

 

Kaupungin pitkäaikainen velkamäärä vuoden 2012 lopussa oli 320 milj. euroa ja lyhytaikaisia lainoja eli kuntatodistuksia oli liikkeellä vuoden vaihtuessa 25 milj. euroa. Yhteensä lainakanta oli näin ollen 345 milj. euroa. Tämän lisäksi henkilöstökassan ja tytäryhtiöiden talletukset olivat yhteensä 79 milj. euroa eli korollinen kokonaisvelka 424 milj. euroa.

 

Kaupungin nettovelan arvioidaan olevan n. 120 milj. euroa ilman vahinkorahaston sijoituksia vuoden 2012 lopussa. Nettovelka tulee nousemaan taloussuunnitelma kauden aikana. Toisaalta nettovelkaa lieventää keskitetty konsernirahoitus ja antolainaus tytäryhtiöille.

 

Suurin osa kaupungin lainakannasta on suojattu koronnousua vastaan koronvaihtosopimuksilla. Suojauksesta kuitenkin suurin osa on 2 – 4 vuoden mittaisia. Uudet pitkäaikaiset lainat nostetaan yleensä vaihtuvakorkoisena. Myöhemmin lainojen korkoperustetta voidaan muuttaa markkinatilanteen mukaan koronvaihtosopimuksella. Suojausastetta tulisikin ajallisesti jatkaa nykyistä pitemmälle.

 

Vuoden 2013 aikana on tarkoitus kiinnittää myös erityistä huomiota konsernivelan suojaukseen. Toisin sanoen tytäryhtiöiden lainakannan korkokustannusten vaihtelua pyritään pienentämään solmimalla uusia koronvaihtosopimuksia.

 

Kassavarannon ja muiden sijoitusten tuotto vuonna 2012

 

Kassavaranto vuoden 2012 lopussa oli n. 85 milj. euroa (ilman vahinkorahaston sijoituksia). Keskimäärin kassavaranto oli n. 90 milj. euroa. Vuoden 2012 aikana korot laskivat hieman ja yritys- sekä pankkien korkoinstrumenttien marginaalit laskivat erityisesti vuoden lopussa. Tämän seurauksena kassavarannon sijoituksista muodostui pääomavoittoja. Tuotto muodostui korkeaksi yhteensä n. 4,5 milj. euroksi jakaantuen korkotuloihin, emissiovoittoihin ja arvonpalautuksiin vaikka noin puolet kassavarannon määrästä oli maksuliiketileillä.

 

Rahastojen osalta kaikkia tietoja ei ole vielä saatavissa. Vahinkorahaston pääoma oli vuoden vaihteessa 37,3 milj. euroa, joista erityiskatteisten sijoitusten osuus oli 32,3 milj. euroa. Rahaston tuotoksi muodostui n. 3,1 milj. euroa.

 

Sijoitussuunnitelma

 

Kaupungin sijoitussuunnitelmassa määritellään sijoitusten painopistealueita ja kassavarannon ja rahastojen allokaatiojakaumat eri instrumenttiluokille.

 

Sijoitussuunnitelmassa korostetaan myös sijoitusperiaatteiden mukaisia eettisiä periaatteita ja YK:n vastuullisen sijoittamisen toimintamalleja tuloksellisuudesta tinkimättä.

 

Sijoitusten osalta painotetaan erityisesti kaupungin kassan likviditeettiä. Rahastojen sijoitusten tulee osaltaan tukea kaupungin maksuvalmiutta.

 

Edellä olevaan viitaten esitämme, että

 

-kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2013 lainannostosuunnitelman, jossa nostetaan enintään 110 milj. euroa pitkäaikaista lainaa vuoden 2013 aikana,

-kaupunki käyttää tarvittaessa maksuvalmiuden niin vaatiessa tai kassavarannon heilahteluita tasaamaan tai korvaamaan edellä mainittua pitkäaikaista rahoitusta jo solmittuja tai solmittavia enintään 400 milj. euron kuntatodistusohjelmia täysimääräisesti,

-kaupungin liikkeellä olevien kuntatodistusten määrän nettomuutos vuoden 2013 lopussa on enintään 30 milj. euroa ja kokonaismäärä on enintään 55 milj. euroa,

-kaupunki hajauttaa pitkäaikaisten lainojen korkojakaumaa solmimalla vähintään 50 milj. euron koronvaihtosopimuksia tai nostaa vastaavan suuruisen määrän lainoja kiinteäkorkoisena,

-kassavarannon minimitavoitteena pidetään kaupungin riittävän likviditeetin ylläpitämiseksi n. 20 milj. euroa,

-kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan sijoitussuunnitelman vuodelle 2013.

Liite 1Sijoitussuunnitelma

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2013 lainannostosuunnitelman, jossa nostetaan enintään 110 milj. euroa pitkäaikaista lainaa vuoden 2013 aikana ja

- että kaupunki käyttää tarvittaessa maksuvalmiuden niin vaatiessa tai kassavarannon heilahteluita tasaamaan tai korvaamaan edellä mainittua pitkäaikaista rahoitusta jo solmittuja tai solmittavia enintään 400 milj. euron kuntatodistusohjelmia täysimääräisesti,

- että kaupungin liikkeellä olevien kuntatodistusten määrän nettomuutos vuoden 2013 lopussa on enintään 30 milj. euroa ja kokonaismäärä on enintään 55 milj. euroa,

- että kaupunki hajauttaa pitkäaikaisten lainojen korkojakaumaa solmimalla vähintään 50 milj. euron koronvaihtosopimuksia tai nostaa vastaavan suuruisen määrän lainoja kiinteäkorkoisena,

- että kassavarannon minimitavoitteena pidetään kaupungin riittävän likviditeetin ylläpitämiseksi n. 20 milj. euroa

- sekä että kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan sijoitussuunnitelman vuodelle 2013.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä talousjohtaja Jukka Laiho.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 65
Liite 1:Sijoitussuunnitelma