Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15402.04.201211

11805-2010 (015, 011, 642)

Tilaohjelman raportointi vuodelta 2011 (Kj)

Tiivistelmä:

Kaikkien Turku-sopimusta toteuttavien toimeenpano-ohjelmien toteutus vuodelta 2011 raportoidaan erikseen tilinpäätösaikataulussa. Tilaohjelma hyväksyttiin keväällä 2011, joten ohjelman toteuttaminen on kesken. Näin ollen merkittävien havaintojen sekä muutosehdotusten tekeminen on vielä mahdotonta. Lisäksi ohjelmaan liittyvät toimenpiteet ovat vielä kesken.

Kh § 154

Tilajohtaja Mikko Lehtinen 28.3.2012:

Kaupunginvaltuuston 7.3.2011 § 60 hyväksymä Tilaohjelma on Turun kaupungin ensimmäinen tilaohjelma ja se on laadittu vuosille 2011 – 2013. Tilaohjelma poikkeaa täten muiden ohjelmien aikaperiodista sekä hyväksymisajankohdasta. Aiemmin Tilaohjelmassa käsiteltyjä asioita on huomioitu lähinnä Talousohjelmassa ja sen vuosiseurannassa sekä liikelaitosten omissa strategioissa. Esimerkiksi seurattavista tunnusluvuista suurin osa on Tilaliikelaitoksen tilinpäätöksessä seurattavia lukuja.

Tilaohjelman raportoinnista vastaa tilajohtaja Mikko Lehtinen. Tilaohjelman vuosiraportti tehdään nyt ensimmäistä kertaa.

Talousohjelmaa kaupunginvaltuusto käsitteli ensimmäisen kerran 16.6.2008 ja tällöin päätettiin, että lautakunnat konkretisoivat kaupunginhallitukselle talousohjelman vaikutukset talouteen, henkilöstön ja toimitilojen käyttöön osana vuoden 2009 talousarvion ja vuosien 2010–2011 taloussuunnitelman valmistelua.  Talousohjelman vuosiraportti 2011 ei pidä sisällään enää tilatavoitteiden tarkastelua eikä henkilöstötavoitteiden tarkastelua.

Tilaohjelman täytäntöönpanoa arvioitaessa on muistettava, että Tilaohjelman osalta käynnissä on vasta ensimmäinen vuosi. Tästä johtuen kaupunginvaltuusto (19.12.2011 § 229) ei tehnyt muutoksia ohjelmaan. Lisäksi on muistettava, että aikaisemmat lähinnä Talousohjelman vuosiraportoinnin yhteydessä tehty seuranta on liittynyt lähinnä toimitilojen määrään ja sen muutokseen ilman taloudellisten kokonaisvaikutusten arviointia. Toimitilojen määrän kokonaismuutos ei korreloi suoraan tai välttämättä mitenkään kaupungin kokemien kokonaiskustannusten kanssa.

Tilaohjelman toteutus on vielä kesken. Tilaohjelman sekä siinä asetetut tavoitteet on pääosin pystytty jalkauttamaan hallintokuntiin hyvin. Tilaohjelman tavoitteet ovat olleet toiminnan ohjenuorana jo ennen Tilaohjelman tekemistä. Tietyiltä osilta Tilaohjelman toteutusta on havaittu selkeää puutetta resursseissa.

Merkittävimmät toteutumat suhteissa tavoitteisiin oli vuonna 2011:

- Tarve- ja hankesuunnitelma prosessien selkeyttäminen ja tehostaminen. Vuoden 2011 aikana hyväksyttiin 9 kappaletta, jota voidaan pitää erinomaisena suorituksena.

- Toteutettiin kysely nykytilasta sekä käyttäjien tarpeista. Kyselyn tuloksia käytetään palveluverkkoselvityksen pohjamateriaalina sekä päivähoitopalveluverkkoselvitys käynnistettiin.

- Omaisuusallokaation muokkaaminen. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n sekä Logomo Oy:n perustaminen.

Oheismateriaali 1Tilaohjelman raportti vuodelta 2011

EhdotusKaupunginhallitus päättää lähettää Turku-sopimuksen toteuttavan Tilaohjelman raportin vuodelta 2011 tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto