Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus48122.10.20124

14062-2011 (002, 042)

Meritekniikan tutkimusyhteistyösopimusten jatkaminen (Kj)

Tiivistelmä:

Turkuun 2012 perustetun meritekniikan tutkimusryhmän tutkimusyhteistyösopimuksia Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Turun Ammattikorkeakoulun kanssa esitetään jatkettaviksi vuosille 2013 - 2015.

Kh § 481

Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Esa Tuomisto 18.10.2012:

Kaupunginhallituksen joulukuussa 2011 tekemän päätöksen mukaisesti Turkuun perustettiin meritekniikan tutkimusryhmä Meridiem, joka aloitti toimintansa keväällä 2012 DataCityssä. Tutkimusryhmän isäntäorganisaationa toimii Koneteknologiakeskus Turku Oy, ja tutkimusryhmän päivittäisestä operatiivisesta toiminnasta vastaa Turun meriosaamiskeskus.

Turun meritekniikan tutkimusryhmän perustaminen ja toiminta pohjautuu Turun kaupungin tekemiin tutkimusyhteistyösopimuksiin Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Sopimukset tehtiin ensin yksivuotisiksi, vuodelle 2012. Tarkoituksena oli, että käynnistysvuonna kertyneet kokemukset arvioidaan, ja tämän perusteella tehdään esitys toiminnan ja sopimusten mahdollisesta jatkamisesta.

Turun meritekniikan tutkimusryhmän toimintaa ohjaa ja valvoo kaupungin ja korkeakoulujen edustajista koostuva johtoryhmä.

Sopimuskorkeakoulujen lisäksi operatiivisessa toiminnassa ovat aktiivisesti mukana myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Åbo Akademi.

Vuonna 2012 toiminta Turussa on lähtenyt käyntiin odotusten mukaisesti. Tutkimusryhmän ydintavoite on toimia verkoston kokoajana ja voimavarojen vahvistajana Turun alueen meriteollisuuskeskittymän tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa toimialan yritysten tarpeiden mukaisesti. Tällä hetkellä toiminnassa mukana olevat korkeakoulut toteuttavat n. kahtakymmentä meriteollisuuteen liittyvää tutkimushanketta yhteisarvoltaan n. 1,6 milj. euroa. Sekä toiminnan volyymi että toimijoiden verkosto ovat kasvamassa.

Tutkimusyhteistyösopimuksilla luodaan fyysiset, tekniset ja toiminnalliset puitteet tutkimusryhmien toiminnalle. Varsinainen tutkimustoiminta on kunkin yliopiston ja korkeakoulun vastattavana, ja se konkretisoituu tutkimus- ja kehityshankkeissa, joissa osapuolina ovat yleisimmin yliopistot, korkeakoulut ja yritykset.

Turun tutkimusryhmän johtoryhmän näkemyksen mukaan käynnistysvuoden 2012 kokemusten perusteella tutkimusryhmän toimintaa on perusteltua jatkaa kolmivuotiselle sopimuskaudelle 2013-2015.

Turun kaupungille nyt päätettävänä olevien kolmen sopimuksen kustannusvaikutus toimitilavuokrineen on sopimuskaudella 350.000 euroa vuodessa. Vuoden 2013 osalta rahoitus on huomioitu kaupunginhallituksen talousarvion mitoituksessa.

Raportti Turun tutkimusryhmän 2012 toiminnasta on oheismateriaalina ja sopimusluonnokset Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa ovat liitteinä. Johtava kaupunginlakimies Tomi Sundholm on tarkistanut sopimusluonnokset.

Kaupunginhallitukselle esitetään meritekniikan tutkimusyhteistyösopimusten hyväksymistä.

Liite 1Tutkimusyhteistyösopimus (Aalto-yliopisto)

Liite 2Tutkimusyhteistyösopimus (Turun yliopisto)

Liite 3Tutkimusyhteistyösopimus (Turun ammattikorkeakoulu)

Oheismateriaali 1Raportti vuoden 2012 toiminnasta

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että liitteinä 1-3 olevat tutkimussopimukset hyväksytään,

että kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään sopimuksiin tarvittaessa vähäisiä muutoksia ja

että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKeskushallinto, lakiasiat
tiedRandell Aleksi


Liitteet:

Kh § 481
Liite 1:Tutkimusyhteistyösopimus (Aalto-yliopisto)
Liite 2:Tutkimusyhteistyösopimus (Turun yliopisto)
Liite 3:Tutkimusyhteistyösopimus (Turun ammattikorkeakoulu)