Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus18516.04.20127

11388-2009 (011)

Asukkaiden hyvinvointiohjelman raportointi vuodelta 2011 (Pj)

Tiivistelmä:

Asukkaiden hyvinvointiohjelman tavoitteet jakautuvat ikäkaarimallin mukaisesti Lasten ja nuorten ohjelmaan, Työikäisten ohjelmaan ja Senioriohjelmaan. Kaupunginhallitus käsitteli hyvinvointiohjelman raportointia kokouksessaan 2.4.2012 § 155 ja päätti palauttaa asian tiettyjen korjausten tekemiseksi. Asia tuodaan nyt uudelleen kaupunginhallitukseen ja edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Kh § 185

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Asukkaiden hyvinvointiohjelman 28.9.2009 § 206 osana Turku-sopimusta. Ohjelmalla toteutetaan mm. ryhmien välisen sopimuksen (RVS:n) tälle valtuustokaudelle asetetut hyvinvointitavoitteet. Ohjelma jakautuu ikäkaaren mukaisesti kolmeen osaan, jotka ovat Lasten ja nuorten ohjelma, Työikäisten ohjelma sekä Senioriohjelma.

Ohjelman tavoitteet ovat seuraavat:

Lasten ja nuorten ohjelma:

- Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä ja riittävillä peruspalveluilla

- Lasten ja nuorten palvelut mahdollistavat tasaveroiset kasvuedellytykset

Työikäisten ohjelma:

- Työikäisen väestön hyvinvointia edistetään ehkäisevillä palveluilla ja estämällä hyvinvointipuutteiden kasautuminen

- Luodaan rakenteet hyvinvoinnin edistämiseksi ja terveyserojen kaventamiseksi

Senioriohjelma:

- Turkulaiset ikäihmiset ovat aktiivisia ja omatoimisia kansalaisia, jotka yhä useammin asuvat kotona turvallisesti ja esteettömästi

- Palvelurakennemuutos turvaa turkulaisten ikäihmisten tarpeenmukaiset ja laadukkaat palvelut ja niiden saatavuuden asukkaiden ikääntyessä

Lisäksi kaupunginvaltuusto on 10.5.2010 § 85 hyväksynyt Asukkaiden hyvinvointiohjelman kaupunginvaltuustotasoiset seurantamittarit. Seurantamittaristoa on täydennetty kaupunginvaltuuston päätöksellä 19.12.2011 229 §. Vuoden 2011 seuranta ja arviointitiedot on kerätty hallintokunnilta yhtenäisellä lomakepohjalla helmikuussa 2012. Tietoja täydennetään tilastojen valmistumisen myötä.

Ohjelmaraportoinnissa on kiinnitetty huomiota toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin, ohjelman täytäntöönpanoon, seurantamittareiden poikkeamiin tavoitetasosta sekä kokonaisarvioon ohjelman etenemisestä. Lisäksi on arvioitu muutostarpeita ohjelmaan ja sen seurantaan. 

Saatujen raporttien perusteella ohjelman täytäntöönpanosta ja toimintaympäristön muutoksista voidaan ohjelmatasolla todeta seuraavaa:

Ohjelman tavoitteiden toimenpano kytkeytyy edellisen raportointivuoden tapaan kiinteästi hallintokuntien ohjausjärjestelmien kautta perustyöhön. Hallintokuntien työlleen valitsemat painopisteet tukevat hyvin asukkaiden hyvinvointiohjelman tavoitteiden toteuttamista. Nuoriso- ja liikuntatoimen valmistautuminen sopimusohjausjärjestelmään on yhtenäistänyt ohjauskäytäntöjä.

Ohjelmaa tukevien palveluiden järjestämiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi uusi terveydenhuoltolaki, lastensuojelulain ja nuorisolain muutokset sekä valtakunnallinen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma. Lakimuutokset tukevat ohjelman periaatteiden toteuttamista, mutta muutosten toteuttaminen on palvelutuotannon näkökulmasta haaste. Välittömät vaikutukset esim. seurattaviin mittarilukuihin voivat olla negatiiviset.

Ohjelman poikkisektoriaalisen luonteen mukaisesti sen tavoitteita on edistetty ja kehittämistoimenpiteitä toteutettu osin hallintokuntien yhteistyönä niin perustyössä kuin kehittämistoiminnassa. Ohjelman poikkisektoriaalisen ohjauksen ja täytäntöönpanon tukena on hyvinvoinnin edistämisen johtoryhmä sekä vuonna 2011 käynnistynyt alatyöryhmätyö. Myös muiden kuin palvelutoimen sektoreiden sekä kolmannen sektorin osallistumisesta työskentelyyn on sovittu. Yhteistoimintaa eri sektoreiden välillä on tarkoituksenmukaista vahvistaa edelleen niin ohjauksen kuin käytännön toteutuksen tasolla.

Keskeinen osa ohjelman seurantaa ovat seurantamittarit. Olennaista on tarkastella onko tavoitellut arvot saavutettu ja onko seurantatietojen kehitys kulkenut haluttuun suuntaan. Ohjelmakokonaisuuden tasolla ohjelmakokonaisuuden eteneminen näyttäytyy seuraavanlaisena.

Ohjelmakokonaisuuden seurantaan ja tulosten arviointiin tuovat vuoden 2011 raportoinnissa huomattavia epävarmuustekijöitä seurantamittaritietojen saatavuuteen liittyvät viiveet sekä erityisesti liikuntatoimen, nuorisotoimen ja kulttuuritoimen osalta se, ettei ATH-kyselyjä toteutettu vuonna 2011. Seurantatietoja täydennetään tilastotietojen valmistuttua.

Ohjelman tavoitteiden mukaiset kehitystrendit ovat nähtävissä seurannassa yksittäisten mittareiden kautta. Monessa mittarissa on nähtävissä positiivinen kehitystrendi ja osa tavoitteista on jo saavutettu. Esimerkiksi lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon tarkastukset tehdään asetuksen mukaisesti ja nuorten matalan kynnyksen tueksi on kehitetty ja on käytössä Fendarin ja Ohjaamon toimintamallit. Myös merkittäviä kehittämiskohteita on edelleen havaittavissa. Erityisesti kehittämistarpeet koskevat lasten- ja nuorten hyvinvointia, jonka osalta tietoja on saatu muita ikäkausia kattavammin. Tältä osin huomiota on kiinnitettävä mm. lisääntyneeseen lastensuojelutarpeeseen vastaamiseen ja tarpeen ehkäisemiseen sekä avohuollon osuuteen.

Analyysit poikkeamista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.

 

 

Ohjelman tavoite

 

Toteutuma 2011

Analyysi mahdollisesta

poikkeamasta tavoitteen

toteutumisessa

Liikuntatoimi:

Ei poikkeamia

 

 

 

 

Sosiaali- ja terveystoimi:

 

 

Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta

9,9 %

Lastensuojelun palvelujen kysyntä kasvoi edelleen ja samalla lastensuojelun piirissä olevien väestöosuus 0-17-vuotiaista on kasvanut. Ehkäisevää työtä ei ole pystytty tekemään riittävästi ja tilanne on pystyttävä oikaisemaan.

Lastensuojelun piirissä olevien alle 18-vuotiaiden

-lukumäärä, lkm

-suhteellinen osuus ikäryhmästä, %

 

 

2 781

 

9,9 %

Lastensuojelun palvelujen kysyntä kasvoi edelleen. Lastensuojelun piirissä olevien väestöosuus 0-17-vuotiaista kasvaa edelleen.

Perhetyön piirissä olevien perheiden määrä (oma tuotanto, ostopalvelut ja avustuksilla tuettu)

748 perhettä; tavoitteen vastaisesti perheiden lukumäärä on pienentynyt

Lastensuojelun perhetyön kohteena olevien perheiden määrä on pienentynyt ja neuvolan perhetyö on vasta käynnistymässä. Lastensuojelussa tilanne korjaantuu vuoden 2012 alussa uusien vakanssien ja toimintatapamuutosten myötä.

Hammashuolto, ei kiireellinen hoito ei toteutunut ≤ 6 kk

 

yli 2000 potilasta oli jonottanut yli 6 kk

Sosiaali- ja terveystoimi on pyrkinyt eri tavoin jonojen purkuun. Asia saatettava kuntoon maaliskuun 2012 loppuun mennessä

 

Hyvinvointinäkökulman huomioonotto kaikessa kaupungin päätöksenteossa

ei toteutunut

Hyvinvointinäkökulman huomioiminen ei ole kaikilta osin järjestelmällistä.

Omaishoidon tukea saavien 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa 4,5 %:iin

Tavoitteena on tukea saavien määrän kasvu, mutta määrä on pienentynyt (3,4>2,7%)

Omaishoidontuen saajien määrä ei ole kasvanut useasta eri syystä johtuen. Tukea ei osata kysyä, tuen mahdollisuudesta ei ole annettu riittävästi tietoa tai tukea ei haluta, koska sen pelätään vaikuttavan muihin etuisuuksiin. Osasyynä on myös tuen suhteellisen pieni rahoitusosuus.

Ympärivuorokautiseen hoitoon jonottavien vanhusten määrä

Jono pidentynyt: vuoden vaihteessa 2011-12 jono ympärivuorokautisen hoidon laitoksiin oli 111 asiakasta

Jatkokuntoutusmahdollisuudet sairaalasta kotiin tai kodinomaisiin olosuhteisiin odottavilla ovat olleet riittämättömät, jotta kotiutuminen olisi riittävän turvallista.

Kulttuuritoimi:

 

 

Lasten kulttuuritapahtumissa kävijöiden määrä yhteensä (kaupungin omat laitokset ja sopimuksen tehneet vapaan kentän tuottajat)

173 660

Kaupungin omalle toiminnalle asetettu tavoite on ylittynyt. Vapaan kentän toiminta on painottunut hiukan eri tavalla kuin oli suunniteltu.

 

 

 

Nuorisotoimi:

-

 

 

 

 

Kasvatus- ja opetustoimi:

 

 

Ph- paikan saanti 4 kk:n sisällä

Ei toteutunut

Päivähoitopaikan saatavuudessa on alueellisia eroja

Kerätyn tiedon pohjalta ohjelmakokonaisuudelle ei ole ilmennyt merkittäviä muutostarpeita. Asukkaiden hyvinvointiohjelma toteuttaa hyvin uusia valtakunnallisia linjauksia.

Oheismateriaali 1Asukkaiden hyvinvointiohjelman vuosiraportti ja toteutumisen seurantamittarit 2011

EhdotusKaupunginhallitus päättää lähettää Turku-sopimusta toteuttavan Asukkaiden hyvinvointiohjelman raportin vuodelta 2011 tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto