Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta13117.08.20113
Kaupunginhallitus41112.09.20119

8426-2011 (035, 014, 003)

Osallistuminen kuvataiteen vientiä ja kansainvälistymistä edistävän säätiön perustamiseen (Kj, Kv)

Tiivistelmä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee kuvataiteen vientiä ja kansainvälistymistä edistävän säätiön perustamista ja tiedustelee Turun kaupungin kiinnostusta osallistua perustamiskokoukseen perustajajäsenenä, jonka tulisi osoittaa peruspääoman kartuttamiseen vähintään 5 000 euroa. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että Turku osallistuu säätiön perustamiskokoukseen ja osoittaa säätiön peruspääomaan kertaluontoisesti 5 000 euroa.

Kultlk § 131

Turun museokeskus, vs. museotoimenjohtaja Olli Immonen 10.8.2011:

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee uuden kuvataiteen vientiä ja kansainvälistymistä edistävän säätiön perustamista. Uusi säätiö jatkaisi Suomen taideakatemian säätiön alaisena toimivan kuvataiteen kansainvälistä yhteistyötä ja vientiä edistävän yksikön FRAMEn työtä. Uusi säätiö halutaan rakentaa rahoituspohjaltaan ja toiminnoiltaan laaja-alaiseksi ja yhteistyökumppaneiksi halutaan suurimpia kaupunkeja ja suuria säätiöitä. Tavoitteena on, että uusi säätiö päättäisi mukaan tulevien toimijoiden kanssa toimintojen kehittämisestä ja hankeyhteistyön tavoitteista, kestosta ja muodoista tapauskohtaisesti.

Kulttuuriviennin asema Suomen kulttuuripolitiikassa ja kansantaloudessa on viime vuosina vahvistunut ja luovien alojen merkitys on myös Turussa teollisuuden rakennemuutoksen myötä jatkuvasti kasvanut.  Erityisen tärkeää olisi luoda jatkumoa kulttuuripääkaupunkihankkeen myötä syntyneille kumppanuuksille ja parantaa entisestään edellytyksiä solmia uusia kansainvälisiä kontakteja. Uuden säätiön tavoitteena on poistaa nykyisten toimintojen päällekkäisyyksiä ja luoda tehokkaampia toimintamalleja. Kotimaista tiedotusta parannettaisiin ja säätiön tehtäviä olisi tarkoitus jatkossa tarvittaessa myös laajentaa.

Uuden säätiön perusrahoituksesta vastaisi edelleen valtio, mutta ministeriö pitää tavoitteena, että pääomaa voisi kasvattaa perustajajäsenien rahoitusosuuksilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedustelee kirjeellään 17.06.2011, onko Turun kaupunki kiinnostunut osallistumaan perustajajäsenenä kuvataiteen vientiä ja kansainvälistymistä edistävän säätiön perustamiskokoukseen. Ministeriö on varautunut osoittamaan säätiön perustamista varten säätiölain edellyttämän 25 000 euron peruspääoman. Ministeriö tiedustelee edelleen, olisiko Turku valmis perustajajäsenenä osoittamaan peruspääoman kartuttamiseen vähintään 5 000 euroa.  Säätiön toimintaa johtaisi opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämä hallitus, jonka tulisi olla tehokkaan toiminnan turvaamiseksi suhteellisen pieni. Lisäksi asetettaisiin valtuuskunta yhteiskunnallisen vaikuttamisen vahvistamiseksi.

Perustajajäsenenä toimiminen ei automaattisesti tuo Turun kaupungille välitöntä hyötyä, mutta lähtökohdiltaan taloudellisesti turvatun säätiön käyttäminen välineenä turkulaisten kansainvälisten hankkeiden edistämiseen on ilman muuta kannatettavaa. Turulta edellytettävä panostus on suhteellisen pieni ja Turun museokeskus olisi omalta osaltaan valmis panostamaan 2 000 euroa uuden säätiön peruspääoman kartuttamiseen. Tavoitteena on, että Turku huomioitaisiin hyvin säätiön verkostoitumisessa ja tulevien uusien yhteistyöhankkeiden rakentamisessa. Osallistuminen säätiön toimintaan tukisi ja jatkaisi osaltaan Turun kulttuuripääkaupunkivuonna luotuja kansainvälisiä yhteyksiä ja yhteistyöhankkeita. Verkostoitumisen kannalta olisi hyödyllistä, että kaupungilta olisi edustaja säätiön hallituksessa tai valtuuskunnassa.

LiiteOpetus- ja kulttuuriministeriön kirje 17.06.2011

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle,

Peruspääomaan tarvittavat varat esitetään maksettavaksi Turun museokeskuksen (2.000 euroa) ja kaupunginhallituksen (3.000 euroa) määrärahoista.

Lisäksi kulttuurilautakunta päättää, että pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta heti ja että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 411

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä 7.9.2011:

Kulttuuriviennin edistäminen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ulkomailla toimivien kulttuuri-instituuttien roolin vahvistaminen kansalaisyhteiskunnan ja kulttuuriviejien toimijoina mainitaan yhtenä Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kulttuuripoliittisena linjauksena.

Ottaen huomioon myös valtion ja muilta perustajajäseniltä edellytettävän osuuden määrän sekä säätiön mahdollisen roolin kansainvälisten yhteyksien kuten kulttuuripääkaupunkihankkeen kumppanuuksien ylläpidossa, puollan kulttuurilautakunnan esittämää osallistumista säätiön perustamiseen.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että Turun kaupunki osallistuu kuvataiteen vientiä ja kansainvälistymistä edistävän säätiön perustamiskokoukseen ja osoittaa säätiön peruspääomaan 5 000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kultlk § 131
Liite 1:Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 17.06.2011