Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto8514.11.20111
Kaupunginhallitus54021.11.20117

13150-2011 (011, 70)

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n liiketoimintakauppa ja siihen liittyvät sopimukset (Kj)

Tiivistelmä:

Liite 1 salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) 24 §:n 20 kohta

Khkon § 85

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 11.11.2011:

 

Aikaisemmat päätökset

 

Kaupunginvaltuusto on 24.01.2011 § 17 päättänyt muun ohessa, että Viher- ja Kunnallistekniikkaliikelaitosten toiminnot yhtiöitetään ja Turun Kuntatekniikka Oy perustetaan siten, että perustamisasiakirjat tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Yhtiöittämisen rakennemuutoskokonaisuutta koskeva päätöksenteko on toteutettu kaksivaiheisena prosessina siten, että ensimmäisessä vaiheessa kaupunginvaltuusto päätti yhtiön perustamisesta, hyväksyi perustamisasiakirjat (yhtiöjärjestys ja perustamissopimus), hyväksyi linjauksen yhtiön rahoituksesta ja päätti vaiheittaisesta etenemisestä. Kaupunginhallitus teki asiassa täytäntöönpanopäätöksen ja nimesi yhtiön väliaikaisen toimeenpanevan hallituksen.

 

Ensimmäisen vaiheen mukaisesti Turun kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi 29.8.2011 § 55 omalta osaltaan Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamisasiakirjat ja esitti perustamisasiakirjojen sekä yhtiön rahoituslinjausten hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 5.9.2011 § 389 ja 12.9.2011 § 402 päättäen muun ohella esittää kaupunginvaltuustolle yhtiöittämissuunnitelman, perustamisasiakirjojen ja esitetyn yhtiön rahoituslinjauksen hyväksymistä sekä Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamista. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että liiketoimintakaupan yhteydessä käsiteltävään henkilöstösopimukseen valmistellaan kaupungin kannanotto mahdollisesta henkilöstön irtisanomissuojasta.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 26.9.2011 § 177, että Turun Seudun Kuntatekniikka Oy perustetaan ja liitteenä olevat perustamisasiakirjat sekä yhtiön rahoituslinjaus hyväksytään siten muutettuna, että yhtiön hallituksen jäsenmäärä on 5-7 henkilöä. Yhtiön väliaikaiseen hallitukseen nimettiin kaupunginhallituksen täytäntöönpanopäätöksen 4.10.2011 § 450 yhteydessä apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, talousjohtaja Jukka Laiho, johtava kaupunginlakimies Tomi Sundholm, controller Kim Moisiolinna ja kaupunginlakimies Laura Klami. Tilintarkastaja on PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Tomi Moisio ja yhtiön valvontavastuuhenkilö kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

 

Toinen vaihe

 

Yhtiöittämisen rakennemuutoskokonaisuutta koskeva päätöksenteko on nyt edennyt toiseen vaiheeseen, jossa käsiteltäväksi tulevat palvelusopimuskokonaisuuteen ja liiketoimintakauppaan liittyvät asiakirjat sekä omistajan ennakkonäkemyksen antaminen yhtiön hallitukselle Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n ja henkilöstöjärjestöjen välille solmittavasta henkilöstösopimuksesta.

 

Aiempien päätösten mukaisesti toiseen vaiheeseen on edetty yhtiön perustamisen täytäntöönpanon jälkeen, kun kaupungin ja yhtiön välisen velkakirjan ehdot on määritetty ja palvelusopimukset hyväksytty asianmukaisella tavalla hallintokuntien välillä. Päätettäväksi tuodaan nyt esitys liiketoimintakaupasta liitteineen.

 

Yhtiöittämisen valmistelua koskevassa esityksessä on todettu, että toisen vaiheen yksityiskohtien osalta kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää seikoista, jotka kuuluvat sen toimivaltaan. Kaupunginhallituksen johtosäännön 9 §:n mukaan konsernijaosto voi kuitenkin saattaa asian, joka sillä on oikeus ratkaista, kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, mikäli asian merkittävyys sitä edellyttää. Konsernijaosto tulisi katsoa merkittävyyden muodostuvan, koska liiketoimintakauppaan liittyvä dokumentaatio muodostaa päätöksentekotasojen kannalta erottamattoman kokonaisuuden.

 

Yhtiön rahoitus ja liiketoimintakauppa

 

Asianmukaisten kaupparekisterimerkintöjen jälkeen tullaan pitämään ylimääräinen yhtiökokous, jossa päätetään suunnatusta osakeannista kaupungille. Osakkeiden merkintähinta 2 miljoonaa euroa maksetaan apporttina ja sijoitetaan kokonaisuudessaan SVOP-rahastoon. Liiketoimintakaupalla luovutettavan apporttiomaisuuden omistusoikeus siirtyy yhtiölle 1.1.2012, minkä jälkeen osakeanti ja osakemerkintä ilmoitetaan kaupparekisteriin. Jäljelle jäävä osa noin 6 miljoonan euron kauppahinnasta (n. 4 M€) jää yhtiön velaksi liitteenä 2. olevan velkakirjan ehdoin.

 

Palvelusopimukset

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on 22.3.2011 § 18 hyväksynyt tuottajaliikelaitosten yhtiöittämisen valmistelusuunnitelman ohjeellisena noudatettavaksi ja merkinnyt hallintokuntakohtaiset projektisuunnitelmat tiedokseen.

 

Valmistelusuunnitelmassa on todettu muun muassa, että tilaajat ja tuottajat valmistelevat sisällöllisesti yksittäiset palvelusopimukset, jotka hyväksytään toimialojen lauta- ja johtokunnissa 4 - 5/2011. Konsernijaosto vahvistaa sopimuskokonaisuuden ja hyväksyy yksittäiset sopimukset, mikäli hallintokunnat eivät ole päässeet asiassa ratkaisuun.

 

Valmistelusuunnitelmaan on kirjattu muun muassa seuraavat sisäisten palvelusopimusten periaatteet:

 

1. Kysymys on kaupungin organisaatiomallin ja palvelutuotantotapojen uudelleen järjestämisestä, mutta ei varsinaisen hankinnan toteuttamisesta. Yhtiöt pysyvät kaupungin tai kuntien omistuksessa eikä niissä ole yksityisiä osakkeenomistajia.

 

2. Kaupungin hallintokuntien ja tuottajaliikelaitosten välillä liikkeenluovutuksen aikana voimassa olevat todelliset määräaikaiset palvelusopimukset siirtyvät liikkeenluovutuksen yhteydessä perustettavalle tuotantoyhtiölle. Kysymys ei ole uusista tai järjestelyn vuoksi laadituista hankintasopimuksista. Liikkeenluovutuksen yhteydessä perustettavalle yhtiölle siirtyvät olemassa olevat määräaikaiset palvelusopimukset eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia tai erityisen pitkäaikaisia.

 

3. Kaupungin ja liikelaitosten määräaikaiset palvelusopimukset perustuvat omakustannusperusteiseen hinnoitteluun. Perustettava yhtiö ei saa hinnoittelullaan kilpailuetua muihin markkinoilla toimiviin yksityisiin tai julkisomisteisiin yrityksiin nähden.

 

4. Palvelusopimukset kilpailutetaan alueittain, toimialoittain ja toiminnoittain asteittain hallitusti markkinoille siten, että hankintayksikkö noudattaa lakia julkisista hankinnoista, perustettavat yhtiöt saavat aikaa sopeuttaa toimintansa markkinaehtoiseksi, avautuvat uudet markkinat eivät monopolisoidu tai syrji paikallisia pieniä tai keskisuuria yrityksiä ja uusia markkinoita syntyy kilpailumekanismin varmistamiseksi.

 

5. Perustettavat yhtiöt kilpailevat avoimilla markkinoilla vuoden 2012 alusta lukien. Liiketoimintakaupan yhteydessä siirtyneiden määräaikaisten palvelusopimusten tuotantoa ei siirry kilpailutuksen kautta markkinoille vuosina 2012 – 2014. Määräaikaiset palvelusopimukset päättyvät alueittain, toimialoittain ja toiminnoittain asteittain vuosien 2015 – 2018 aikana. Keskimäärin puolet tuotantoliikelaitosten vuoden 2011 kaupungin sisäisinä ostoina muodostuneesta liikevaihdoista on kilpailutettu vuoden 2017 alkuun mennessä. Kaikki palvelusopimukset on kilpailutettu täysin vuoden 2019 alusta lukien.

 

6. Sopimusten yleinen hintataso on vuonna 2011 hankintayksikön maksama asiakashinta.

 

Sopimusten vuoden 2011 hankintayksiköiden maksamista asiakashinnoista vähennetään tuottajaliikelaitosten eläkemenoperusteisia maksuja 7 % palkkasummasta vuoden 2010 tason mukaisesti. Palvelusopimusten vuoden 2011 hankintayksiköiden maksamista asiakashinnoista vähennetään lisäksi vuodelle 2011 talousarviossa kohdennettu tilikauden ylijäämätavoite. Alennukset asiakashinnoista kohdennetaan tilausten mukaan tasapuolisesti asiakashallintokuntien kesken.

 

Palvelusopimusten sopimusaikaisten asiakashintojen muutokset sidotaan kunkin toimialan käyttämään kustannushintaindeksiin tai indeksikoriin yksityisiä palveluntuottajia vastaavasti, huomioiden laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta. Indeksijärjestelyn on oltava sama kaupungin hankintayksiköiden ja yhtiöiden alihankkijoiden suuntaan. Palvelusopimuksiin liitetään vuositasolla 2 % indeksileikkuri, minkä alle jäävää kustannustason muutosta ei huomioida asiakashinnoissa. Kustannustason noustessa alle 2 %:n jäävä osuus vuosittain katetaan yhtiöissä tuottavuuden kasvulla, jolloin tehostamishyöty tulee myös tilaaville asiakashallintokunnille. Sekä hintoja korottavat että niitä alentavat indeksitarkistukset suoritetaan vuosittain. Niillä toimialoilla, missä laki rajoittaa indeksiehdon käyttämistä palvelusopimuksessa, voidaan käynnistää hankintayksikön kanssa erilliset neuvottelut sopimuksen tarkistamiseksi kustannustason muuttuessa yli 2 % kalenterivuoden aikana.

 

7. Kunnallistekniikan ylläpitosopimus kilpailutetaan alueurakoina painottuen kilpailutuskauden loppupuolelle ja hankintayksikkönä on ensisijaisesti Kiinteistöliikelaitos. Kunnallistekniikan investointityöt kilpailutetaan puitesopimuksina painottuen kilpailutuskauden alkupuolelle ja hankintayksikköinä ovat ensisijaisesti Kiinteistö- ja Vesiliikelaitokset.

Palvelusopimukset on laadittu liitteenä 3. olevan yhteenvedon mukaisina. Sopimukset päättyvät asteittain ja yhtiö siirtyy kokonaan markkinoille Turun kaupunginhallituksen konsernijaoston ohjeellisesti noudatettavaksi hyväksymän valmistelusuunnitelman mukaisesti. Sopimusten mukaisten töiden avautuminen kilpailulle painottuu tarkastelukauden 2015 - 2018 alkupuolella rakennuttamisen puitesopimuksiin.

 

Yhtiön kannalta liikevaihdoltaan merkittävimmistä rakentamisen sopimuksista avautuu vuonna 2015 kilpailulle noin 46 prosenttia ja vuonna 2016 noin 33 prosenttia. Vuodesta 2017 alkaen rakentamistyöt ovat kokonaisuudessaan kilpailutuksen piirissä.

 

Yhtiön liikevaihdon kannalta merkittävimmät Kiinteistöliikelaitoksen ylläpitosopimukset avautuvat kilpailulle vaiheittain vuosien 2015 - 2018 välillä siten, että päätetty 25 prosentin vuosittainen kilpailutustavoite sopimuskokonaisuuden liikevaihdosta toteutuu ja vuoden 2019 alusta kaikki sopimuksiin kuuluvat työt ovat kilpailutuksen piirissä.

 

Yhtiöön siirtymässä olevien ylläpitosopimusten kokonaispalkkiot on sidottu maarakennuskustannusindeksin kunnossapidon osaindeksiin siten, että kokonaispalkkiota korotetaan vain indeksin noustessa vuodessa yli kaksi prosenttia. Kokonaispalkkion korotuksena otetaan siten huomioon indeksin korotus vain kaksi prosenttia ylittävältä osaltaan. Siltä osin kuin indeksin korotusta ei oteta huomioon hinnan korotuksena, on yhtiön katettava kustannusvaikutus toimintaansa tehostamalla.

 

Perustettavien tuotantoyhtiöiden eläkevastuiden kohdentamisessa on päädytty kaupungin kirjanpidollisista syistä valmistelupäätöksestä poikkeavaan ratkaisuun siten, että Turun kaupungin organisaatiossa ennen vuotta 2012 muodostuneet yhtiöitettävien liikelaitosten eläkemeno- ja varhaiseläkeperusteiset maksut siirtyvät vuoden 2012 alusta lukien kaupunginhallituksen kustannukseksi. Kaupunginhallitus on 31.10.2011 § 502 käsitellyt talousarvioehdotusta. Esityksessä on todettu muun ohella, että perustettavien yhtiöiden eläke- ja varhaiseläkemaksut jäävät kaupunginhallituksen toimielimen menoiksi. Tätä vastaan yhtiöiltä edellytetään sopimusta, jolla yhtiöt korvaavat keskushallinnolle ko. menoerän.

 

Palvelusopimusten kanssa samanaikaisesti on tehtävä sopimus siten, että em. kaupunginhallituksen päätöksen tarkoitus toteutuu.

 

Palvelusopimukset ja niiden muodostama kokonaisuus noudattavat edellä mainituilla täsmennyksillä ja muutoksilla konsernijaoston valmistelulinjauksia. Alkuperäiset sopimukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

 

Henkilöstösopimus

 

Kaupunginhallituksen hallintojaosto (1.10.2010 § 215) ja kaupunginhallitus (4.10.2010 § 516) ovat käsitelleet kaupungin omien toimintojen yhtiöittämiseen liittyvät henkilöstöä koskevat periaatteet. Kaupunginhallitus on tuolloin päättänyt, että kaupungin toimintojen yhtiöittäminen toteutetaan liikkeenluovutusta koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ja siirtyvän henkilöstön osalta noudatetaan seuraavia periaatteita:

 

1. Kaupunki ei takaa siirtyvälle henkilöstölle oikeutta palata kaupungin palvelukseen tai erityistä irtisanomissuojaa konserniohjeissa todetun menettelyn lisäksi.

2. Eläkemenoperusteinen eläkemaksu peritään niiltä uusilta yhtiöiltä (Jätteenpoltto-, Vesi- ja Satamaliikelaitos), joiden liikevaihto on kunnallisena liikelaitoksena muodostunut pääsääntöisesti ulkoisten asiakkaiden tulovirroista.

3. Eläkemenoperusteisen maksun tasona käytetään 7 % siirtyvän henkilöstön palkkasummasta seuraavien 20 vuoden aikana.

4. Henkilöstölle ei taata perustamisvaiheessa lainsäännöksiä parempitasoista edustusta uusien yhtiöiden hallinnossa vaan yhtiöille jätetään mahdollisuus toimialakohtaisesti harkita edustuksen järjestäminen tarkoituksenmukaisella tavalla.

5. Toimintoja yhtiöitettäessä perustettavien yhtiöiden tulee pääsääntöisesti pysyä Kevan jäsenyhteisöinä ja järjestyä työnantajana PTY:n kautta. Henkilöstösopimuksista neuvotellaan erikseen.

 

Kaupunginhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti yhtiöiden ja henkilöstöjärjestöjen välille laadittavaan henkilöstösopimukseen on valmisteltava kaupungin kannanotto liiketoiminnan luovutukseen liittyvästä mahdollisesta henkilöstön irtisanomissuojasta. Kirjaus on liitetty osaksi omistajan ennakkonäkemykseksi esitettävää liitteenä 4. olevaa henkilöstösopimusluonnosta.

