Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9920.02.20125

1918-2012 (009)

Kaupunginhallituksen ilmoitus kunnan jäsenten tekemistä aloitteista, joita ei vuoden 2011 loppuun mennessä ole lopullisesti käsitelty (Kj, Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi merkittäväksi listan kuntalaisten tekemistä aloitteista, jotka kuuluvat kaupunginvaltuuston toimivaltaan ja joita ei ole vuoden 2011 loppuun mennessä käsitelty loppuun.

Kh § 99

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 13.2.2012:

Kuntalain 28 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa kuntalaisten sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tekemät aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Hallintosäännön 70 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo em. aloitteista. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kunnan jäsenet ovat tehneet em. aloitteita, joita ei vuoden 2011 loppuun mennessä ole lopullisesti käsitelty, seuraavasti:

1) 13853-2008

Jukka Paaso on 29.10.2008 tehnyt aloitteen tutkimusosaston perustamisesta Turkuun seuraamaan ja arvioimaan Turussa toteutettua maa- ja kiinteistöpolitiikkaa sekä alueidenkäytön hallintoa ja suunnittelua.

Aloitteesta on 29.10.2008 pyydetty keskushallinnon strategian ja viestinnän vastuualueen lausunto.

2) 11900-2009

Ella Laakio on 20.9.2009 tehnyt aloitteen lasten parlamentin perustamisesta Turun kaupunkiin.

Aloite on 7.10.2009 lähetetty mahdollisia toimenpiteitä varten perusopetuspalveluihin perusopetuspäällikkö Outi Rinteelle ja sosiaali- ja terveystoimeen palvelujohtaja Sirpa Kuroselle.

3) 14374-2009

Jukka Paaso on 17.11.2009 tehnyt aloitteen kulttuuritutkijan (konsultin) palkkaamisesta tekemään selvitystä Turun kaupungin hallintoperinteestä ym.

Aloite on valmisteltavana keskushallinnon päätöksenteon tuen vastuualueella.

4) 52-2010

Jukka Paaso on 4.1.2010 tehnyt aloitteen kuntaorgaanin johdon ja kunnan poliittisten päättäjien kunnan asukkaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden huolehtimisesta sekä aluerakenteen suunnittelu mm. lähiöuudistuksen avulla.

Aloite on valmisteltavana keskushallinnon päätöksenteon tuen vastuualueella.

5) 12142-2011

Mika Suojanen on tehnyt aloitteen poliittisista virkanimityksistä luopumisesta ja siirtymisestä eettisempään hallintokulttuuriin, tasavertaiseen rekrytointiin ja ammattitaitoisempaan päätöksentekoon.

Aloite on lähetetty keskushallinnon henkilöstöasioiden vastuualueelle.

6) 12146-2011

Jouni Koivuviita on tehnyt aloitteen yhteyden ottamisesta kaupunginviranomaisiin Skypen tai vastaavan avulla tontti- tai rakennusasioissa.

Aloite on valmistelussa keskushallinnon strategian ja viestinnän vastuualueella.

7) 13673-2011

Sami Ventelä on tehnyt aloitteen vaihtoehtoisesta pikaraitiotiereitistä Varissuolle.

Kaupunginhallitus on 5.12.2011 § 585 muun ohella päättänyt, että pikaraitiotien yleissuunnittelu käynnistetään ns. MAL-aiesopimuksessa (maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus) kuvatulla tavalla vuonna 2012. Suunnitelmassa osoitetaan pikaraitiotien toteutuksen mahdollistama maankäytön kehittäminen pikaraitiotiehen tukeutuen sekä tarkennetaan raitiotien linjausvaihtoehdot ja tehdään niiden pohjalta päätös raitiotien linjastosta.

Ventelän ja Hiltunen-Ventelän aloite vaihtoehtoisesta pikaraitiotiereitistä on syytä käsitellä pikaraitiotien yleissuunnittelun yhteydessä. Aloite lähetetään näin ollen ympäristö- ja kaavoitusvirastolle toimenpiteitä varten otettavaksi huomioon yleissuunnittelussa.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä ilmoituksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto