Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus57526.11.20126

12779-2012 (032)

Pieneläinhautausmaan asiakasmaksun peruste ja määrä (Yj, Kv)

Tiivistelmä:

Kaupungin uusi pieneläinhautausmaa sijaitsee Urusvuorella. Ympäristöhygienisistä syistä ja alueen järjestelmällisen käyttämisen takia hautausmaatoiminta edellyttää vastuutahon, jotta pieneläinten hautaamista koskevat määräykset tulevat huomioon otetuksi. Tämän vuoksi kaupunginvaltuuston tulee vahvistaa hautaustoimenpiteen asiakasmaksun peruste ja päättää alkuvaiheen asiakasmaksun suuruudesta.

Kh § 575

Kiinteistöliikelaitos, Ilkka Uusi-Uola 15.11.2012:

Vasaramäessä olevan pieneläinten hautaustoimintaan käytetyn alueen käyttömahdollisuus on ollut jo useita vuosia loppumassa alueen pienen koon ja hankalan maaston takia. Asiassa on oltu tiiviissä yhteistyössä kaupungin ympäristöterveydenhuollon kanssa. Ympäristöterveydenhuolto on pitänyt tärkeänä selkeiden menettelytapojen aikaansaamista pieneläinten hautaustoimintaan.

Pieneläinten hautaamisesta säädetään terveydensuojelulain 24 §:ssä. Säännöksen mukaan kunnan on osoitettava kuolleiden eläinten hautaamiseen ja hävittämiseen sellainen paikka tai tapa, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa. Hautaamisessa ja hävittämisessä on eläintautien vastustamiseksi noudatettava, mitä eläintautilaissa (55/80) säädetään.

Kiinteistöliikelaitos käynnisti ympäristö- ja kaavoitusviraston kanssa vuonna 2009 yleissuunnittelun uuden pieneläinten hautaustoimintaan osoitettavan alueen löytymiseksi. Kohdealueeksi valikoitui Urusvuoressa oleva, Tampereen valtatiehen rajautuva asemakaavan mukainen suojaviheralue (Kopteritien ja Tampereen valtatien välinen EV-alue). Alueen yleissuunnitelman valmistuttua (ympäristö- ja kaavoituslautakunta 11.8.2009 § 402) alueelle on toteutettu maanrakennustyönä kulkukelpoinen polkuverkosto, hautauspenkkien perustaminen ja pienimuotoinen pysäköintialue aluekokonaisuuden reunaan. Alueelle on ulotettu pienimuotoisesti sähköistys ja vesihuolto. Alueen käyttöönoton vaatimana toimenpiteenä kaupungin ympäristöterveydenhuollon tulosaluejohtaja hyväksyi 30.5.2012 § 110 antamallaan päätöksellä pieneläinhautausmaan terveydensuojelulain 13 §:n mukaiseksi toiminnaksi.

Yleissuunnitelmaa on toteutettu yhden hautasektorin osalta ja polkuverkoston osalta laajemmin. Hautapaikkoja alueella on käytettävissä noin 700-800 kpl. Aluetta voidaan myöhemmin laajentaa kolmen hautasektorin verran. Alue ratkaisee pieneläinten hautausmahdollisuuden vuosikymmenien ajaksi.

Vasaramäen pieneläinhautausmaasta saatujen kokemusten perusteella oli käynyt ilmeiseksi, että kansalaisten omaehtoiseen hautaustoimintaan perustuva alueen käyttö johti villiin toimintaan alueella ilman selviä sääntöjä. Esimerkiksi hautaamissyvyyden laiminlyönnit johtivat petoeläinten kaivamien hautojen löytymiseen, ja toisaalta hautapaikkojen omaehtoinen valinta johti alueen sekavaan täyttymiseen. Kiinteistöliikelaitos totesi, että ympäristöhygieniasyistä ja alueen järjestelmällisen käyttämisen takia hautausmaatoiminta vaatii vastuutahon, jonka toimesta hautaamisen vaatimat kriteerit voidaan taata.

Kiinteistöliikelaitos käynnisti v. 2011 aikana toiminnan vastuutahon haun hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa. Ilmoittautumismenettelyyn ilmoittautui vain yksi yritys, jonka kanssa on käyty hoitosopimuksen sisältöön liittyviä keskusteluja. Sopimuksen tekemisen osalta ei tuolloin kiirehditty, koska alueen maanrakennustöiden valmistuminen oli vielä vuonna 2011 kesken. Valmius alueen käyttöönottoon on syntynyt syksyn 2012 kuluessa.

Pieneläinhautaustoiminnan hoidon käynnistyminen uuden toimintamallin pohjalta vaatii hautaustoimenpiteen maksuperusteen vahvistamista ja toiminnan aloitusvaiheen maksun hyväksymisen. Terveydensuojelulain 50.1 §:n mukaan kunnan tulee määritellä suoritteistaan perimät maksut siten, että ne vastaavat enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia.

Uuden pieneläinhautausmaan ensimmäinen hoitosopimuskausi on tarkoitus tehdä lyhytaikaisena (31.12.2014 saakka), ja siihen liittyy hautaustoiminnasta huolehtiminen sekä alueen yleinen perushoito sekä samalla lopetettavan Vasaramäen pieneläinhautausmaan alasajon hoitotoimenpiteet. Sopimuksen rakenteena on, että alueen perushoidosta hoitaja saa sopimuksen mukaisen vuosikorvauksen ja sen lisäksi kustakin hautaustoimenpiteestä perittävän asiakasmaksun. Päätekäyttäjälle aiheutuvan maksun (=asiakasmaksu) suuruus on kaupungin tekemän päätöksen mukainen.

Kiinteistöliikelaitos esittää, että pieneläinhautausmaan käytön maksuperusteeksi vahvistetaan hautaustoimenpiteestä aiheutuvat todelliset kulut ja että asiakasmaksun määrät 31.12.2014 saakka vahvistetaan seuraavasti:

-pieneläinhautapaikka, hallinta 10v.60 € (alv 23)
- uurnahautapaikka, hallinta 10 v.40 € (alv 23)
- tuhkan sirottelualuevastikkeeton

Lisäksi Kiinteistöliikelaitos esittää, että maksun määrän kustannusperusteiset tarkistukset päättää jatkossa Kiinteistötoimialan johtokunta.

Hautapaikan koko on 50 cm x 100 cm. Hautapaikan haltija vastaa hautapaikan erityishoidosta.

Esitetty maksutaso on linjassa maakunnallisten keskuskaupunkien vastaavan maksun kanssa.

Uuden pieneläinhautausmaan toiminta voi käynnistyä täysipainoisesti uuden toimintamallin pohjalta vuoden 2013 keväällä.  Pieneläinhautausmaan kokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden myös lemmikkieläinten tuhkaukseen, koska alueelle sijoittuu erillisen maanvuokrasopimuksen perusteella Turun Seudun Lemmikkituhkaamon toimipiste.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

- pieneläinhautausmaan käytön maksuperusteeksi vahvistetaan hautaustoimenpiteestä aiheutuvat todelliset kulut

- asiakasmaksun määrät 31.12.2014 saakka ovat seuraavat:

- pieneläinhautapaikka, hallinta 10v.60 € (alv 23 %)
- uurnahautapaikka, hallinta 10 v.40 € (alv 23 %)
- tuhkan sirottelualuevastikkeeton

- maksun määrän kustannusperusteiset tarkistukset päättää jatkossa Kiinteistötoimialan johtokunta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto