Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lukio- ja ammattiopetuslautakunta12928.08.20121
Kaupunginhallitus43317.09.20127

9599-2011 (040)

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma talousarviopoikkeamien kaventamiseksi (Kj)

Tiivistelmä:

Käsitellessään vuoden 2012 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennustetta kaupunginhallitus totesi, että lukio- ja ammattiopetuslautakunnan tulee laatia toiminta- ja taloussuunnitelma talousarviopoikkeamien kaventamiseksi siten, että suunnitelman toimenpiteet johtavat pysyviin vaikutuksiin myös talousarviovuodelle 2013. Kaupunginhallitukselle esitetään lautakunnan toiminta- ja talousarviosuunnitelma talousarviopoikkeamien kaventamiseksi. Suunnitelman mukaan talousarvio tultaneen ylittämään noin 440.000 eurolla. Talousarvion ylitystä pienentäisi kaupunginvaltuustolle esitettävä valtionosuustulon 246.625 euron korotusta vastaava määrärahan korotus. Mikäli esitys hyväksytään, talousarvion ylitys tullee olemaan noin 277.000 euroa.

Lamlk § 129

Talouspäällikkö Anne Takalo, lukio-opetuksen tulosaluejohtaja Esko Heikkonen, ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtaja Hannu Immonen ja aikuiskoulutuksen tulosaluejohtaja Päivi Lehtinen:

 

Kaupunginhallituksen päätös

 

Kaupunginhallitus on 15.5.2012 (dnro 4333-2012) vuoden 2012 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennustetta käsitellessään todennut, että mm. lukio- ja ammattiopetuslautakunnan tulee laatia toiminta- ja taloussuunnitelma talousarviopoikkeamisen kaventamiseksi siten, että suunnitelman toimenpiteet johtavat pysyviin vaikutuksiin myös talousarviovuodelle 2013.

 

Suunnitelmat talousarviopoikkeamien kaventamiseksi tulosalueittain

 

Lukiokoulutuksessa syyslukukaudelle 2012 lukioiden toiminnalle asetetaan säästötavoitteet talousarviossa pysymiseksi ja lukiot voivat itse kohdistaa asetetut tavoitteet parhaaksi katsomallaan tavalla. Lukioiden rehtorit ovat tehneet konkreettisen suunnitelman säästöjen toteuttamiseksi. Koulut tulevat säästämään käyttömenoistaan yhteensä noin 116.000 euroa ja tukiopetuksen ja kurssien vähentämisen myötä säästetään lisää noin 44.000 euroa. Näiden suunnitelmien perusteella pystytään saamaan aikaan noin 160.000 euron säästöt. Koko, runsaan 300.000 euron ylitysuhkaa ei kuitenkaan näillä keinoin ole saavutettavissa. Syyslukukauden säästötavoitteet vaikuttavat suurelta osin myös kevätlukukaudelle ja vuoden 2013 menokehitykseen. Talousarviota 2013 valmistellaan lukiokohtaisena kokonaisbudjettina, jossa asetettu kehys jaetaan lukioille käytettäväksi. Tämä antaa kouluille joustavamman raamin toteuttaa annettua tavoitetta ja lisää edelleen taloudellista vastuuta yksikkötasolla.

 

Ammatillisessa koulutuksessa tehostamista haetaan organisaation rakenteellisten muutosten kautta, jossa henkilöstöresurssin käyttöä pyritään tehostamaan ja arvioimaan mm. hallinnollisten tehtävien uudelleenorganisointia. Vuoden 2012 syksyn osalta on asetettu osittaiset hankintakiellot sekä jatkossa hankintojen kehittäminen edelleen tehokkaammaksi yhdessä materiaalipalvelujen kanssa. Tähän liittyy myös investointien priorisointi ja osittainen karsinta. Opetuksessa pienten opiskelijaryhmien yhdistäminen on välttämätöntä. Konkreettiset säästösuunnitelmat syksylle 2012 on tehty kaikkien toimintojen kanssa ja näistä aineiden ja tarvikkeiden osalta säästöjä toteutetaan 163.000 euroa ja muissa menoissa 81.600 euroa.

 

Aikuiskoulutuksessa tarkistetaan opettajille muista kuin opetustunneista maksettavien tuntien maksuperusteita yhdessä ammattiliiton kanssa, esim. työssäoppimisen ohjauksen, tutkintojen vastaanottamisen ja opiskelijan ohjauksen resurssit. Lisäksi arvioidaan kriittisesti hanketoimintaa ja osallisuutta niihin ja niihin sisältyvien omavastuuosuuksien kannalta. Työväenopistoissa arvioidaan tarjontaa yhteiskuntatakuun ja maahanmuuttajakoulutuksen lisääntymisen vuoksi, jolloin opiskelijoilta saatavat maksutulot vähentyvät. Näihin on saatu kompensointia Oph:n opintoseteleiden kautta. Lisäksi koulutusbudjeteista on tehty karsintoja. Työväenopistojen tarjonnan määrän tulee olla nykyisessä suhteessa valtiolta saatavaan rahoitukseen eikä kaupungin maksuosuutta tule näin ollen lisätä.

 

Yhteisissä toiminnoissa olevat kaupungin sisäisesti veloitettavat kustannukset, kuten talouspalvelukeskuksen veloitukset, it-toiminnan ja puhepalvelujen kustannukset toteutunevat suurin piirtein budjetin suuruisina. Kuel ja varhe -maksut ja sisäiset vuokrat sitä vastoin ovat budjetoituja suurempia. Ammatti-instituutin aikaisemmin omassa toiminnassa olleet vahtimestaripalvelut tulevat nyt Turun Seudun Kiinteistöpalvelut Oy:ltä ja niiden osuus katetaan muilta tulosalueilta.

 

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan alaisen toiminnan ennustetaan edelleen säästötoimienkin jälkeen ylittävän talousarvion noin 440.000 euroa. Kuel- ja varhe -maksujen sekä sisäisten vuokrien osuus tästä on 119.000 euroa, lukiokoulutuksen ylitys noin 158.000 euroa ja ammatillisen koulutuksen saamat 40 lisäpaikkaa aiheuttavat budjetoimattomia lisäkustannuksia noin 166.000 euroa.

 

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Lukio- ja ammattiopetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle yllä olevan säästösuunnitelman ja toteaa, että lukio- ja ammattiopetuslautakunnan ylitysennuste vuodelle 2012 on noin 440.000 euroa.

 

Päätös          Ehdotus hyväksyttiin.

 

Ennen asian käsittelyä jäsen Päivi Takkinen teki muutosesityksen:

 

Luovutaan leikkauksista opetukseen käyttömenoihin sekä säästövaatimuksista.

 

Muutosesitys raukesi kannatuksen puuttuessa.

 

Takkinen ilmaisi eriävän mielipiteensä:

 

Jäsen Päivi Takkinen esittää, että lukio- ja ammattiopetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että toiminta- ja taloussuunnitelmassa luovutaan lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opetukseen ja koulutukseen kohdistuvista leikkauksista ja lukio- ja ammattiopetuslautakunnan ylitysennuste määritellään sen mukaisesti.

Kh § 433

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto 13.9.2012:

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan käsittelemän toiminta- ja taloussuunnitelman mukaan lautakunta tullee ylittämään talousarvionsa noin 440.000 eurolla. Talousarvion ylitystä vähentäisi kaupunginhallituksen päätöksellään 10.9.2012 § 416 kaupunginvaltuustolle esittämä lukio- ja ammattiopetuslautakunnan vuoden 2012 määrärahan 246.625 euron korotus. Korotus katetaan yhteiskuntatakuun ja siihen liittyvän koulutustakuun toteuttamiseksi myönnetyistä lisätunneista ja –opiskelupaikoista saatavalla valtionosuustulon korotuksella. Mikäli määrärahaa korotetaan esityksen mukaisesti ja siitä voidaan osoittaa tälle vuodelle em. lisätunneista ja –opiskelupaikoista tänä vuonna aiheutuvat kustannukset, n. 166.000 €, talousarvion ylitys tullee olemaan noin 277.000 euroa.

Merkittävin talousarvion ylittymiseen vaikuttaneista tekijöistä on kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimukseen perustuneet palkankorotukset: vuoden 2012 alussa lukion opettajien tehtäväkohtaista palkkaa korotettiin 5,69 % ja rehtorien tehtäväkohtaista palkkaa 8,81 %. Ylitunnit ja erikseen korvattavat ylitunnit lasketaan tehtäväkohtaisesta palkasta, joten tehtäväkohtaisen palkan korottamisella on ollut kerrannaisvaikutuksia rahan kulumiseen.  Virka- ja työehtosopimus on allekirjoitettu 24.11.2011, joten palkankorotusten suurta vaikutusta ei ole voitu talousarviota laadittaessa ennakoida. Ottaen huomioon, kuinka palkkavaltainen lukio- ja ammattiopetuslautakunnan toimiala on, lautakunnalla ei ole ollut mahdollisuutta tältä osin sopeutua palkankorotusten vaikutuksiin.

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan tulee edelleen mahdollisuuksiensa mukaan vähentää määrärahan korotustarvetta. Lautakunnan tulee tuoda erillinen, perusteltu esitys määrärahan korotuksesta kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä lukio- ja ammattiopetuslautakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman talousarviopoikkeamien kaventamiseksi tiedokseen.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää kehottaa lautakuntaa edelleen vähentämään määrärahan korotustarvetta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvLukio- ja ammattiopetuslautakunta