Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus35108.08.201111

6366-2011 (033)

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2011 (Kj)

Tiivistelmä: -

Kh § 351

Talousarviopäällikkö Heikki Silpola 26.5.2011:

 

Valtiovarainministeriö on kirjeellään 17.5.2011 julistanut kuntien haettavaksi harkinnanvaraiset valtionosuuden korotukset vuodelle 2011. Korotuksiin on käytettävissä 20 milj. euroa. Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

 

Harkinnanvaraisen korotuksen myöntämisen muut ehdot selviävät em. kirjeestä.

 

Hakemukset tulee toimittaa elokuun loppuun mennessä.

 

Viime vuosina Turun kaupunki ei ole anonut harkinnanvaraista rahoitusavustusta. Hakemus jätettiin viimeksi vuonna 1999, mutta avustusta ei tällöin myönnetty.

 

Turun kaupungin taloudellinen tilanne on ollut kaikki Suomen kunnat huomioon ottaen kohtuullinen. Viime vuoden tilinpäätös oli ylijäämäinen 13 milj. euroa. Telakkateollisuuden vaikeudet eivät ainakaan vielä näy Turun talouden kehittymisessä. Vuoden 2010 tilinpäätöksessä Turulla oli velkaa 1.983 euroa asukasta kohti, kun kuntaliiton mukaan kunnilla oli vuoden lopussa lainaa jokaista asukasta kohti keskimäärin noin 2.005 euroa. Velkojen osalta Turku on hyvin keskiarvon tuntumassa. Kaupungin taloudellisen tilanteen kehittymistä seurataan tällä hetkellä hyvin tiiviisti.

 

Yhteenvetona voi todeta, että vaikka taloudessa on vielä epävarmuustekijöitä, ei ole olemassa nyt mitään poikkeuksellista erityisperustetta, jonka voisi esittää korotushakemuksen tueksi. Valtiovarainministeriö on päättänyt, että korotuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain mukainen arviointiryhmä. Koska Turku ei ole mukana kuntaliitoksissa, mahdollisuudet harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotuksen saamiseen tämän avulla ovat vähissä. Talouden vastuualue esittää, että Turun kaupunki ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2011.

Oheismateriaali 1Valtiovarainministeriön kirje 17.5.2011

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, ettei kaupunki hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2011.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKeskushallinto, talousasiat