Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta5228.03.20122
Kaupunginhallitus15802.04.201215

3532-2012 (14)

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan opintomatka Bergeniin (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan opintomatkan hyväksymistä.

Vapelk § 52

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen:

 

Kasvatus- ja opetustoimen kansainväliselle toiminnalle on hyvin tärkeää pitkäkestoiset, aktiiviset ja monipuoliset ystävyyskaupunkisuhteet. Erityisen ansiokasta työtä on tehty vuosikymmeniä Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien kanssa. Pohjoismaista yhteistyötä tehdään vuosittain niin kasvatus- ja opetustoimen johdon tasolla kuin opettaja- ja oppilasvaihdoissa.

 

Bergenissä oli tammikuussa 2012 Bergenin, Århusin, Göteborgin ja Turun koulu- ja sivistystoimen johtajien kokous. Kokouksessa Turkua edusti ruotsinkielisten palveluiden johtaja Liliane Kjellman. Matkansa aikana hän neuvotteli alustavasti Bergenin opetustoimen kanssa mahdollisesta lautakunnan vierailusta. Bergeniläiset ovat toivottaneet lautakunnan tervetulleeksi. Norjalaiset ovat kehittäneet viime vuonna erityisesti ns. sosiaalista opetussuunnitelmaa, jossa on kehitelty oma malli siihen, miten sosiaalisia valmiuksia opitaan käytännössä. Tämän lisäksi Norjassa on viimeaikaisten tapahtumien johdosta käsitelty koulujen turvallisuusasioita. Tämä yhdistää myös Suomen ja Norjan yhteiskuntia ja koulumaailmaa.

      Alustava ohjelma:

 

norjalaisen koulujärjestelmän/kunnallishallinnon esittely sekä ajankohtaiset trendit

kouluvierailu Kjökkelvikenin koulussa / sosiaalinen oppisuunnitelma

Bergenin koulujen pedagoginen ohjaus

tutustumiskäynti ja teema koskien varhaiskasvatusta

 

Hinta-arvio/ Opintomatka Bergeniin 22 henkilölle (2 pv):

 

Hinta           700 €/hlö


Hintaan sisältyy
:

lennot turistiluokassa Turku  – Kööpenhamina – Bergen – Kööpenhamina  - Turku Blue 1 /SAS  reittilennoilla: lähtö 3.5. klo 6.45 Turusta, Bergenissä paikallista aikaa klo 9.30, paluu Bergenistä 4.5.2012 klo 18.10 ja Turussa klo 22.40

lentokenttäverot ja matkustajamaksut

yön majoitus valitsemassanne hotellissa ja huonetyypissä

aamiainen

marginaalivero

 

Lentojen ja majoituksen kokonaishinta: 15 400

 

Lisämaksusta: 785 €/lentokenttäkuljetus menopaluu

 

Lisäksi   

 

Päivärahat

70 €/hlö/pvä

3080

Muut kulut, mm. kuljetukset Norjassa

-

5000

 

Laskelmasta puuttuu mahdolliset ansiomenetyskorvaukset luottamusmiehille.

 

Kokonaissumma nykytiedoilla: 23 480 €.

 

EhdotusVarhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta anoo kaupunginhallitukselta oikeutta tehdä ulkomainen opintomatka ystävyyskaupunki Bergeniin 3.-4.5.2012. Matkan arvioidut kustannukset ovat n. 23 500 €. Kustannukset maksetaan lautakunnan talousarviotililtä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Yrttiaho ehdotti, että matkasta luovutaan. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Kh § 158

Oheismateriaali 1Matkaohjelma

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan Bergeniin 3. – 4.5.2012 tehtävää opintomatkaa koskevan anomuksen luottamushenkilöiden osalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tiedVarhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta