Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus25015.05.20124

5674-2012 (111, 114)

Toimialajohtajien virkojen perustaminen (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto päätti 23.1.2012 hallinnonjärjestämispäätöksen linjauksissa, että kaupunkiin perustetaan viisi toimialaa, joita johtavat toimialajohtajat. Kaupunginhallitukselle esitetään toimialajohtajien virkojen perustamista. Lisäksi kaupunginhallitukselle esitetään, että virat täytettäisiin kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisessa menettelyssä siirtämällä kiinnostuksensa osoittanut kaupungin viranhaltija perustettuun virkaan.

Kh § 250

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 10.5.2012:

 

Toimialajohtajien tehtävät

 

Kaupunginvaltuusto päätti 23.1.2012 hallinnonjärjestämispäätöksen linjauksissa, että kaupunkiin perustetaan viisi toimialaa, joita johtavat toimialajohtajat. Hallinnonjärjestämispäätöksen mukaan toimialajohtajat toimivat hallinnollisesti kaupunginjohtajan alaisia ja kuuluvat kaupungin johtoon, mutta heidän ensisijainen toimipaikkansa on toimialan organisaatiossa. Perustettavia toimialoja ovat hyvinvointitoimiala, sivistystoimiala, kiinteistötoimiala, vapaa-ajan toimiala ja ympäristötoimiala.

 

Toimialamallin tavoitteena on aikaan saada nykyistä paremmin koko kaupungin kehittämisen näkökulman huomioiva malli, jossa johtaminen paranee, hallinto kevenee, konsernihallinnon ja toimialojen välittömät rajapinnat vähenevät ja sekä strategiset että operatiiviset vastuut selkeytyvät. Uudella toimintamallilla pyritään vähentämään ja madaltamaan toimialojen ja konsernihallinnon välittömiä rajapintoja toimialajohtajien kuuluessa kaupungin johtoon. Toimialamallilla pyritään tuomaan nykymallin mukaisia itsenäisiä virastoja lähemmäksi kaupungin kokonaisjohtamista sekä poistamaan siilomainen johtamismalli sektoreissa. Toimialajohtajien tehtävänä on toimialojen johtaminen huomioiden koko kaupungin tavoitteet ja vuosijohtamisen prosessit.

 

Vaikka toimialojen perustamiseen liittyy avoimia kysymyksiä kuten johdon esikuntien määräytyminen ja matriisien vaikutus toimialojen toimintaan sekä eräiden toimialojen osalta myös niiden keskeisiin tehtäviin, tulee toimialojen johtajat kyetä valitsemaan jo kevätkauden aikana, jotta nämä voivat olla mukana muodostamassa toimialojen hallintoa syyskauden aikana.

 

Toimialajohtajan tehtävää koskeva johtosäännön määräys kussakin toimialan tulevassa johtosäännössä voisi kuulua seuraavasti:

 

Toimialan johto

 

Toimialaa johtaa toimialajohtaja, jonka tehtävänä on johtaa ja valvoa toimialan toimintaa sekä huolehtia toimialan toiminnan tuloksellisuudesta ja sovittaa toimialan toiminta ja palvelut yhteen kaupunginhallituksen, muiden kaupungin toimialojen ja viranomaisten kanssa.

 

Toimialaa johtaa toimialajohtaja, jonka yleisenä tehtävänä toimialallaan on:

1)vastata toimialan johtamisesta siten, että kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja toimialan lautakunnan sekä kaupunginjohtajan asettamat tavoitteet saavutetaan

2)vastata toimialan yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä kehittämis- ja suunnittelutehtävistä

3)vastata osaltaan toimialan ja konsernihallinnon ja toimialan yhteistyön järjestämisestä sekä toimialansa tulosalueiden välisen yhteistyön järjestämisestä ja sen kehittämisestä,

4)vastata toimialan seudullisesta, valtakunnallisesta yhteistyöstä ja edunvalvonnasta.

5)esitellä asiat toimialan toimielimissä ja kaupunginjohtajan määräämissä asioissa kaupunginhallituksessa sekä olla läsnä valtuuston kokouksissa

 

Toimialajohtajan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus ja hyvä johtamiskokemus.

 

Toimialajohtaja on hallinnollisesti kaupunginjohtaja alainen. Toimialajohtajan ottaa kaupunginhallitus.

 

Edellä olevien yleisten tehtävien lisäksi toimialajohtajille määrätään toimialakohtainen erityinen toimivalta ja tehtävät. Nämä tehtävät määritellään toimialahallinnon muodostamisen ja lopullisten johtosääntöjen hyväksymisen yhteydessä. Myös edellä oleviin tehtäviin voidaan tarvittaessa tehdä tarkennuksia.

 

Toimialojen ja tehtävät

 

Nykyinen sosiaali- ja terveystoimi tulee muodostamaan lähes sellaisenaan uuden hyvinvointitoimialan. Ainoastaan toimialajohtajan tehtävät ja toimialan esikunta tulevat muuttumaan hallinnonjärjestämispäätöksestä johtuen. Toimialalla toimii sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen yksilöjaosto. Sivistystoimiala tulee muodostumaan vastaavasti lähestulkoon nykyisestä kasvatus- ja opetustoimesta ja toimialalla toimii jatkossa yksi lautakunta ja sen kolme jaosto, joista yksi ruotsinkielisten asioiden, yksi varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen sekä yksi ammatti- ja lukio-opetukseen.

 

Vapaa-ajantoimiala muodostuu nykyisestä kolmesta hallintokunnasta nuorisotoimesta, liikuntatoimesta ja kulttuuritoimesta, joille luodaan yhteinen hallintorakenne, sopimusohjausmalli ja tulosalueet. Toimialalla toimii edelleen kolme lautakuntaa; nuoriso-, liikunta- ja kulttuurilautakunnat.

 

Kiinteistötoimiala muodostuu yhdistetyistä kiinteistö- ja tilaliikelaitoksista huomioiden kuitenkin muutokset, jotka seuraavat keskushallinnon strategisen maankäytön toiminnon tehtävien määrittelystä ja perustamisesta sekä nykyisen kiinteistöliikelaitoksen viranomaistoiminnoista, joista erikseen määritettävä osa siirretään pois liikelaitoksesta. Kiinteistötoimialalla toimii liikelaitoksena toimivan toimialan johtokunta.

 

Ympäristötoimiala muodostuu pääosin nykyisestä ympäristö- ja kaavoitusvirastosta huomioiden kuitenkin muutokset, jotka seuraavat keskushallinnon strategisen maankäytön toiminnon tehtävien määrittelystä ja perustamisesta sekä nykyisen kiinteistöliikelaitoksen viranomaistoiminnoista, joista erikseen määritettävä osa siirretään pois liikelaitoksesta mahdollisesti ympäristötoimialalle. Ympäristötoimialalla toimivat kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta, rakennuslautakunta sekä seudulliset jäte- ja joukkoliikennelautakunnat.

 

Toimialajohtajien virkojen palkkaus

 

Toimialajohtajien palkka esitetään määritettäväksi KVTES:n palkkausluvun 17 §:n mukaisesti kokonaispalkkana. KVTES mukaan kokonaispalkka voidaan määrittää työnantajaa edustaville viranhaltijoille. Toimialajohtajat ovat kiistatta työnantajan edustajia.

 

Mikäli viranhaltijan/työntekijän palkka on määritelty kokonaispalkaksi, niin hänelle ei makseta muita KVTES palkkausluvussa tarkoitettuja palkanosia, jollei päätöksessä ole erikseen muuta todettu tai työsopimuksessa erikseen muuta sovittu. Tällöin määrätään esim. palkka kokonaispalkkana ilman työkokemuslisää tms. Kokonaispalkan lisäksi toimialajohtajan palkkauksessa huomioidaan käyttöön otettavien tulospalkkausjärjestelmien mukaiset palkan lisät.

 

Toimialajohtajille esitetään kokonaispalkkaa seuraavasti:

 

Hyvinvointitoimialan johtaja    9.470 €/kk

Sivistystoimialan johtaja       8.820 €/kk

Kiinteistötoimialan johtaja       8.060 €/kk

Ympäristötoimialan johtaja    7.490 €/kk

Vapaa-ajantoimialan johtaja    7.420 €/kk

 

Kokonaispalkka voi muodostua rahapalkasta ja luontoiseduista. Luontoisetuja voivat olla vapaa-autoetu, auton käyttöetu ja puhelinetu. Tulevaan hallintosääntöön esitetään säännöstä, jonka mukaan kaupunginjohtaja päättää luontoisetujen ehdoista.

 

Toimialajohtajien palkkatason määrittelyssä on käytetty hyväksi suurten kaupunkien vertailutietoja sekä Hay Groupin tekemään asiantuntijaselvitystä palkkavertailuista. Edellä olevat palkkatasot ovat linjassa Hay Groupin suositusten kanssa.

 

Virkojen täyttö

 

Kuten valtuuston hyväksymässä hallinnonjärjestämispäätöksessä on todettu, toimialajohtoon tullaan valitsemaan ensisijaisesti kaupungin nykyistä johtoa. Tällä perusteella toimialajohtajien vakanssien täyttömenettelyksi esitetään sisäistä kiinnostuksenosoitusmenettelyä, jossa toimialajohtajien vakanssit täytetään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisesti siirtämällä henkilöt virkoihin. Lain mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.

 

Lain tarkoittamana perusteena on hallinnonjärjestämispäätöksen mukainen toimialamalliin siirtymiseen liittyvä organisaatiomuutos ja kiinnostuksenosoitusmenettelyllä saadaan virkaan siirrettäviltä henkilöiltä lain tarkoittamat suostumukset.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

- että Turun kaupunkiin perustetaan 1.1.2013 lukien toimialajohtajan (hyvinvointitoimiala) virka (KVTES, hinnoittelematon), jonka kokonaispalkka on 9.470€/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus,

- että Turun kaupunkiin perustetaan 1.1.2013 lukien toimialajohtajan (sivistystoimiala) virka (KVTES, hinnoittelematon), jonka kokonaispalkka on 8.820 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus,

- että Turun kaupunkiin perustetaan 1.1.2013 lukien toimialajohtajan (kiinteistötoimiala) virka (KVTES, hinnoittelematon), jonka kokonaispalkka on 8.060 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus,

- että Turun kaupunkiin perustetaan 1.1.2013 lukien toimialajohtajan (vapaa-ajantoimiala) virka, (KVTES, hinnoittelematon), jonka kokonaispalkka on 7.420 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus,

- että Turun kaupunkiin perustetaan 1.1.2013 lukien toimialajohtajan (ympäristötoimiala) virka (KVTES, hinnoittelematon), jonka kokonaispalkka on 7.490 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus ja

- että kokonaispalkan lisäksi toimialajohtajan palkkauksessa huomioidaan käyttöön otettavien tulospalkkausjärjestelmien mukaiset palkan lisät.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että edellä olevat virat täytetään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisessa menettelyssä siirtämällä kiinnostuksensa osoittanut kaupungin viranhaltija perustettuun virkaan 1.1.2013 lukien.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Hihnalan muutosehdotus, että toimialajohtajille maksetaan nykyisten virastopäälliköiden palkkoja vastaavat palkat lisättynä tulospalkkiolla, raukesi kannatuksen puuttuessa.

 

Jakelu

tpvKeskushallinto, henkilöstöasiat
tpvHeikkinen Tuomas