Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta56414.11.20123
Kaupunginhallitus57326.11.20124

12687-2012 (641)

Maa-alueiden vuokraaminen Satamaliikelaitoksen liiketoimintaa jatkavalle TScP Kiinteistöt Oy:lle (Turun Satama Oy) (Kj, Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on 29.10.2012 § 215 päättänyt Satamaliikelaitoksen toimintojen yhtiöittämisestä. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 14.11.2012 § 564 esittänyt maanvuokrasopimusten tekemistä yhtiön kanssa. Johtokunnan käsittelyn jälkeen on toiseen maanvuokrasopimukseen tehty joitakin tarkistuksia. Kaupunginvaltuustolle esitetään maanvuokrasopimusten hyväksymistä.

Kilajk § 564

Tonttipalvelut, Timo Laiho, 14.11.2012:

Kaupunginvaltuusto päätti 29.10.2012 § 215, että Turun Satama Oy perustetaan. Kaupunginhallitus päätti 5.11.2012 § 503 Turun Satama Oy:n perustamisen täytäntöönpanosta. Yhtiön muodostamisen toisessa vaiheessa kaupunginhallituksen konsernijaosto käsittelee yhtiön liiketoimintasuunnitelman ja liiketoimintakauppaan liittyvät asiakirjat.

Vuoden 2013 alusta toimintansa aloittavan, Turun kaupungin kokonaan omistaman, Turun Satama Oy:n / Satamaliikelaitoksen kanssa on neuvoteltu yhtiön tarvitsemien alueiden vuokraamisesta. Sataman maa-alueet sekä niillä sijaitsevat sataman omistuksessa olevat rakennukset ovat toistaiseksi Satamaliikelaitoksen taseessa. Maa-alueita ei siirretä perustettavan Turun Satama Oy:n liiketoimintakaupan yhteydessä yhtiön taseeseen, vaan ne jäävät kaupungin omistukseen. Vuokrattavat alueet ovat pääosin asemakaavassa sataman liikennealueiksi tai vastaaviksi osoitettuja alueita. Alueella sijaitsevat rakennukset ovat pääosin vuokramiehen omistamia.

Sataman kolmansien osapuolien kanssa tekemät pitkäaikaiset maanvuokrasopimukset siirtyvät Kiinteistöliikelaitokselle. Matkustajalaivaterminaalien alueet, jotka ovat laivayhtiöiden jo vuokraamia, vuokrataan kuitenkin perustettavalle yhtiölle, joka huolehtii näiden sopimusten hallinnoinnista.

Perustettavan yhtiön kanssa tullaan lisäksi myöhemmin erikseen tekemään lyhyitä vuokrasopimuksia satamaa palvelevista pysäköinti- ym. alueista sekä eräistä sataman kunnossapitotoimintaa palvelevista rakennuksista.

Vuokrattavien alueiden laajuudesta johtuen sataman vuokra-alueen yksityiskohtainen rajaus tarkentuu vielä sopimuksen allekirjoittamiseen mennessä. Vuokrasopimusluonnoksen mukainen vuokra-alue on noin 122 hehtaaria ja perusvuosivuokra 1.715.000 euroa/vuosi. Noin 3752 m2:n suuruisen hallintorakennuksen rakennuspaikan perusvuosivuokraksi esitetään vahvistettavan 29.855 euroa/vuosi.

Satama-alueita koskevan maanvuokrasopimuksen läpi laskettu maanvuokrataso perustuu maa-alueiden pääoma-arvoon noin 28 euroa/m2. Sopimus on siirto- ja kiinnityskelvoton. Hallintorakennuksen rakennuspaikan maanvuokrataso perustuu pääoma-arvoon 140 euroa/k-m2. Sopimus on siirto- ja kiinnityskelpoinen. Vuokratasot ovat yhtiöittämiseen liittyvän asiantuntijalausunnon mukaan käypiä ja asianmukaisesti määriteltyjä.

Oheismateriaali 1Maanvuokrasopimusluonnos

Oheismateriaali 2Maanvuokrasopimusluonnos

Oheismateriaali 3Asiantuntijalausunto

Liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä osaltaan ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi:

- että perustettavalle Turun Satama Oy:lle vuokrataan noin 122 hehtaarin suuruiset alueet, jotka on esitetty kartoilla M 193 / 11.6.2012;

- että vuokra-aika alkaa 1.1.2013 ja jatkuu 31.12.2062 saakka, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta;

- että liitteen 1 satama-alueiden perusvuosivuokra määritetään esittelytekstissä ja vuokrasopimusluonnoksessa esitettyjen perusteiden mukaisesti;

- että perustettavalle Turun Satama Oy:lle vuokrataan kartalla M 196 / 12.6.2012 osoitetunnoin 3752 m2:n suuruisen alueen, joka on osa Turun kaupungin Turun kaupungin kylän (514.) tilaa Puolala RN:o 3:0;

- että vuokra-aika alkaa 1.1.2013 ja jatkuu 31.12.2062 saakka, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta;

- että liitteen 2 hallintorakennuksen rakennuspaikan perusvuosivuokraksi vahvistetaan 29.855 euroa/vuosi;

- että muutoin käytetään liitteiden mukaisten maanvuokrasopimusten ehtoja;

- että Kiinteistöliikelaitoksen liikelaitosjohtaja oikeutetaan tekemään sopimuksiin vähäisiä muutoksia sekä tarkistamaan vuokrattavan satama-alueen lopullisen aluerajauksen;

