Liite 2 Toimintojen sulku joulukuussa 2012: säästöpotentiaali*

 

(*= kyse on siis noin 450 000 € säästöpotentiaalista, joka ei ole laskettu mukaan viimeisimpään talousarvioennusteeseen, jonka mukaan ylitys on 24,0 M€ netto. Tämä säästöpotentiaali siis kohdistuu aikaan 1.9.-31.12.2012 ja erityisesti vuoden loppuun edellyttäen, että peruspalvelulautakunta hyväksyy toiminnan sulut perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, kuntoutumispalvelujen ja vanhuspalvelujen yksiköissä ja että ko. yksiköissä henkilöstö ottaa sulkujen ajaksi palkallista virkavapautta tai talkoovapaata).

 

 

Tulosalue

Toiminnan sulkumahdollisuus joulukuussa 2012 ja muut lisäsäästöt talousarvioennusteeseen sisällytettyjen lisäksi

Säästövaikutukset

Huomioon otettavaa

Sosiaalityö

Tulosalueelta ei ehdotusta.

0€

 

Perusterveydenhuolto

Varissuon, Kirkkotien, Runosmäen, Mullintien ja Maarian terveysasemien sulku joulukuuksi ja palvelujen keskittäminen Mäntymäkeen ja Keskustaan.

Aiemmin ilmoitettujen säästöjen lisäksi noin 90 000 €

Jonojen kasvu ja hoitotakuu.

 

Erikoissairaanhoito

On mahdollista, jos koskee avohoidossa työskenteleviä, ei lasten ja nuorten psykiatria, eikä TKS-osastojen henkilökuntaa.

Aiemmin ilmoitettujen säästöjen lisäksi noin 200 000 €

Jonojen kasvu

Kuntoutumispalvelut

Eri yksiköiden toimintojen supistaminen (ks. alla oleva lisäselvitys)

Aiemmin ilmoitettujen säästöjen lisäksi noin 30 000 €

Jonojen kasvu

Vanhuspalvelut

On mahdollista, jos koskeevanhuspalvelujen tulosalueen toiminnoista seuraavia yksiköitä: palvelukeskukset, geriatrinen päiväkuntoutus, Poiju ja GAK ajalle.

 

Aiemmin ilmoitettujen säästöjen lisäksi noin 50 000 €

Jonojen kasvu, toiminnan supistaminen ei mahdollista ympärivuorokautisessa hoidossa

Ympäristö-terveydenhuolto

Tulosalueelta ei ehdotusta.

0€

Jo sovittu säästötavoite 100 000 € on 10% tulosalueen nettotalousarvioluvusta

Työterveyshuolto

Tulosalueelta ei ehdotusta.

0€

Työterveyshuollon palvelutarve kriittinen kaupungin henkilöstön työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen turvaamisen kannalta

Muuta

Ylimmän johdon, keskijohdon ja lähiesimiesten talkoovapaat ja palkattomat virkavapaat, noin 300-400 henkilöä, vko per esimies

noin 80 000 €

 

Yhteensä

 

noin 450 000 €

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuntoutumispalvelujen tulosaluetta koskeva lisäselvitys

 

Yksikkö

 

Suljettuna tai supistettua toimintaa

 

 

 

 

Kuntoutumispalveluiden hallinto

 

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

Lastenneurologinen yksikkö

 

 

Suljettu 24.12.12-6.1.13.

Lääkinnällinen kuntoutus

 

 

Apuvälineyksikkö

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13 (avoinna 27.-28.12.).

Fysiatrian pkl/fysioterapia

 

Suljettu 24.12.12-1.1.2013.

Fysioterapiayksiköt:

Käsityöläiskatu, Pääterveysasema, Varissuo

 

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13

Fysioterapia, kotiinkuntoutumistoiminta

 

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.

Lasten fysio- ja toimintaterapia

 

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

Puheterapia

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.

Vuodeosastojen fysio- ja toimintaterapia

 

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.

Vanhuskeskusten fysio- ja toimintaterapia

 

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.

 

 

 

Psykososiaalinen kuntoutus

 

 

Kasvatus- ja perheneuvola

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

Psykologiyksikkö

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

 

 

 

Työelämäkuntoutus

 

 

Työkeskus

 

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

Suljettu 24.12.12-1.1.13.

Työllistymispalveluyksikkö

 

 

 

 

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto

Vammaispalvelutoimisto

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.

Toivolan, Katariinan, Itäharjun ja Orikedon toimintakeskus

 

 

Suljettu 24.12.12-6.1.13.

Pompon päiväkeskus

 

Suljettu 24.12.12-6.1.13.

Vammaisten koululaisten kerhot

 

Suljettu 24.12.12-6.1.13, Hepokullan kerho päivystää.

Koskikoti

 

Suljettu 24.12.-26.12.12, 29.12.12-1.1.13.

Paletti

 

Supistettua toimintaa 24.12.12-1.1.13.