Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto5529.08.20113
Kaupunginhallitus38905.09.20115

2656-2010 (011, 70)

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamista sekä perustamisasiakirjojen ja esitetyn yhtiön rahoituksen linjauksen hyväksymistä. Asia esitetään edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Khkon § 55

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

Turun kaupunginvaltuusto on päätöksellään 5.10.2009 § 220 hyväksynyt Turun kaupungin omistajapolitiikan vuosille 2009-2013. Omistajapolitiikassa todetaan muun ohella:

”Valmistellaan tuottajaliikelaitosten yhtiöittäminen vuoden 2010 aikana siten, että yhtiömuotoinen liiketoiminta voi alkaa viimeistään 2011 loppuun mennessä. Valmistelun yhteydessä selvitetään mahdolliset vero-, työehtosopimus- ja eläkejärjestelmän muutosten vaikutukset konsernin kannalta. Samalla selvitetään seudullinen toimintamalli.

Yhtiöittämisen yhteydessä Kunnallistekniikka ja Viherliikelaitos fuusioidaan toimialan uudeksi kokonaisvaltaiseksi tuotantoyhtiöksi.

Yhtiöiden liiketoiminnan vakiinnuttua arvioidaan erikseen avataanko yhtiöiden kaupungille tuottamat tukipalvelut kilpailulle, vai tuottavatko yhtiöt palveluita kaupungille in house -yksiköinä.

Yhtiöittämisiä valmisteltaessa tulee valmistelusta antaa henkilöstölle riittävät tiedot yhteistoimintamenettelyä koskevien säännösten mukaisesti.”

Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 24.01.2011 § 17 päättänyt, että Kiinteistöpalvelu-, Talotoimi-, Viher- ja Kunnallistekniikkaliikelaitosten toiminnot yhtiöitetään ja että Turun Kiinteistöpalvelut Oy, Turun Talotoimi Oy ja Turun Kuntatekniikka Oy perustetaan siten, että perustamisasiakirjat tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi.

Kaupunginhallitus on 31.1.2011 § 41 tehnyt em. kaupunginvaltuuston päätökseen liittyvän täytäntöönpanopäätöksen, jonka mukaisesti kaupunginvaltuuston päätös on lähetetty toimenpiteitä varten apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtaselle.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on 22.3.2011 § 18 käsitellyt tuottajaliikelaitosten yhtiöittämistä ja hyväksynyt tuolloin esitetyn valmistelusuunnitelman ohjeellisena noudatettavaksi sekä merkinnyt hallintokuntakohtaiset projektisuunnitelmat tiedokseen.

Valmistelun kuvaus

Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitoksen yhtiöittämisestä on laadittu ao. liikelaitosten ja PricewaterhouseCoopers Oy:n toimesta yhtiöittämissuunnitelma. Oheismateriaalina esitetyn yhtiöittämissuunnitelman mukaisia järjestelyn vaiheita ovat mm. nykyisen toimintaympäristön arviointi, välittömien toimenpiteiden suunnitelma, tulevan toimintamallin määrittely sekä tulevan liiketoiminnan kehityssuunnitelma.

Kokonaisuuden valmistelusta on vastannut hankekohtainen ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut apulaiskaupunginjohtaja Virtanen ja jäseninä liikelaitosjohtajat sekä kokouksessa käsiteltävästä asiayhteydestä riippuen talouden, henkilöstön ja lakivastuualueiden edustajat. Hankekohtainen ohjausryhmä on vastannut valmistelusta etenkin asioissa, joiden osalta lopullinen päätösvalta on kaupunginhallituksella ja kaupunginvaltuustolla. Valmisteluun ovat kuluneet mm.  taloudellinen mallinnus, liiketoimintakauppakirjan ehdot, liiketoimintakauppakirjassa käytettävän vastikkeen suuruus, perustettavan yhtiön yhtiöjärjestys, hallituksen ja toimitusjohtajan valintaprosessi sekä perustettavan yhtiön puolesta tehtävät toimenpiteet ennen kuin yhtiön toimivaltaiset elimet on valittu.

Yhtiön perustamisasiakirjoissa esitetään yhtiölle sen suunniteltua toiminta-aluetta kuvaavaa nimeä, Varsinais-Suomen Seututekniikka Oy.

