Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus13419.03.20123

1544-2012 (112)

Apulaiskaupunginjohtajan viran (vak. nro 000103) täyttäminen (Kj, Kv)

Tiivistelmä:

Apulaiskaupunginjohtajan virka on ollut julkisesti haettavana. Määräaikaan mennessä virkaa haki 8 henkilöä. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se valitsisi apulaiskaupunginjohtajan virkaan (vak. nro 000103) 1.1.2013 alkaen toistaiseksi valtiotieteiden maisteri Jarkko Virtasen.

Kh § 134

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 14.3.2012:

Kaupunginvaltuuston 23.1.2012 § 15 tekemän Turun kaupungin hallinnonjärjestämispäätöksen mukaan Turun kaupungissa on 1.1.2013 lukien kaupunginjohtajan virka ja lisäksi yksi apulaiskaupunginjohtajan virka. Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen linjauksen mukaisesti kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan virat täytetään toistaiseksi. Apulaiskaupunginjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kaupunginhallituksen johtosäännön 13 §:n mukaisesti. Em. johtosäännön kohdan mukaan kelpoinen apulaiskaupunginjohtajan tehtävään on henkilö, joka koulutuksensa tai käytännössä saavutetun kokemuksensa perusteella on katsottava tehtävään päteväksi.

Kaupunginhallitus on 6.2.2012 § 76 päättänyt,

että apulaiskaupunginjohtajan virka julistetaan haettavaksi 1.1.2013 lukien,

että virka täytetään toistaiseksi,

että apulaiskaupunginjohtajan viran kokonaispalkaksi vahvistetaan 10.300 euroa/kk,

että viran hakija voi esittää palkkatoivomuksen ja

että kokonaispalkka voi muodostua rahapalkasta ja luontoiseduista.

Kaupunginjohtajan virka on ollut julkisesti haettavana siten, että hakuaika päättyi keskiviikkona 29.2.2012 kello 15.00. Määräaikaan mennessä hakemuksen jätti 8 henkilöä.

Kaupunginhallitus merkitsi 5.3.2012 § 114 tiedoksi yhteenvedon apulaiskaupunginjohtajan viran hakijoista.

Apulaiskaupunginjohtajan virkaa hakeneista Pia Kilpinen, Mikael Collan ja Jarkko Virtanen kutsuttiin haastatteluun. Haastattelut suoritettiin 12.3.2012 ja haastatteluihin osallistuivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Eklund, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Katri Sarlund, kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen.

Hakemusasiakirjoista saatavan selvityksen ja suoritettujen haastattelujen perusteella haastatellut apulaiskaupunginjohtajan viran hakijat voidaan asettaa paremmuusjärjestykseen seuraavasti:

1.    Jarkko Virtanen

2.    Mikael Collan

3.    Pia Kilpinen.  

Em. paremmuusjärjestyksen perusteena voidaan todeta, että Virtasella on koulutuksensa, aiemman työkokemuksensa, moninaisten luottamustehtävien ja niiden kautta syntyneen yhteistyö- ja kontaktiverkoston pohjalta parhaat edellytykset apulaiskaupunginjohtajan viran menestyksekkääseen hoitamiseen.

Kaupunginhallituksen 6.2.2012 § 76 tekemän päätöksen mukaan viran hakija voi esittää palkkatoivomuksen. Virtanen on palkkatoivomuksenaan esittänyt, että apulaiskaupunginjohtajan viran verotettava kokonaisansio olisi 12.300 euroa/kk siten, että kokonaisansio sisältää mahdolliset luontaisedut. Kun otetaan huomioon oheismateriaalina oleva palkkavertailu ja muotoutumassa oleva apualaiskaupunginjohtajan viran tehtäväkokonaisuus, voidaan Virtasen palkkatoivomusta pitää kohtuullisena ja perusteltuna.

Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä keskushallinnossa (Yliopistonkatu 27a) vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhosella ja kokouksessa.

Oheismateriaali 1Yhteenveto hakijoista (Ei julkisuuteen, jaetaan kokoukseen osallistuville)

Oheismateriaali 2Palkkavertailu

EhdotusKaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle,

että apulaiskaupunginjohtajan virkaan (vak. nro 000103) valitaan 1.1.2013 alkaen toistaiseksi valtiotieteiden maisteri Jarkko Virtanen ehdolla, että hänet todetaan lääkärintodistuksen perusteella terveytensä puolesta sopivaksi tehtävään.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää vahvistaa apulaiskaupunginjohtajan viran kokonaispalkaksi 12.300 euro/kk (sisältäen mahdolliset luontaisedut) ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy valtiotieteiden maisterin Jarkko Virtasen valinnan apulaiskaupunginjohtajan virkaan (vak. nro 000103).

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen päätöksentekoa äänestettiin asian palauttamisesta.

Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-3.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Eklund, Lundahn, Elo, Rinne, Artesola, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Manni, Leppä ja Arve.

Sarlundin Laaksosen kannattamana tekemän seuraavansisältöisen palautusehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Hihnala:

”Kaupunginhallitus päättää palauttaa apulaiskaupunginjohtajan valinnan uudelleen valmisteltavaksi siten, että viran kokonaispalkaksi muodostuu 11.000 euroa/kk (sisältäen mahdolliset luontaisedut).”

Hihnalan ehdotus, että apulaiskaupunginjohtajan viran kokonaispalkaksi vahvistetaan hakuilmoituksen mukaisesti 10.300 euroa/kk (sisältäen mahdolliset luontaisedut), raukesi kannatuksen puuttuessa.

Virtanen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto