Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-20128131.05.20124
Kaupunginhallitus32311.06.20126

4827-2012 (045)

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2011 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen (Kj, Kv)

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 81

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 2.4.2012 § 147 päättänyt allekirjoittaa vuoden 2011 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi (diaari 3230-2012).

 

Kuntalain 73 §:n mukaan tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; sekä

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Tilintarkastajien on kuntalain 75 §:n mukaan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Tilivelvollisista on päätetty talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastusta koskevan sopimuksen mukaan tilintarkastaja antaa kaupunginvaltuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksen vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Mikäli tilintarkastuskertomusta ei tarkastuskohteesta johtuvista syistä voida antaa em. ajankohtaan mennessä, on kertomus annettava joka tapauksessa viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Tarkastuslautakunnan kokouksessa 26.4.2012 on merkitty tiedoksi tilintarkastajan selostus vuoden 2011 tilintarkastuksen etenemisestä ja aikataulusta.

 

Turun kaupungin tilintarkastaja, PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT Irma Kivilähde on antanut tilintarkastuskertomuksen 10.5.2012. Tilintarkastaja on esitellyt tilintarkastuskertomuksen sisältöä tarkastuslautakunnan kokouksessa 10.5.2012.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan, jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunta päätti 10.5.2012 § 61 merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2011 ja todeta, ettei tilintarkastuskertomus tilintarkastajan mukaan sisällä sellaisia kuntalain 75 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. - Tarkastuslautakunta päätti antaa revisiotoimistolle tehtäväksi valmistella asiassa kaupunginvaltuustolle tehtävä esitys.

 

Liite 1                                  PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Kivilähde 10.5.2012: Tilintarkastuskertomus 2011 (pdf-tiedosto)

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan:

 

Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti lukuun ottamatta eräitä valtuustoon nähden sitovien määrärahojen ylityksiä sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alituksia, joita ei ole kuntalain ja kaupungin hallintosäännön mukaisesti esitetty talousarviovuoden aikana valtuuston hyväksyttäväksi. Merkittävimmät talousarviopoikkeamat ovat:

 

Kaupunginhallitus, investointitulojen alitus

29.119.383 euroa

Peruspalvelulautakunta, menojen ylitys

10.546.282 euroa

Varhaiskasvatus ja perusopetuslautakunta, menojen ylitys

8.739.343 euroa

Kulttuurilautakunta, menojen ylitys

1.407.427 euroa

Kunnallistekniikkaliikelaitos, liikeylijäämätavoitteen alitus

1.214.000 euroa

Talotoimiliikelaitos, liikeylijäämätavoitteen alitus

980.000 euroa

 

Tilintarkastuskertomuksessa on todettu, että erityisesti peruspalvelulautakunnan alaisen toiminnan osalta menojen ylitykset ovat olleet vuosittain toistuvia ja määrältään merkittäviä. Tilintarkastuskertomuksen mukaan sekä peruspalvelulautakunnan että varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan kohdalla ylitykset ovat olleet ennakoitavissa jo tilikauden aikana ja lautakunnat ovat esittäneet kaupunginhallitukselle edelleen valtuustolle esitettäväksi talousarviomuutosten hyväksymistä, mutta niitä ei ole esitetty valtuuston päätettäväksi.

 

Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että tilivelvollisia hyväksymättömien määrärahaylitysten ja talousarviopoikkeamien osalta ovat asianomaiset lautakunnat ja virastopäälliköt sekä liikelaitosten johtokunnat ja liikelaitosjohtajat. Tilintarkastuskertomuksen mukaan siltä osin, kun lautakuntien ehdotuksia talousarviomuutoksista ei ole saatettu valtuuston käsiteltäväksi, tilivelvollisia ovat toimialueiden apulaiskaupunginjohtajat, kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus.

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan talousarvion toteutumisen valvonnan osalta sisäisen valvonnan toimivuutta ei voida pitää riittävänä.

 

Tilintarkastuskertomuksessa on esitetty lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä:

 

Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä.

Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

 

Selvitykset toimielinten poikkeamista kaupunginvaltuustoon nähden sidotuista määrärahoista vuoden 2011 tilinpäätöksessä on esitetty kaupunginhallitukselle 2.4.2012 § 147 Turun kaupungin tilinpäätös 2011 -asian esittelytekstin kohdassa 7. Talousarvion toteutuminen / 7.1. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen.

 

Oheismateriaali 1               Kh 2.4.2012 § 147 Turun kaupungin tilinpäätös 2011, Kohta 7. Talousarvion toteutuminen / 7.1. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen (pdf-tiedosto)

 

Kaupunginhallituksen 2.4.2012 § 147 Turun kaupungin tilinpäätöstä 2011 koskevan asian esittelyssä on käsitelty toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Esittelyssä on todettu merkittävimmät poikkeamat talousarvioon. Esittelyssä todetaan edelleen, että kaupunginvaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen esitetään tilinpäätöksen talousarvion toteutuminen -osassa toimielimittäin. Esittelytekstin mukaan toteutumisvertailuun sisältyy myös kunkin apulaiskaupunginjohtajan katsaus toimialansa tavoitteiden toteutumisesta ja päättyneen tilikauden olennaisista tapahtumista.

 

Tilintarkastaja on esittänyt yhteenvedon sellaisista vuoden 2011 tilinpäätöksen tarkastamiseen liittyvistä havainnoista, joita ei ole sisällytetty varsinaiseen tilintarkastuskertomukseen, mutta joista tilintarkastajan näkemyksen mukaan on kuitenkin perusteltua raportoida tarkastuslautakunnalle. Nämä havainnot on esitetty tilintarkastajan 10.5.2012 päivätyssä raportissa: Tilikauden 2011 tilintarkastus.

 

Tilintarkastajan tilikauden 2011 tilintarkastusta käsittelevässä erillisessä raportissa on käsitelty omana kohtanaan mm. talousarvion noudattamista. Raportissa tilintarkastaja kuvaa, mitä kaupunginvaltuusto on päättänyt hallintosäännössä tai talousarvion noudattamista koskevissa määräyksissä talousarvion toteutumisen seurannasta, toimenpiteisiin ryhtymisestä tai talousarvion muuttamisesta talousarviovuoden aikana.

 

Tilintarkastajan raportissa tuodaan esille tilivelvollisten tehtäviä ja vastuita niin hallintokunnan kuin myös kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan osalta.

 

Lopuksi tilintarkastaja päätyy raportissa toteamaan, että ”eräiden hallintokuntien kohdalla talousarviopoikkeamat ovat olleet suuria ja vuosittain toistuvia. Talousarvion toteutumisen seurannassa ja valvonnassa ei voida katsoa menetellyn edellä selviteltyjen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti”.

 

Kuntalaki

 

Kuntalain 65 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

 

Edelleen Kuntalain 65 §:n mukaan talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

 

Kuntalain kommentaariteoksen (Heikki Harjula-Kari Prättälä: Kuntalaki Tausta ja tulkinnat, 7. uudistettu painos, Jyväskylä 2007) mukaan se, että kunta ei ole ottanut talousarvioon määrärahaa, ei vapauta kuntaa suorittamasta menoa, johon laki velvoittaa tai johon kunta on omilla päätöksillään sitoutunut. Kunnan on talousarvioon varatuista määrärahoista riippumatta esimerkiksi turvattava sellaiset sosiaalietuudet ja -palvelut, joihin kuntalaisella on subjektiivinen oikeus. Kommentaariteoksen mukaan talousarvio voi olla myös lainvastainen, jos siihen ei ole otettu lainkaan tietyn sosiaalietuuden turvaamiseen vaikuttavaa määrärahaa.

 

Kommentaariteoksen mukaan toisin kuin kuntalaisten subjektiiviset oikeudet, kunnalle säädetyt velvollisuudet palvelujen järjestämiseen on yleensä säädetty niin yleisessä muodossa, että niitä voidaan pitää määrärahasidonnaisina, ts. kunnan viranomaiset järjestävät palvelut talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

 

Kommentaariteoksen mukaan on syytä huolehtia siitä, että valtuuston hyväksymillä johtosäännöillä tai toimielinten tekemillä toimivallan edelleen siirtämistä koskevilla päätöksillä annetaan asianmukainen toimivalta käyttösuunnitelmien edellyttämien päätösten tekemiseen. Käyttösuunnitelmilla toimielimet jakavat määrärahat ja asettavat tarkennetut tavoitteet - käyttösuunnitelmalla toteutetaan talousarviota.

 

Kv 29.3.2010: Hallintosääntö

 

Valtuuston 29.3.2010 hyväksymän hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarviossa kaupunginhallitukselle ja lautakunnille tehtäväkohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarviot sekä johtokunnille liikelaitoksen talousarvion sitovat erät ja sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Kaupunginhallitus, lautakunta ja johtokunta laatii esityksensä talousarviosta ja taloussuunnitelmasta noudattaen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen antamia määräyksiä ja ohjeita.

 

Hallintosäännössä otetaan kantaa talousarvion sitovuuteen. Säännön mukaan kaupunginvaltuusto antaa vuosittain talousarvion noudattamista koskevat määräykset siitä, miten talousarvio ja sen perustelut sitovat kaupungin viranomaisia.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksella on oikeus päättää sellaisen maksun suorittamisesta, joka on kaupunkia sitova ja kiireellinen, vaikka tarkoitukseen ei ole määrärahaa käytettävissä. Kaupunginhallituksen on tällöin viipymättä tehtävä valtuustolle esitys määrärahan myöntämisestä tai korottamisesta.

 

Hallintosäännössä määrätään myös talousarvion muutoksista. Säännön mukaan talousarvion käyttötalousosaan ja investointiosaan tehtävät muutokset on esitettävä kaupunginvaltuustolle siten, että esitys ehtii käsiteltäväksi talousarviovuoden aikana. Tuloslaskelmaosan ja rahoituslaskelmaosan yhteydessä vahvistettavia muutoksia voidaan esittää myös talousarviovuoden päättymisen jälkeen kuitenkin ennen kuin tilit ja tilinpäätös luovutetaan tilintarkastajille tarkastettavaksi.

 

Hallintosäännön mukaan määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus päättää lauta- ja johtokuntien määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, kun kaupungin organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana.

 

Valvonnan osalta hallintosäännössä todetaan, että kaupungin toiminnot on järjestettävä ja johtamistehtävät hoidettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikissa toiminnoissa on riittävä sisäinen valvonta. Säännön mukaan sisäisen valvonnan ohjaamisesta vastaa keskitetysti kaupunginhallitus. Johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta vastaa kunkin toimielimen tehtäväalueen johtava viranhaltija.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginjohtaja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita kaupungin taloudenhoidosta.

 

Kv 29.11.2010: Talousarvion noudattamista koskevat määräykset 2011

 

Kaupunginvaltuusto antaa vuosittain talousarvion noudattamista koskevat määräykset. Vuotta 2011 koskevat määräykset valtuusto on hyväksynyt 29.11.2010. Määräyksissä otetaan kantaa muun muassa talousarvion sitovuuteen.

 

Määräysten mukaan kaupunginvaltuustoon nähden sitovia ovat talousarviokirjassa rasteroinnilla ilmaistut määrärahat ja tuloarviot tai netto. Lisäksi kaupunginvaltuustoon nähden sitovia ovat toimielinten erikseen sitoviksi merkityt toiminnalliset tavoitteet.

 

Määräysten mukaan sitovia tavoitteita voidaan tarkentaa ja määritellä kaupunginhallituksen ja toimielinten välisissä sopimuksissa (sopimusohjaus).

 

Määräysten mukaan toimielimen käyttötalousosan määrärahat ja investointiosan määrärahat ovat erikseen sitovia. Määrärahan säästöä käyttötalousosassa ei voida käyttää ilman kaupunginhallituksen lupaa investointiosan määrärahan ylityksen katteena tai päinvastoin. Liikelaitoksen osalta luvan myöntää johtokunta.

 

Talousarvion noudattamista koskevien määräysten mukaan kaupunginvaltuuston hyväksymää määrärahaa saadaan ao. lautakunnan päätöksellä ilman kaupunginvaltuuston erillistä päätöstä ylittää tulojen ylittymistä tai uusia tuloja vastaavalla määrällä, mikäli samanaikaisesti toteutuvat seuraavat edellytykset:

-ylittyvillä tuloilla ja menoilla on suora, perusteltu syy-yhteys.

-tulot ovat valtionosuuksia, EU-rahoitusta, sponsorituloja tai ulkopuoliseen tilaukseen perustuvia tuloja,

-menon lisäys tulee täysin katetuksi tulojen lisäyksellä ja tulon kertyminen on varmaa

Johtokunta päättää liikelaitoksen talousarvioon tehtävistä muutoksista. 

 

Talousarvion noudattamista koskevissa määräyksissä on määrätty talousarvion toteutumisen seurannasta ja raportoinnista.

 

Määräysten mukaan kaupunginhallituksen sekä muiden toimielinten on osaltaan talousarviovuoden aikana seurattava jatkuvasti alaistensa tulosalueiden ja toimintayksiköiden tuottamien palvelujen kysyntää, tavoitteiden toteutumista, toimintaa sekä taloudenpitoa, annettava niille tarvittavia ohjeita ja määräyksiä sekä huolehdittava seurannan järjestämisestä niiden alaisessa organisaatiossa.

 

Kaupunginvaltuuston vuodelle 2011 sitoviksi hyväksymien tavoitteiden sekä talouden tasapainottamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamisesta tulee raportoida kaksi kertaa vuodessa toiminnan ja talouden seurantaraportilla. Seurantaraportit tehdään heinäkuun lopun tilanteen ja talousarviovuoden lopun tilanteen mukaan.

 

Määräysten mukaan toiminnan ja talouden ensimmäinen seurantaraportti tulee tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn kuuden viikon sisällä raportointikauden päättymisestä ja raportointiin tulee sisällyttää lautakuntien selvitykset sekä kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien niiden johdosta antamat lausunnot, mikäli raportti lautakunnan osalta poikkeaa kaupunginvaltuuston vahvistamasta talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

 

Talouden ensimmäinen toteutumisennuste laaditaan maaliskuun lopun tilanteen mukaan. Toinen toteutumisennuste laaditaan samassa yhteydessä heinäkuun lopun toiminnallisten tavoitteiden seurantaraportin kanssa. Marraskuussa annetaan kaupunginhallitukselle kolmas talouden toteutumisen ennuste. Tilikauden 1.1. - 31.12.2011 lopullinen toiminnan ja talouden toteutuma raportoidaan tasekirjaan liitettynä.

 

Määräysten mukaan hallintokunnissa tulee seurata jatkuvasti taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Mikäli osoittautuu, että tavoitteita ei saavuteta, on siitä raportoitava välittömästi apulaiskaupunginjohtajalle.

 

Apulaiskaupunginjohtajien tulee jatkuvasti arvioida oman sektorinsa talouden ja toiminnan toteutumista ja esittää kaupunginhallitukselle niiden pohjalta tarvittaessa toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi.

 

Määräysten mukaan johtokuntien lakisääteisenä tehtävänä on päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta.

 

Toiminnan ja talouden seurantaraportointi

 

Vuoden 2011 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennuste

 

Valtuusto on 30.5.2011 käsitellyt vuoden 2011 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennustetta ja päättänyt merkitä ennusteen tiedokseen.

 

Toteutumisennusteen esittelytekstissä todetaan mm. seuraavaa:

Toteutumisennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi muodostuu 21,0 milj. euroa ja se on 19,7 milj. euroa talousarviota parempi. Budjetoitua parempaan tulokseen positiivisesti vaikuttaa verotulojen ja valtionosuuksien ylittyminen yhteensä 39,1 milj. eurolla sekä korkokulujen alittuminen 3,0 milj. eurolla. Kevään verotuloennuste sisältää kuitenkin monia epävarmuustekijöitä.

 

Toteutumisennusteen esittelytekstin mukaan merkittävin poikkeama käyttötalousosan talousarvioon on peruspalvelulautakunnan nettomenojen ylittyminen 4,6 milj. eurolla. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan nettomenot ylittyvät 2,1 milj. euroa. Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan nettomenot ylittyvät huhtikuussa jätetyn ennusteen mukaan 0,7 milj. eurolla. Kaupunginvaltuusto on ennusteen antamisen jälkeen korottanut lukio- ja ammattiopetuslautakunnan menomäärärahaa 1,1 milj. eurolla, mitä ei vielä ennusteessa ole huomioitu.

 

Toteutumisennusteessa on käsitelty lyhyesti talousarviopoikkeamien syitä. Ennusteessa on todettu, että sosiaali- ja terveystoimi tulee panostamaan tulosalueiden tuottavuuteen jatkuvilla toimenpiteillä ja rakennemuutokseen tähtäävillä hankkeilla, joita tuodaan peruspalvelulautakunnan päätettäväksi.

 

Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta 1.1.-31.7.2011

 

Valtuusto on 26.9.2011 käsitellyt toiminnan ja talouden seurantaraporttia ajalta 1.1.-31.7.2011 ja päättänyt merkitä sen tiedokseen kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti.