Rakennemuutoskokonaisuutta koskeva päätöksenteko on suunniteltu toteutettavaksi jatkossa kaksivaiheisena prosessina, jossa vaiheet ovat seuraavat:

1. vaihe: kaupunginvaltuusto päättää yhtiön perustamisesta, hyväksyy perustamisasiakirjat, joita ovat yhtiöjärjestys ja perustamissopimus (liitteet 1 ja 2), hyväksyy linjauksen yhtiön rahoituksesta sekä tekee päätöksen vaiheittaisesta etenemisestä. Kaupunginhallitus tekee täytäntöönpanopäätöksen ja nimeää yhtiön väliaikaisen toimeenpanevan hallituksen.

2. vaihe: Konsernijaosto käsittelee yhtiön liiketoimintasuunnitelman, palvelusopimuskokonaisuuden ja liiketoimintakauppaan liittyvät asiakirjat sekä antaa omistajan ennakkonäkemyksen yhtiön hallitukselle yhtiön ja henkilöstöjärjestöjen välille solmittavasta henkilöstösopimuksesta.  Lisäksi konsernijaosto tekee linjauksen yhtiön käytettäväksi osoitettavista konsernipalveluista. Kaupunginhallitus päättää liiketoimintakaupasta ja hyväksyy omalta osaltaan siihen liittyvät asiakirjat.

Ensimmäisessä vaiheessa valmistelussa on tarkoitus noudattaa seuraavaa aikataulua: konsernijaosto 29.8., kaupunginhallitus 5.9., kaupunginvaltuusto 19.9. ja kaupunginhallitus 26.9.2011.

Toiseen vaiheeseen edetään yhtiön perustamisen täytäntöönpanon jälkeen, kun jäljempänä yksilöitävän velkakirjan ehdot on määritetty sekä palvelusopimukset hyväksytty asianmukaisella tavalla liikelaitoksissa ja niiden johtokunnissa. Toisessa vaiheessa päätettäväksi tuodaan esitys liiketoimintakaupasta liitteineen, henkilöstösopimus, keskitettyjen konsernipalveluiden linjaus sekä esitys yhtiön tilintarkastajan nimeämisestä.

Yhtiön perustamissopimuksen allekirjoittaminen on suunniteltu tapahtuvaksi ajankohtaan 10.10.2011 ja osakepääoman maksu 14.10.2011. Yhtiö on tarkoitus ilmoittaa kaupparekisteriin viikolla 42 ja sen tultua merkityksi kaupparekisteriin pidetään ylimääräinen yhtiökokous. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätetään suunnatusta osakeannista kaupungille.

Osakkeiden merkintähinta 2 M€ maksetaan apporttina ja sijoitetaan kokonaisuudessaan SVOP-rahastoon. Liiketoimintakauppa ajoittuu viikolle 47. Liiketoimintakaupalla luovutettavan apporttiomaisuuden omistusoikeuden on suunniteltu siirtyvän yhtiölle 1.1.2012, minkä jälkeen osakeanti ja  osakemerkintä ilmoitetaan kaupparekisteriin.

Jäljelle jäävä osa noin 6 M€ kauppahinnasta (n. 4 M€) jää yhtiön velaksi erillistä velkakirjaa vastaan. Esitys lainaehdoista tehdään toisen vaiheen esityksen yhteydessä kaupunginhallitukselle.

Päätöksentekotasot

Kaupunginvaltuuston tulee päättää yhtiön perustamisesta ja sille perustettaessa maksettavasta osakepääomasta.

Hallintosäännön 30 §:n mukaan pysyvien vastaavien aineettomien hyödykkeiden, kiinteän ja irtaimen omaisuuden sekä muiden kuin julkisesti noteerattujen osakkeiden ja osuuksien myynnistä, vuokralle antamisesta ja muusta luovuttamisesta päättää valtuuston päättämien perusteiden mukaisesti kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus ja lautakunta tai liikelaitoksen johtokunta.

Hallintosäännön 31 §:n mukaan kaupunginhallitus, lautakunta ja johtokunta päättää muun kuin edellä 30 §:ssä mainitun, sen omaisuus- ja irtaimistorekistereissä olevan omaisuuden luovuttamisesta.

Liiketoimintakaupasta päättää hallintosäännön 30 §:n 4. momentin nojalla kaupunginhallitus, koska luovutettava omaisuus on kahden hallintokunnan omaisuus- ja irtaimistorekisterissä ja luovutus koskee kahden liikelaitoksen koko liiketoimintaa.

Toisen vaiheen yksityiskohtien osalta myös kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää seikoista, jotka kuuluvat sen toimivaltaan. Kaupunginhallituksen johtosäännön 9 §:n mukaan konsernijaosto voi kuitenkin saattaa asian, joka sillä on oikeus ratkaista, kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, mikäli asian merkittävyys sitä edellyttää. Konsernijaosto voi siis katsoa merkittävyyden muodostuvan, koska liiketoimintakauppaan liittyvä dokumentaatio muodostaa päätöksentekotasojen kannalta erottamattoman kokonaisuuden.

Talousjohtaja Jukka Laiho:

Liiketoiminnan arvostus 6,0 M€ on tehty varovaisesti arvioitujen kassavirtojen pohjalta käyttäen laskentakorkokantaa (WACC) 6,91. Käytetty laskentakorkokanta vastaa toimialan keskimääräistä riskitasoa. Kassavirtojen arvioinnissa käytetty liikevoitto % on toimialan keskimääräistä liikevoittotasoa alempi.

Perustamissopimuksen mukaan yhtiö perustetaan osakeyhtiölain mukaisella vähimmäispääomalla, joka on 2.500 euroa. Apporttiomaisuuden 2,0 M€ sijoittaminen omaksi pääomaksi johtaa noin 46 % omavaraisuusasteeseen. Vakavaraisuus antaa puskuria käynnistysvaiheen mahdolliselle negatiiviselle tuloskehitykselle.

Jäljelle jäävä osa kauppahinnasta (4 M€) jää yhtiön velaksi erillistä velkakirjaa vastaan. Tasalyhenteisen lainan lisäksi mahdollisia vieraan pääoman instrumentteja ovat osakeyhtiölain mukainen pääomalaina ja/tai ns. voitto-osuuslaina, jossa kiinteän koron sijasta tai lisäksi on sovittu yhtiön voittoon sidotusta korosta.

Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitoksen tekemän liiketoimintasuunnitelman vapaa kassavirta vuonna 2018 on arvioitu 2,61 milj. euroksi. Mikäli vapaa kassavirta ei vuoteen 2018 mennessä ole tasolla 700.000 euroa vuodessa, voidaan osa omistuksen arvosta joutua alaskirjaamaan tulosvaikutteisesti.

Oheismateriaali 1Yhtiöittämissuunnitelma

Liite 1Perustamissopimus

Liite 2Yhtiöjärjestys

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKonsernijaosto merkitsee tiedokseen Turun Kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun Viherliikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelman ja päättää hyväksyä omalta osaltaan perustamisasiakirjat sekä esitetyn linjauksen yhtiön rahoituksesta.

Lisäksi konsernijaosto esittää perustamisasiakirjojen ja yhtiön rahoituslinjausten hyväksymistä kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi.

PäätösPäätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta seuraavasti:

Konsernijaosto merkitsi tiedokseen Turun Kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun Viherliikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelman ja päätti hyväksyä omalta osaltaan perustamisasiakirjat siten muutettuna, että yhtiön nimi on Turun Kuntatekniikka Oy ja jäsenten lukumäärä on 3-7.

Lisäksi konsernijaosto esitti perustamisasiakirjojen ja yhtiön rahoituslinjausten hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi.

Päätös tehtiin äänin 6-3.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän muutetun päätösehdotuksen puolesta äänestivät  Kärkkäinen, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Arve, Rantanen ja Sarlund.

Lundahnin Raaskan kannattamana tekemän ehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Mia Ilola.

Lundahnin muutosehdotus oli seuraava:

"Konsernijaosto päättää esittää, että kaupunginhallitus antaa perustettavan yhtiön hallitukselle omistajan ennakkonäkemyksen henkilöstösopimuksen sisällöstä ennen yhtiön perustamisen käsittelyä kaupunginvaltuustossa".

Kh § 389

Liite 1Perustamissopimus

Liite 2Yhtiöjärjestys

Oheismateriaali 1Yhtiöittämissuunnitelma

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Yhtiön nimeksi esitetään kaupunginhallitukselle poiketen valtuuston 24.01.2011 § 17 päätöksestä Turun Seudun Kuntatekniikka Oy. Tällä muutoksella pyritään siihen, että nimi ilmentäisi aiempaa paremmin perustettavan yhtiön tavoiteltavaa liiketoiminta-aluetta.

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä Turun Kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun Viherliikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelman ja perustaa Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n sekä hyväksyä perustamisasiakirjat ja esitetyn linjauksen yhtiön rahoituksesta.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle liitteenä olevien perustamisasiakirjojen ja yhtiön rahoituslinjausten hyväksymistä.

PäätösAsia pantiin pöydälle Eklundin Lundahnin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.


Liitteet:

Khkon § 55
Liite 1:Perustamissopimus
Liite 2:Yhtiöjärjestys

Kh § 389
Liite 1:Perustamissopimus
Liite 2:Yhtiöjärjestys