Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus25115.05.20125

4460-2012 (013)

Vuoden 2012 kunnallisvaalien äänestyspaikat (Kj)

Tiivistelmä: -

Kh § 251

Keskusvaalilautakunta 26.4.2012:

 

Keskusvaalilautakunta pyytää kunnioittaen, että kaupunginhallitus määräisi tulevan syksyn kunnallisvaalien äänestyspaikat liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

 

Ehdotetut muutokset verrattuna presidentinvaalin äänestyspaikkoihin koskevat äänestysalueita 2, 29, 39, 43, 45 ja 58.

 

Alueen 2 viimeaikaisten vaalien äänestyspaikka Kerttulin koulu on kunnallisvaalien aikaan remontissa. Korvaavaksi paikaksi esitetään Turun ammatti-instituutin tiloja.

 

Alue 29:n osalta presidentinvaalissa äänestyspaikka oli remontin vuoksi sijoitettu Lausteen koululle, jossa on yleensä ollut ainoastaan alueen 30 äänestyspaikka. Nyt alueen 29 äänestyspaikka on mahdollista palauttaa aikaisempaan paikkaansa Pormestarinkadulle.

 

Alueen 39 äänestyspaikkana on yleensä ollut Pernon koulu. Koska koulutoiminta kyseisellä kiinteistöllä on päättynyt eikä sillä ole muutakaan toimintaa, kohteen varustaminen erikseen vaaleja varten ei ole tarkoituksenmukaista. Lisäksi koulu sijaitsee mäen päällä paikalla, jonne pääsyä voidaan pitää jossain määrin vaikeakulkuisena. Näistä syistä esitetään äänestyspaikaksi Palvelukeskus Höveliä.

 

Alueiden 43 ja 45 osalta esitetään äänestyspaikkojen palauttamista Liinahaan vanhainkotiin ja Impivaaran uimahalliin, joissa ne olivat ennen kyseisten kohteiden remontteja.

 

Alueen 58 äänestyspaikkana viime vaaleissa ollut Hirvensalon nuorisotalo on ollut vaikeakulkuinen, jonka vuoksi esitetään äänestyspaikaksi Haarlan koulua.

 

Keskusvaalilautakunnan toimesta äänestyspaikat ilmoitetaan oikeusministeriön äänestyspaikkarekisteriin.

Liite 1Äänestyspaikat

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää vuoden 2012 kunnallisvaalien äänestyspaikat liitteen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKeskusvaalilautakunta
tiedTilaliikelaitos


Liitteet:

Kh § 251
Liite 1:Äänestyspaikat