Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto830.01.20123
Kaupunginhallitus6906.02.20126

956-2012 (011)

Konserniohjeiden muuttaminen julkisia hankintoja koskevalta kohdalta (Kj)

Tiivistelmä: -

Khkon § 8

Kaupunginlakimies, Laura Klami:

Konserniohjeiden (Kh 8.2.2010 § 98) 17. kohdan mukaan:

”Kaupunkikonsernin yhteisöjen tulee huomioida hankinnoissaan laki julkisista hankinnoista.

Konserniyhtiöiden tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää julkisissa hankinnoissaan kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskuksen kilpailutuspalveluita ja niitä keskitettyjä hankintasopimuksia, joista kaupunki on erillisellä päätöksellä päättänyt.

Hankinta- ja logistiikkakeskus antaa tarkemmat ohjeet kilpailutuksesta ja keskitetyistä hankinnoista.”

Kohtaa on tarpeen muuttaa vastaamaan ylläpitomuotojen muutoksia. Turun kaupungin talouden vastuualue valmistelee uutta hankintastrategiaa ja muutetussa kohdassa on pyritty ottamaan huomioon myös mahdolliset tulevat linjaukset. Talousjohtaja Jukka Laiho ja hankintalakimies Jukka Vanto ovat osallistuneet konserniohjeen hankintoja koskevan kohdan muuttamista koskevaan valmisteluun.

Konserniohjeiden 17. kohta ehdotetaan muutettavaksi kuulumaan (muutosehdotus kursiivilla):

Konserniyhteisöjen on tekemissään hankinnoissa käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet ja kohdeltava kilpailutukseen osallistujia tasapuolisesti. Konserniyhteisöjen on noudatettava harmaan talouden torjunnasta annettuja säännöksiä ja ohjeita.

Mikäli konserniyhteisö on julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettu hankintayksikkö, sen tulee noudattaa hankinnoissaan hankintalainsäädäntöä.

Konserniyhteisöjen tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää julkisissa hankinnoissaan kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskuksen kilpailutuspalveluita ja niitä keskitettyjä hankintasopimuksia, joista kaupunki on erillisellä päätöksellä päättänyt.

Hankinta- ja logistiikkakeskus antaa tarkemmat ohjeet julkisina hankintoina toteutettavista kilpailutuksista ja keskitetyistä hankinnoista.

Jos kaupunkikonsernin liikelaitos, tulosyksikkö tai kaupunkikonsernin toiminto yhtiöitetään hankintasopimuskauden aikana, perustetun tytäryhteisön tulee sitoutua voimassa oleviin kaupungin hankintasopimuksiin kunkin sopimuskauden loppuun saakka.

Sopimusoikeudellisesti voimassaolevan kaupungin hankintasopimuksen noudattaminen perustetun tytäryhteisön ja toimittajan välillä toteutettaisiin esim. siten, että kaupunki sopii toimittajan kanssa järjestelystä, ja perustettu tytäryhteisö tekee sopimuksen toimittajan kanssa ehdoin, jotka vastaavat kaupungin tekemän hankintasopimuksen ehtoja.

Edellä mainitun lisäksi konserniohjeiden 10. kohtaan, Omistajan ennakkokäsityksen pyytäminen merkittävistä toimenpiteistä, ehdotetaan lisättäväksi seuraavat kohdat:

”14. tytäryhteisön aseman arviointi julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettuna hankintayksikkönä, mikäli tytäryhteisö katsoo, että se ei ole hankintayksikkö.

15. tytäryhteisön sidosyksikköasemaan vaikuttava toimenpide, jos tytäryhteisö on julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettu sidosyksikkö suhteessa kaupunkiin.”

Hankintalain 10 §:n mukaan hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa, jos se tehdään hankintayksikön sidosyksiköltä. Sidosyksiköllä tarkoitetaan sellaista hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä, jota hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa valvoo samalla tavoin kuin se valvoo omia toimipaikkojaan ja joka harjoittaa pääosaa toiminnastaan niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Tytäryhteisön sidosyksikköasemaan vaikuttavasta toimenpiteestä seuraa, ettei kaupunki voi tehdä hankintaa tytäryhteisöltä kilpailuttamatta. Toimenpiteen on perusteltua edellyttää omistajan ennakkokäsityksen hankkimista.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallituksen konsernijaosto päättää hyväksyä omalta osaltaan esitetyn konserniohjeiden muutoksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 69

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä esitetyn konserniohjeiden muutoksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTytäryhteisöt
tiedKeskushallinto, hankinta- ja logistiikkakeskus
tiedKeskushallinto, lakiasiat
tiedKeskushallinto, talousasiat
tiedPursiainen Sari