 

Raporttiin sisältyy katsaus talouden yleisestä kehityksestä sekä kaupungin toiminnan ja talouden kehityksestä. Lisäksi raportissa esitetään ennuste kaupungin tuloksen muodostumisesta ja toiminnan rahoituksesta sekä toimielinkohtainen ennuste kaupunginvaltuuston vahvistamien vuoden 2011 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Raportin esittelytekstin mukaan tilikaudesta tulee 0,2 milj. euroa alijäämäinen talouden toteutuessa ennusteen mukaan. Talousarviossa tavoitteeksi asetettiin 1,3 milj. euron ylijäämä. Verotulot ja valtionosuudet ylittyvät yhteensä 37,3 milj. euroa. Negatiiviset talousarviopoikkeamat ovat nettotoimintamenojen ylittyminen 17,7 milj. eurolla ja satunnaisten nettotuottojen alittuminen 18,1 milj. eurolla.

 

Raportin esittelytekstissä todetaan, että merkittävimmät poikkeamat käyttötalousosan talousarvioon ovat peruspalvelulautakunnalla ja varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnalla. Nettomenojen ylittyminen 5,8 milj. eurolla sekä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan nettomenojen ylittyminen 4,8 milj. eurolla.

 

Esittelytekstin mukaan peruspalvelulautakunnan toimintakulut ylittyvät 7,5 milj. euroa ja toimintatuotot ylittyvät 1,8 milj. euroa. Peruspalvelulautakunta on 1.9.2011 päättänyt esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että toiminnan turvaamiseksi peruspalvelulautakunnan määrärahaa korotetaan nettomääräisesti 5,8 milj. eurolla.

 

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan toimintakulut ylittyvät 6,6 milj. euroa ja toimintatuotot ylittyvät 1,8 milj. euroa. Nettomenojen ylitys tulee ennusteen mukaan olemaan 4,8 milj. euroa. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta on 31.8.2011 merkinnyt tiedoksi ennusteen sekä talous- ja toimintaraportin ja edellyttänyt, että sille tuodaan seuraavaan kokoukseen selvitys siitä, mihin taloutta vakauttaviin toimiin on asiassa mahdollisuus ryhtyä.

 

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan toimintamenot ylittyvät 1,0 milj. euroa ja tuotot ylittyvät 1,0 milj. euroa. Toimintatuottojen ylitys kattaa toimintamenojen ylityksen.

 

Raportin kaupunginjohtajan esittelytekstiosiossa todetaan:

”Talouden näkymät ovat heikentyneet kuluvan vuoden aikana huomattavasti, mikä ilmenee selkeästi myös viimeisimmän ennusteen heikentymisenä edelliseen verrattuna. Näköpiirissä ei ole, että yleinen taloustilanne olisi parantumassa. Vaikka verotulot ovat tänä vuonna toteutuneet hieman ennustettua parempina, tulevina vuosina kaupungin tulopohja tulee heikkenemään ennusteiden mukaan sekä valtionosuuksien että verotulojen osalta. Tähän talouden kehitykseen on varauduttava kaikin mahdollisin toimenpitein.

 

Talouden kehityssuunta edellyttää toimenpiteitä kaikilta hallintokunnilta menokehityksen hillitsemiseksi jo kuluvan vuoden aikana sekä vuoden 2012 talousarvion osalta. Kaupunginhallitukselle tullaan esittelemään 21.9.2011 kokouksessa tarkemmin menojen ylittymisen ja tulojen toteutumatta jäämisen syyt sekä toimenpiteet menojen hillitsemiseksi.”

 

Kaupunginhallituksen kokouksessa on 21.9.2011 käsitelty toimenpiteitä 1.1.-31.7.2011 toiminnan ja talouden seurantaraportin johdosta. Kaupunginjohtajan esittelytekstissä on todettu mm.:

”Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta on 14.9.2011 § 160 päättänyt hyväksyä säästöohjelman talousarviossa pysymiseksi. Peruspalvelulautakunnan sekä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin säästötoimenpiteisiin menokehityksen hillitsemiseksi. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin myyntitulotavoitteiden saavuttamiseksi tai menosäästöiksi, jotta johtokunnalle asetetut tavoitteet saavutetaan.” Asian käsittelyn osalta ei ilmene tarkemmin, miten ennustettujen ylitysten syitä tai toimenpiteitä menojen hillitsemiseksi on käsitelty.

