Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus61018.12.20128

12721-2012 (033, 510)

Nuorten aikuisten osaamisohjelman mukaisten lisäkoulutuspaikkojen haku (Otj)

Tiivistelmä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi vuoden 2013 ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien, oppisopimuskoulutuksen ja muun määrärahan haun nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttamista varten. Hakemus tuli toimittaa 14.12.2012 mennessä. Koulutuspaikkojen osalta hakemuksen tekeminen edellyttää kaupunginhallituksen käsittelyä, jota ei ehditty toteuttaa hakemuksen jättämisajankohtaan mennessä sähköisesti täytettävien hakemuslomakkeiden viivästyessä. Hakemus yhteensä 180 vuosipaikasta on jätetty määräajan sisällä, ja niiltä osin kaupunginhallitukselle esitetään tehdyn hakemuksen hyväksymistä.

Kh § 610

Palvelujohtaja Mika Helva 11.12.2012:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi vuoden 2013 ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien, oppisopimuskoulutuksen ja muun määrärahan haun nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttamista varten.  Ohjelma liittyy hallituksen osana nuorisotakuuta käynnistämään määräaikaiseen ohjelmaan, jolla lisätään koulutusmahdollisuuksia aikaisemmin perusopetuksen päättäneille ja ilman toisen asteen koulutusta jääneille nuorille aikuisille. Ohjelman puitteissa heille tarjotaan ammatti- ja erikoisammattitutkintoon ja niiden osiin valmistavaa koulutusta, ammatillista peruskoulutusta sekä opintojen hakeutumista ja opintojen suorittamista edesauttavaa ohjausta ja neuvontaa, ml. hakeva toiminta.  Kohderyhmänä ovat 20–29-vuotiaat, vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevat. Tavoitteena on vahvistaa koulutuksella näiden henkilöiden työmarkkina-asemaa. Nuorten aikuisten osaamisohjelman tavoitteena on järjestää koulutusta 36 000 aloittajalle vuosina 2013–2016.

Hallitus on 29.3.2012 valtiontalouden vuosia 2013–2016 koskevassa kehyspäätöksessä päättänyt kohdentaa nuorten aikuisten osaamisohjelmaan yhteensä 183 miljoonaa euroa siten, että vuonna 2012 on käytössä 27 miljoonaa euroa. Nämä jakautuvat siten, että oppilaitosmuotoiseen ammatilliseen lisäkoulutukseen on käytössä 20 miljoonaa euroa, oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen lisäkoulutukseen 5 miljoonaa sekä ohjaus ja hakevaan toimintaan 2 miljoonaa. Seuraavina vuosina (2014-2016) koulutuspaikkoihin osoitettava valtionosuus tulee kaksinkertaistumaan (oppilaitosmuotoiseen ammatilliseen lisäkoulutukseen 40 miljoonaa euroa ja oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen lisäkoulutukseen 10 miljoonaa euroa).

Turun kaupungin osalta esitetään haettavaksi 95 vuosipaikkaa Turun kasvatus- ja opetustoimen aikuiskoulutuksen tulosalueelle ammatilliseen lisäkoulutukseen ja 85 vuosipaikkaa ammatillisen koulutuksen tulosalueelle oppisopimustoimiston lisäkoulutuspaikkoihin. Lisäksi haetaan ohjaukseen ja hakevaan toimintaan yhteisesti 310 000 euroa. Tämä raha on avustus, jonka koulutuksen toteuttaja voi hakea suoraan omaan toimintaansa. Koulutuspaikkojen rahoitus tulee korotettuna valtionosuutena Turun kaupungille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toivoo, että ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjät muodostaisivat, järjestäjäkentän mahdollistamissa puitteissa, laajoja alueellisia yhteistyöverkostoja. Verkostoihin voi kuulua myös muita toimijoita kuin koulutuksen järjestäjiä. Alustavat sopimukset muodostettavista verkostoista tulisi näkyä hakemuksessa. Turun kaupungin hakemuksessa yhteistyötahoina ovat Turun aikuiskoulutuskeskus ja aikuiskoulutussäätiön oppisopimustoimisto, alueen muut koulutuksen järjestäjät, Varsinais-Suomen TE-toimisto, Varsinais-Suomen Yrittäjät sekä muut yrittäjä- ja työnantajajärjestöt sekä  Nuorisopalvelu Katujätkät Oy.

Asia kuuluu koulutuspaikkojen osalta kaupunginhallituksen päätettäväksi. Sähköisesti täytettävät hakemuslomakkeet saatiin opetus- ja kulttuuriministeriöltä vasta 5.12.2012, joten kaupunginhallituksen käsittelyä ei ehditty toteuttaa hakemuksen jättämisajankohtaan 14.12.2012 mennessä. Turun kaupungin hakemus on kuitenkin toimitettu liitteiden mukaisena opetus- ja kulttuuriministeriöön määräaikaan mennessä. Kaupunginhallitukselle esitetään tehdyn hakemuksen hyväksymistä koulutuspaikkojen osalta.

Mikäli opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy Turun kaupungin hakemuksen, asia tulee viedä erikseen määrärahojen osalta valtuuston käsittelyyn. Avustuksen hakemisen osalta asia voidaan päättää kasvatus- ja opetustoimessa.

Liite 1Hakulomake 1

Liite 2Hakulomake 2

Liite 3Hakulomake 3

Liite 4Hakulomake 4

Oheismateriaali 1Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 14.11.2012

Apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä nuorten aikuisten osaamisohjelman mukaisia lisäkoulutuspaikkoja koskevan hakemuksen 95 vuosipaikasta Turun kasvatus- ja opetustoimen aikuiskoulutuksen tulosalueelle ammatilliseen lisäkoulutukseen ja 85 vuosipaikasta ammatillisen koulutuksen tulosalueelle oppisopimustoimiston lisäkoulutuspaikkoihin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKasvatus- ja opetustoimi
tiedLukio- ja ammattiopetuslautakunta


Liitteet:

Kh § 610
Liite 1:Hakulomake 1
Liite 2:Hakulomake 2
Liite 3:Hakulomake 3
Liite 4:Hakulomake 4