- että tämän päätöksen perusteella laadittavat maanvuokrasopimukset on vuokramiehen taholta allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle, että vuokrasopimus on kaupungin puolesta allekirjoitettavissa. Muussa tapauksessa tämä päätös katsotaan rauenneeksi. Lisäksi vuokramiehen on edellä mainitun ajan kuluessa esitettävä Kiinteistöliikelaitokselle vuokrasopimuksen edellyttämä kiinteistölautakunnan 2.2.2005 § 73 päätöksen mukainen hyväksyttävä vakuus.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 573

Johtava kaupunginlakimies Tomi Sundholm 19.11.2012:

Kiinteistöliikelaitos päätti 14.11.2012 § 564 seuraavaa:

”Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä osaltaan ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi:

- että perustettavalle Turun Satama Oy:lle vuokrataan noin 122 hehtaarin suuruiset alueet, jotka on esitetty kartoilla M 193 / 11.6.2012;

- että vuokra-aika alkaa 1.1.2013 ja jatkuu 31.12.2062 saakka, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta;

- että liitteen 1 satama-alueiden perusvuosivuokra määritetään esittelytekstissä ja vuokrasopimusluonnoksessa esitettyjen perusteiden mukaisesti;

- että perustettavalle Turun Satama Oy:lle vuokrataan kartalla M 196 / 12.6.2012 osoitetun noin 3752 m2:n suuruisen alueen, joka on osa Turun kaupungin Turun kaupungin kylän (514.) tilaa Puolala RN:o 3:0;

- että vuokra-aika alkaa 1.1.2013 ja jatkuu 31.12.2062 saakka, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta;

- että liitteen 2 hallintorakennuksen rakennuspaikan perusvuosivuokraksi vahvistetaan 29.855 euroa/vuosi;

- että muutoin käytetään liitteiden mukaisten maanvuokrasopimusten ehtoja;

- että Kiinteistöliikelaitoksen liikelaitosjohtaja oikeutetaan tekemään sopimuksiin vähäisiä muutoksia sekä tarkistamaan vuokrattavan satama-alueen lopullisen aluerajauksen;

- että tämän päätöksen perusteella laadittavat maanvuokrasopimukset on vuokramiehen taholta allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle, että vuokrasopimus on kaupungin puolesta allekirjoitettavissa. Muussa tapauksessa tämä päätös katsotaan rauenneeksi. Lisäksi vuokramiehen on edellä mainitun ajan kuluessa esitettävä Kiinteistöliikelaitokselle vuokrasopimuksen edellyttämä kiinteistölautakunnan 2.2.2005 § 73 päätöksen mukainen hyväksyttävä vakuus.”

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan tekemän esityksen jälkeen on vuokrasopimusta, jolla esitettiin sataman liiketoimintaa jatkavalle yritykselle vuokrattavaksi 122 ha satama-aluetta, on tarkennettu. Matkustajalaivaterminaalien alueet, jotka ovat varustamojen vuokraamia, on rajattu pois vuokra-alueesta. Nämä alueet ovat laajuudeltaan yhteensä 14 ha. Samalla vuosivuokraa on alennettu 307.500 eurolla, jossa on huomioitu myös muita vähäisiä aluetarkennuksia. Lisäksi sopimusluonnoksesta on poistettu kohta 30. (”Valtuutus toimia sopimusosapuolena eräissä sopimuksissa”). Muutosten johdosta on vuokra-alueita osoittavat kartat uusittu (karttanumerot muuttuneet).

Liiketoimintakaupan jälkeen sataman liiketoimintaa jatkava yhtiö vastaa terminaalialueiden vuokrasopimusten hallinnoinnista ja vuokranantajaoikeuksien käyttämisestä sen mukaisesti kuin liiketoiminnan kauppakirjassa on sovittu.

Vuokrattavien alueiden laajuudesta johtuen sataman vuokra-alueen yksityiskohtainen rajaus tarkentuu vielä sopimuksen allekirjoittamiseen mennessä. Vuokrasopimusluonnoksen mukainen vuokra-alue on nyt noin 108,2 hehtaaria ja perusvuosivuokra 1.419.000 euroa/vuosi.

Liite 1Maanvuokrasopimus (vuokra-alue osoitettu kartalla M 393/22.11.2012)

Liite 2Maanvuokrasopimus (vuokra-alue osoitettu kartalla M 375-377, M 389 ja 391-392 /15.11.2012)

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että liitteinä 1 ja 2 olevat maanvuokrasopimukset hyväksytään,

että kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään sopimuksiin vähäisiä muutoksia sekä tarkistamaan vuokrattavan satama-alueen lopullisen aluerajauksen ja

että tämän päätöksen perusteella laadittavat maanvuokrasopimukset on vuokramiehen taholta allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle, että vuokrasopimus on kaupungin puolesta allekirjoitettavissa. Muussa tapauksessa tämä päätös katsotaan rauenneeksi. Lisäksi vuokramiehen on edellä mainitun ajan kuluessa esitettävä kaupungin keskushallinnolle vuokrasopimusten edellyttämä kiinteistölautakunnan 2.2.2005 § 73 päätöksen mukainen hyväksyttävä vakuus.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli kokouksessa apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 573
Liite 1:Maanvuokarasopimus (vuokra-alue osoitettu kartalla M 393/22.11.2012)
Liite 2:Maanvuokrasopimus (vuokra-alue osoitettu kartalla M 375-377, M 389 ja 391-392 /15.11.2012)