 

Kaupunginhallitus on 21.9.2011 päättänyt päätösehdotuksen mukaisesti mm. seuraavaa:

”Kaupunginhallitus saattaa toiminnan ja talouden seurantaraportin 1.1.-31.7.2011 tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja päättää raportin johdosta seuraavista toimenpiteistä:

-          Peruspalvelulautakunnan tulee laatia kaupunginjohtajalle 30.10. mennessä yhteistyössä apulaiskaupunginjohtajan kanssa suunnitelma peruspalvelulautakunnan säästötavoitteiksi menokehityksen hillitsemiseksi

-          Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta toteuttaa lautakunnan 14.9.2011 päättämät säästötavoitteet. Lautakunnan tulee raportoida yhteistyössä apulaiskaupunginjohtajan kanssa kaupunginjohtajalle, miten säästötavoitteet on pantu täytäntöön.”

 

Vuoden 2011 talousarvion menojen ja tulojen 3. toteutumisennuste

 

Valtuusto on 19.12.2011 käsitellyt vuoden 2011 talousarvion menojen ja tulojen 3. toteutumisennustetta ja päättänyt merkitä ennusteen kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan tiedokseen.

 

Raportin esittelytekstin mukaan raporttiin sisältyy lyhyt katsaus talouden yleisestä kehityksestä, kaupungin talouden kehityksestä sekä ennuste kaupungin tuloksen muodostumisesta ja toiminnan rahoituksesta sekä toimielinkohtainen ennuste kaupunginvaltuuston vahvistamien vuoden 2011 taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Toteutumisennusteen esittelytekstin mukaan tilikauden alijäämäksi ennustetaan 3,6 milj. euroa. Syyskuun ennusteen mukaan tilikaudelta olisi kertynyt 0,2 milj. euroa ylijäämää. Esittelyn mukaan tuloksen heikentymiseen edellisestä ennusteesta vaikuttavat nettomenojen kasvu 1,1 milj. eurolla sekä rahoituskulujen kasvu 3,0 milj. eurolla.

 

Esittelytekstissä todetaan mm., että kaupungin käyttötalouden toimintamenot ylittyvät muutettuun talousarvioon verrattuna 21,5 milj. eurolla, toimintatulot ylittyvät 9,6 milj. eurolla ja valmistus omaan käyttöön alittuu 2,9 milj. eurolla. Edelleen esittelyssä todetaan, että suurimmat käyttötalousosan poikkeamat aiheutuvat peruspalvelulautakunnan sekä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan nettomenojen ylittymisistä. Esittelyssä on mainittu eri toimielinten osalta ylitysuhkien suuruus.

 

Esittelyn mukaan keskushallinnon talouden vastuualue katsoo, että peruspalvelulautakunnan sekä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan tulee ennustettujen määrärahaylitysten pienentämiseksi toteuttaa lautakuntien päättämät sopeuttamis- ja säästötoimenpiteet.

 

Edelleen talouden vastuualue on katsonut, että esitetyt toimintamenojen ylitykset ovat todennäköisiä. Mikäli talousarvioylitykset toteutuvat ennusteen mukaisesti, tulisi kaupungin hallintosäännön 28 §:n mukaan talousarvion käyttötalousosaan ja investointiosaan tehtävät muutokset esittää kaupunginvaltuustolle siten, että esitys ehtii käsiteltäväksi talousarviovuoden aikana.

 

Toteutumisennusteen kaupunginjohtajan esittelytekstissä on todettu mm.:

”Kaupunginhallitus edellytti toisen talousennusteen käsittelyn yhteydessä peruspalvelulautakunnalta, varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnalta sekä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalta suunnitelmaa talousarviopoikkeamien kaventamiseksi. Peruspalvelulautakunnan selvitys on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn 21.11.2011. Kiinteistölaitoksen selvitys on ollut johtokunnan käsittelyssä. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan säästösuunnitelma on hyväksytty lautakunnassa 14.9.2011.

 

Suunnitelmiin sisällytetyt toimenpiteet eivät ole riittäviä suhteessa vuoden 2011 talousarvioon.”

 

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 21.11.2011 hyväksyä päätösehdotuksen esityksen mukaan:

”Kaupunginhallitus päättää merkitä vuoden 2011 talousarvion menojen ja tulojen 3. toteutumisennusteen tiedokseen.

 

Kaupunginhallitus päättää esittää peruspalvelulautakunnalle, varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnalle sekä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle, että ne ryhtyvät jo päätettyjen sopeuttamis- ja säästötoimenpiteiden lisäksi kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin menojen sopeuttamiseksi vuoden 2011 talousarvion tasolle siten, että toimenpiteet johtavat pysyviin kustannusvaikutuksiin myös talousarviovuodelle 2012.

 

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi, että Turun Osakehuoneistot Oy:n osakkeiden myynti toteutuu tilikaudella 2012.”

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.11.2011 käsitellyt peruspalvelulautakunnan 26.10.2011 antamaa selvitystä vuoden 2011 talousarvion sopeuttamistoimenpiteitä. Kaupunginhallitus on päätösehdotuksen mukaisesti merkinnyt selvityksen sopeuttamistoimenpiteistä tiedoksi.

 

Peruspalvelulautakunnan selvityksessä on käsitelty kehittämishankkeita, joiden kautta on mahdollista jollain aikavälillä hillitä menokehitystä. Toisaalta selvityksessä on todettu, missä asioissa tarvitaan edelleen päätöksiä kokonaismenoihin vaikuttamiseksi. Selvityksessä on mm. todettu: ”…rakenteelliset, pitkäkestoiset ja koko palvelujärjestelmää koskevat uudistukset vievät aikaa ja niistä saatavat kustannushyödyt näkyvät vasta viiveellä. Talouden sopeuttamiseksi loppuvuonna 2011 tulosalueilla tarkastellaan kriittisesti sijaisten, tilapäisen työvoiman, laboratorio- ja kuvantamispalvelujen ja avustusten käyttöä, virkamatkoja, koulutusten järjestämistä, investointeja sekä suositaan talkoovapaiden pitämistä.”

Selvityksessä on kerrottu, kuinka toiminnan ja talouden seurantaa on sosiaali- ja terveystoimessa hoidettu. Edelleen selvityksessä on todettu, että poikkeamista ja toimenpiteistä on raportoitu voimassa olevien ohjeiden mukaan ja pyyntö lisämäärärahasta on osoitettu kaupunginhallitukselle tammi- elokuun toteutuman perusteella.

 

Selvityksen mukaan hallintokunnan toimenpidevalikoimalla ei voida poistaa koko ylitysuhkaa ja vaikutus loppuvuonna on pieni ylitykseen nähden. Selvityksen mukaan on edelleen ollut perusteltua esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle lisämäärärahan myöntämistä peruspalvelulautakunnan talousarvioon. Lisämäärärahan tarve on 11.620.000 euroa ja tuloerää voidaan korottaa 1.855.000 euroa.

 

Keskushallinnon talouden vastuualueella ei ole ollut huomautettavaa annetun peruspalvelulautakunnan selvityksen suhteen. Talouden vastuualue toteaa mm., että hallintokunnan toimenpiteillä ei voida selvityksen mukaan poistaa määrärahan ylitysuhkaa ja, että esitetyillä toimenpiteillä on varsin pieni vaikutus ylityksen suuruuteen nähden.

 

Talouden vastuualueen puolesta todetaan, että peruspalvelulautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle lisämäärärahan myöntämistä peruspalvelulautakunnan talousarvioon. ”Lisämäärärahan tarve on 11.620.000 euroa ja tuloerää voidaan korottaa 1.855.000 euroa. Talouden vastuualue katsoo, että peruspalvelulautakunnan määrärahan korotusesitykseen tulee ottaa kantaa, koko kaupungin talouden III ennustetta käsiteltäessä kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa. Tässä yhteydessä voidaan paremmin arvioida sitä löytyykö esitetylle määrärahan korotusesitykselle katetta muualta kaupungin talousarviosta. Talouden ennustetta tultaneen käsittelemään kaupunginhallituksessa jo 21.11.2011.”

 

Talousarvion noudattamista koskevat määräykset, seuranta, raportointi ja toimenpiteet

 

Hallintokunnat ovat raportoineet vuoden 2011 aikana määräysten mukaan taloudesta ja toiminnasta. Myös määrärahojen ylitysuhista on raportoitu. Toiminnan ja talouden seurantaraportit on käsitelty vuoden 2011 aikana kaupunginhallituksessa sekä merkitty tiedoksi valtuustossa.

