Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta44330.10.20125
Kaupunginhallitus57426.11.20125

334-2011 (614)

Rakennuskiellon jatkaminen kahdella vuodella "Linnanfältin" alueella (rakennuskielto nro 133) (Yj)

Tiivistelmä:

Linnanfältin alueelle määrättiin kahdeksi vuodeksi rakennuskielto vuoden 2011 alussa asemakaavamuutoksen laatimiseksi. Kaupunginvaltuustolle ehdotetaan rakennuskiellon jatkamista Linnanfältin alueella kahdella vuodella asemakaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi.

Ympkaalk § 443

Asemakaavatoimisto/Nina Mattila 22.10.2012:

Rakennuskiellossa oleva alue

Linnanfältin kaavanmuutosalue on yksi Moderni puukaupunki -hankkeen kohteista. Puuinfo Oy:n hallinnoima Moderni puukaupunki -hanke (1997-2013) on valtakunnallinen sateenvarjoprojekti, jonka päämääränä on synnyttää puujärjestelmärakentamisen kehittämisen avulla viihtyisiä ja esimerkiksi kelpaavia uusia asuinmiljöitä eri puolelle Suomea sekä tuoda esille puurakentamisen myönteisiä ympäristöarvoja.

Linnanfältin alue on hyväksytty Turun kaupungin esityksestä yhdeksi valtion puurakentamisen edistämisohjelman 2004-2010 valtakunnalliseksi pilot-hankkeeksi. Kansallinen puurakentamisen ohjelma ja puurakentamisen edistäminen EU:ssa on kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan (2011-2015). Puurakentamisohjelman teemoina ovat mm. kaupunkien kanssa yhteistyössä käynnistettävät yhteistyöhankkeet, joissa puuta käytetään luontevalla tavalla miljöökokonaisuuksien luomiseksi sekä kansainvälisen puurakentamisen brändin luominen Suomen korkeatasoista arkkitehtuuria hyödyntäen.

Linnanfältin alueen toteutuksen pääteemoja ovat kokeellinen puurakentaminen, kaupunkirakennetta eheyttävä ympäristöönsä sopeutuva täydennysrakentaminen, visuaalinen (umpikorttelit, autopaikoituksen toteuttaminen kellareihin ja pihakansien alle) ja toiminnallinen (asuminen, työpaikat, palvelut, joukkoliikenne) kaupunkikeskustamaisuus, asumisen uudet muodot, alueen eri toimijoiden yhteistoiminta kehittämistyössä sekä vahvan omaleimaisen imagon ja identiteetin luominen alueelle arkkitehtonisesti modernin yleisilmeen ja ympäristötaiteen avulla.

Vireillä oleva asemakaavanmuutos ja perustelut rakennuskiellon jatkamiselle

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on 19.6.2012 § 305 päättänyt hyväksyä 24.5.2012 päivätyn asemakaavanmuutosluonnoksen laadittavan asemakaavaehdotuksen pohjaksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 53.1 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Maankäyttö- ja rakennuslain 53.2 §:n mukaan rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Rakennuskiellon jatkaminen Linnanfältin alueella on perusteltua, koska voimassa oleva asemakaava ja vuoden 1964 rakennusjärjestys mahdollistavat rakennustoimenpiteitä, jotka saattavat huomattavasti vaikeuttaa asemakaavanmuutoksen laatimista sekä rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Liite 1Rakennuskieltokartta nro 133, 22.10.2012

Asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen:

EhdotusYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että asemakaavatoimiston 22.10.2012 päivättyyn karttaan 133 merkityllä alueella jatketaan rakennuskieltoa 30.10.2014 asti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen.

Kh § 574

Liite 1Rakennuskieltokartta nro 133, 22.10.2012

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää jatkaa rakennuskieltoa nro 133 liitteessä 1 osoitetulla Linnanfältin alueella kahdella vuodella 31.10.2014 asti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tiedKiinteistöliikelaitos
tiedRakennuslautakunta
tiedRakennusvalvontatoimisto
tpvYmpäristö- ja kaavoitusvirasto
kuulMäkinen Anne


Liitteet:

Ympkaalk § 443
Liite 1:Rakennuskieltokartta nro 133, 22.10.2012

Kh § 574
Liite 1:Rakennuskieltokartta nro 133, 22.10.2012