Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus59110.12.20128

8039-2012 (050, 059)

Länsi-Suomen elokuvakomission avustusanomus (Kj)

Tiivistelmä:

Turun Seudun Kehittämiskeskukseen kuuluva Länsi-Suomen elokuvakomissio anoo 15.000 euron avustusta digitaalisen elokuvaprojektorin ja 7.000 euron avustusta äänentoistojärjestelmän hankkimiseen. Kaupunginhallituksen avustusmäärärahoissa on käyttämättä taiteilijatiloihin varattuja määrärahoja ja niiden lisäksi avustustoimikunta on katsonut, että tarkoitukseen voidaan käyttää muita säästyviä avustusmäärärahoja. Kaupunginhallitukselle esitetään taiteilijatilojen varustamiseen käytettäväksi 22.000 euroa.

Kh § 591

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen ja hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki 4.12.2012:

Länsi-Suomen elokuvakomissio on anonut tukea Kulttuurikeskus Logomoon perustettavan elokuvateatterin varustamiseen 22.000 €. Avustustoimikunta on antanut siltä pyydetyn lausunnon avustusmäärärahojen käytöstä loppuvuonna 2012 em. tarkoitukseen.

Oheismateriaali 1Avustusanomus

Avustustoimikunnan lausunto 15.11.2012 § 187

Avustustoimikunta esittää lausuntonaan johtavalle kaupunginsihteerille seuraavaa: Taiteilijatiloihin vuodelle 2012 varatusta 100.000 €:n määrärahasta kompensoidaan Alfan taiteilijatilavuokrista saamatta jääneet vuokratulot tilaliikelaitokselle. Määrärahoja on säästymässä 14.000 € eikä avustustoimikunta tule antamaan siihen kohdistuvia esityksiä loppuvuonna 2012. Tämä säästyvä osuus olisi siis käytettävissä taiteilijatilojen varustamiseen esim. anomuksessa esitetyllä tavoin.

Lisätuen tarvetta voidaan kattaa myös maanvuokrien alennustilille kuluvana vuonna säästyvistä määrärahoista, koska maanvuokrauksissa on tapahtuneiden eräiden muutosten johdosta määrärahaa jäämässä 39 446,23 € käyttämättä. Tililtä on maksettu siihen kohdistuneen laskutuksen mukainen hyvitys eikä odotettavissa ole enää vuoteen 2012 kohdistuvia menoja.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 4.12.2012:

Kaupunginhallitus tulisi päättää, että Turun Seudun Kehittämiskeskukseen kuuluvalle Länsi-Suomen elokuvakomissiolle siirretään 14.000 euroa taiteilijatiloihin varatuista määrärahoista (11005 50011) ja 8.000 euroa maanvuokrien alennusten kompensoimiseen varatuista määrärahoista (1100550000) eli yhteensä 22.000 euroa käytettäväksi digitaalisen elokuvaprojektorin ja äänentoistojärjestelmän hankkimiseen perustettavaan elokuvateatteriin.

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun Seudun Kehittämiskeskukseen kuuluvalle Länsi-Suomen elokuvakomissiolle siirretään 14.000 euroa taiteilijatiloihin varatuista määrärahoista (11005 50011) ja 8.000 euroa maanvuokrien alennusten kompensoimiseen varatuista määrärahoista (1100550000) eli yhteensä 22.000 euroa käytettäväksi digitaalisen elokuvaprojektorin ja äänentoistojärjestelmän hankkimiseen perustettavaan elokuvateatteriin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAvustustoimikunta
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus
tiedPihlajamäki Marjo-Riitta