 

Toiminnan ja talouden seurantaraportointi ei ole johtanut vuoden aikana sellaisiin toimenpiteisiin, joilla olisi estetty myös tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksessa raportoimat määrärahojen ylitykset. Kaupunginhallitus on vuoden aikana edellyttänyt, että hallintokunnat ryhtyvät kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin menojen hillitsemiseksi.

 

Määrärahojen ylityksiä ei ole tuotu talousarviovuoden aikana kaupunginvaltuuston päätettäväksi lain ja säännösten edellyttämällä tavalla.

 

Tilintarkastuskertomuksessa todetaan tilivelvolliset tahot:

”Tilivelvollisia hyväksymättömien määrärahaylitysten ja talousarviopoikkeamien osalta ovat asianomaiset lautakunnat ja virastopäälliköt sekä liikelaitosten johtokunnat ja liikelaitosjohtajat. Siltä osin, kun lautakuntien ehdotuksia talousarviomuutoksista ei ole saatettu valtuuston käsiteltäväksi, tilivelvollisia ovat toimialueiden apulaiskaupunginjohtajat, kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus.”

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 21.5.2012 käsitellyt vuoden 2012 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennustetta. Asian esittelytekstissä on todettu, että toteutumisennusteen mukaan tilikauden alijäämäksi muodostuu 5,1 milj. euroa, kun talousarviossa tavoitteeksi asetettiin 1,0 milj. euron ylijäämä. Edelleen on todettu, että ensimmäisen talousennusteen mukaan kaupungin käyttötalouden toimintamenot ylittyvät talousarvioon nähden 28,2 milj. eurolla, toimintatuotot 6,0 milj. eurolla ja valmistus omaan käyttöön alittuu 0,2 milj. eurolla. Nettomenojen ylitykseksi jää 22,4 milj. euroa. Suurimmat talousarviopoikkeamat aiheutuvat peruspalvelulautakunnan sekä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan, lukio- ja ammattiopetuslautakunnan sekä kiinteistöliikelaitoksen poikkeamista. Peruspalvelulautakunnan toimintamenoihin varatut määrärahat ylittyvät ennusteen mukaan 21,6 milj. euroa. Toimintatuotot ylittyvät 1,7 milj. euroa. Nettomenojen ylitys tulee olemaan 19,9 milj. euroa.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2011 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2011 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2011 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunta päätti

kiinnittää valtuuston huomiota kaupungin toimintakulttuuriin, missä kaupunginjohto ei tuo talousarviopoikkeamia valtuuston käsittelyyn talousarviovuoden aikana ja missä talousarviopoikkeamat ovat vuosittain toistuvia,

tuoda näkemyksenään valtuuston tietoon, että

- kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua on kehitettävä ja raportointia parannettava,

- johdon on johdettava ja valvottava toimintaa sekä

- johdon on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin poikkeamatilanteissa,

 

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2011 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2011 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2011 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavat esteellisyydet, minkä osalta henkilöt eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn:

Jäsen Lindholm varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan ja Turun Tekstiilihuolto Oy:n osalta, jäsen Saarinen Koneteknologiakeskus Turku Oy:n ja Varsinais-Suomen liitto -kuntayhtymän edustajainkokouksen osalta sekä kaupunginreviisori Koivuluhta rakennuslautakunnan osalta.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

Kh § 323

Oheismateriaali 1Tilintarkastuskertomus 2011

Oheismateriaali 2Kh  2.4.2012 § 147 Turun kaupungin tilinpäätös 2011, Kohta 7, Talousarvion toteutuminen / 7.1. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

- merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedokseen,

- hyväksyä kaupungin vuoden 2011 tilinpäätöksen,

- hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2011 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset,

- myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2011 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat,

- kiinnittää huomiota kaupungin toimintakulttuuriin, missä kaupunginjohto ei tuo talousarviopoikkeamia valtuuston käsittelyyn talousarviovuoden aikana ja missä talousarviopoikkeamat ovat vuosittain toistuvia,

- merkitä tietoonsa saatetuksi tarkastuslautakunnan näkemykset, joiden mukaan

-   kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua on kehitettävä ja raportointia parannettava,

-   johdon on johdettava ja valvottava toimintaa sekä

-   johdon on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin poikkeamatilanteissa.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Tlk2009- § 81
Liite 1:PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Kivilähde 10.5.2012: Tilintarkastuskertomus 2011 (pdf- tiedosto)