Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus59410.12.201211

13673-2010 (011, 042, 065)

Lukio- ja ammattiopetusverkko osana kampushanketta (Otj)

Tiivistelmä:

Kaupunginjohtaja on 29.6.2012 asettanut AI-kampus- ja lukiokeskittymähankkeiden ohjausryhmän. Ohjausryhmä esittää, että kolmen kampuksen hankkeessa perustetaan Sepänkadun lukiokeskus ja Ruiskadun ammatti-instituuttikampus. Kaupunginhallitukselle esitetään, että selvitys AI-kampus- ja lukiokeskittymähakkeiden ohjausryhmän työstä merkitään tiedoksi ja että asia palautetaan siten, että kasvatus- ja opetuslautakunnalta pyydetään asiasta lausunto.

Kh § 594

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto 4.12.2012:

Osaamistoimen sektorilla on tehty tavoitteellista palveluverkon suunnittelua ja kehittämistä viime vuosien aikana. Työn tuloksena on päädytty siirtämään, yhdistämään ja keskittämään toimintoja ja tiloja siten, että muodostuu tarkoituksenmukaisia toiminnallisia kokonaisuuksia.

Kaupunginjohtaja perusti päätöksellään 29.6.2012 § 69 Kupittaan AMK-kampushankkeelle, Peltola/Ruiskatu AI-kampushankkeelle ja lukiokeskittymähankkeelle hankesuunnittelutyöryhmät ja asetti AI-kampus- ja lukiokeskittymähankkeille ohjausryhmän. Ohjausryhmän tehtäväksi määrättiin tehdä kaupunginhallitukselle lukio-opetuksen ja ammatillisen koulutuksen kouluverkkoa koskeva esitys (suuntaviivat) syyskuun 2012 loppuun mennessä.

Ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut osaamistoimen sektorin apulaiskaupunginjohtaja. Jäseninä ovat olleet osaamistoimen sektorin apulaiskaupunginjohtajan avustaja, kasvatus- ja opetustoimen virastopäällikkö, nuorten ja aikuisten koulutuksen pääprosessista vastaava palvelujohtaja, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtajat, Tilakeskuksen edustajana hankkeista koordinaatiovastuussa oleva tilacontroller, kouluverkkosuunnitelman päivittämistyöstä vastaava tilacontroller ja sihteerinä hakesuunnittelutyöryhmien puheenjohtajana toimiva Tilakeskuksen edustaja.

Ohjausryhmä esittää, että kolmen kampuksen hankkeessa perustetaan Sepänkadun lukiokeskus, jossa Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, Turun Lyseon lukio ja Turun iltalukio toimivat hallinnollisesti itsenäisinä yksiköinä samassa kiinteistössä. Lisäksi perustetaan Ruiskadun ammatti-instituuttikampus, johon sijoitetaan kaikki Kellonsoittajankadun toiminnot, kaikki Tommilankadun toiminnot, osa Aninkaistenkadun toiminnoista ja Uudenmaankadun toiminnot. Uudenmaankadun toiminnot sijaitsevat jo ko. kiinteistössä.

Kaupunginhallitukselle esitetään selvitys AI-kampus- ja lukiokeskittymähankkeiden ohjausryhmän työstä.

Jatkotarkastelussa on otettava huomioon Kupittaan AMK-kampushankkeen eteneminen.

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen, tilacontroller Nora Hildén ja tilacontroller Minna Juselius on kutsuttu kokoukseen asiantuntijoiksi.

Liite 1Peruskoulujen, lukioiden ja Ammatti-instituutin palveluverkon uudistaminen 2013-2020

Oheismateriaali 1Kampushankkeen ohjausryhmän esitys 10.10.2012                    

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä selvityksen AI-kampus- ja lukiokeskittymähankkeiden ohjausryhmän työstä tiedoksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää palauttaa asian siten, että kasvatus- ja opetuslautakunnalta pyydetään asiasta lausunto 31.3.2013 mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

laupLukio- ja ammattiopetuslautakunta


Liitteet:

Kh § 594
Liite 1:Peruskoulujen, lukioiden ja Ammatti-instituutin palveluverkon uudistaminen 2013-2020