 

Keskitettyjen konsernipalveluiden linjaus

 

Turun kaupunki on tehnyt liikelaitosten kanssa toistaiseksi voimassa olevat sopimukset taloushallinnon palveluista, it-palveluista ja logistiikkapalveluista. Yhtiöitä koskeva jatkolinjaus tuodaan konsernijaoston päätettäväksi 5.12.2011 kokoukseen. Erillisiä yhtiön käynnistämiseen liittyviä yksityiskohtaisia konserniohjeita voi soveltuvin osin antaa kaupunginjohtaja.

 

Talouden ja lakiasioiden vastuualueet ovat olleet mukana esityksen valmistelussa konsernijaoston ohjeistamalla tavalla eikä niillä ole asiaan huomautettavaa.

 

Liite 1                                 Liiketoimintakauppakirjan luonnos

Liite 2                                 Velkakirjan luonnos

Liite 3                                 Yhteenveto palvelusopimuksista

Liite 4                                 Henkilöstösopimusluonnos

 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

 

Ehdotus       Konsernijaosto päättää hyväksyä esitetyn sopimuskokonaisuuden omalta osaltaan ja saattaa asian sen merkittävyyden vuoksi kokonaisuudessaan kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n palvelusopimuskokonaisuuden vahvistamista esitetyssä muodossa sekä liiketoimintakaupan ja siihen liittyvien asiakirjojen hyväksymistä.

Lisäksi konsernijaosto esittää, että kaupunginhallitus päättää esittää omistajan ennakkonäkemyksenä yhtiön hallitukselle liitteenä olevan henkilöstösopimusluonnoksen hyväksymistä esitetyssä muodossa.

Päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jäsen Kjell Lundahn ehdotti, että asia pannaan pöydälle. Ehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa.

Kh § 540

Liiketoimintakauppaa koskeva asia on käsitelty kaupungin yhteistyötoimikunnassa 16.11.2011.

Liite 1Liiketoimintakauppakirjojen luonnokset liitteineen 1 - 13 (Liite salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24 §:n 20 kohta)

Liite 2Henkilöstösopimus

Oheismateriaali 1Yhteenveto palvelusopimuksista

 

Liitteen 1 Kauppakirjaluonnosten (Turun Kunnallistekniikkaliikelaitos ja Turun Viherliikeliikelaitos) liitteet:

Turun Kunnallistekniikka

liite 1) Tilinpäätösasiakirjat (paperisena)

liite 2) Luettelo luovutettavasta irtaimistosta

liite 3) Vuokrattavat tilat

liite 4) Maanvuokrasopimukset

liite 5) Henkilöstöliite

liite 6) Lainasopimus

liite 7) Domain-nimet

Turun Viherliikelaitos

liite 8) Tilinpäätösasiakirjat (paperisena)

liite 9) Luovutettava irtaimisto

liite 10) Vuokrattavat tilat

liite 11) Maanvuokrasopimukset

liite 12) Henkilöstöliite

liite 13) Lainasopimus 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen liiketoimintakaupan ja siihen liittyvät asiakirjat sekä liitteen 2 mukaisen henkilöstösopimuksen.

Lisäksi kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään sopimukseen ja sen liitteisiin vähäisiä teknisiä muutoksia.

Päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun Seudun Kuntatekniikka Oy
tiedKeskushallinto, henkilöstöasiat
tpvKeskushallinto, lakiasiat
tiedKunnallistekniikkaliikelaitos
tiedViherliikelaitos
tiedRandell Aleksi


Liitteet:

Khkon § 85
Liite 1:Liiketoimintakauppakirjan luonnos
Liite 2:Velkakirjan luonnos
Liite 3:Yhteenveto palvelusopimuksista
Liite 4:Henkilöstösopimus

Kh § 540
Liite 1:Liiketoimintakauppakirjojen luonnokset liitteineen 1 -13 ilman kahta salaista kauppakirjaa (Salainen liite liiketoimintojen julkisuudesta § 24 kohta 20. ....)
Liite 2:Henkilöstösopimusluonnos