Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lukio- ja ammattiopetuslautakunta9910.05.201111
Kaupunginhallitus24217.05.201112

3856-2011 (14)

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan opintomatka Iso-Britanniaan ajalla 4.- 7.10.2011 (Otj)

Tiivistelmä:

Lukio- ja ammattiopetuslautakunta on 10.5.2011 § 99 kohdalla esittänyt kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutettaisiin suorittamaan opintomatka Iso-Britanniaan 4.-7.10.2011.

Lamlk § 99

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen

 

Lukio- ja ammattiopetuslautakunta kokouksessaan 12.4.2011 § 85 päätti valita lautakunnan vuoden 2011 ulkomaan opintomatkan kohteeksi WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailut Iso-Britanniassa ajalla 4.10. - 7.10.2011 siten, että esitys ko. opintomatkasta jatkovalmisteellaan lautakunnan kokoukseen 10.5.2011 edelleen toimitettavaksi kaupunginhallitukselle päätöstä varten.

 

WorldSkills Competition (WSC) on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokisa. Kilpailussa ratkotaan nuorten ammattilaisten maailmanmestaruudet eri lajeissa. Suomi on osallistunut kilpailuihin vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 2005 kilpailut käytiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa, Helsingin Messukeskus Suomessa. Turun ammatti-instituutilla on pitkäaikainen menestyshistoria ammattitaitokilpailujen sekä osallistujana että järjestäjänä. WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailuihin Suomesta osallistuu kilpailijoita lähes kaikkiin 45 kilpailulajiin.

 

Avajaiset ovat 5.10.2011 ja päätöstilaisuus 8.10.2011. Lukio- ja ammattiopetuslautakunta osallistuu avajaisiin 5.10.2011 ja tutustuu varsinaisiin kilpailuihin 6.10.- 7.10.2011. Lukio- ja ammattiopetuslautakunnalle on varattu oppilaitos- tai yritysvierailu Lontoossa.

 

Opintomatka WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailuihin 20 henkilölle (4 pv)

 

Kustannukset/henkilö

Kokonaiskustannukset

Matkapaketti, sis. majoitus

~ 1.130 €

~ 22.600 €

Lennot

~ 400 €

~ 8.000€

Päivärahat

~ 300 €

~ 6.000 €

Yhteensä

~ 1.830 €

~ 36.600 €

 

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen

 

Ehdotus       Lukio ja ammattiopetuslautakunta päättää anoa kaupunginhallitukselta oikeutta tehdä ulkomainen opintomatka WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailuihin Iso-Britanniassa ajalla 4.10. - 7.10.2011. Matkan kustannukset ovat noin 36.600 €.

 

Ennen asian käsittelyä esittelijä, kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Timo Jalonen ilmoitti lukio- ja ammattiopetuslautakunnalle, että Turun kaupunki keväällä 2012 tulee hakemaan oikeutta järjestää ammattitaidon SM-kilpailut Taitaja 2015.

 

Päätös         Ehdotus hyväksyttiin siten täydennettynä, että lukio- ja ammattiopetuslautakunta edellytti yksityisenkohtaisen opintomatkaohjelman laatimista korostaen lautakunnan tutustumiskäyntiä paikalliseen ammattioppilaitokseen.

 

Asian käsittelyn yhteydessä jäsen Päivi Takkinen varajäsen Teemu Huotarin kannattamana teki seuraavan ponsiehdotuksen:

 

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnalle järjestetään vuonna 2011 tutustumiskäynti johonkin Turun seudun ammattioppilaitokseen.

 

Ponsi merkitään lautakunnan tiedoksi.

Kh § 242

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto 12.5.2011:

Lukio- ja ammattiopetuslautakunta anoo kaupunginhallitukselta oikeutta tehdä ulkomainen opintomatka WorldSkills 2011 London -ammattitaitto­kilpailuihin Iso-Britanniassa ajalla 4.10. - 7.10.2011. Matkan kustannukset ovat noin 36.600 €. Kustannukset maksetaan lautakunnan talousarviotililtä.

WorldSkills Competition (WSC) on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokisa. Kilpailussa ratkotaan nuorten ammattilaisten maailmanmestaruudet eri lajeissa. Suomi on osallistunut kilpailuihin vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 2005 kilpailut käytiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa, Helsingin Messukeskuksessa Suomessa. Turun ammatti-instituutilla on pitkäaikainen menestyshistoria ammattitaitokilpailujen sekä osallistujana että järjestäjänä. WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailuihin Suomesta osallistuu kilpailijoita lähes kaikkiin 45 kilpailulajiin.

Tutustuminen Lontoon WorldSkills -kisoihin antaa lautakunnan jäsenille ja kasvatus- ja opetustoimen johtaville virkamiehille tärkeää tietoa kisajärjestelyistä ja ammattitaitokisojen merkityksestä ammatillisen koulutuksen kehittämisessä. Turun kaupunki tulee hakemaan keväällä 2012 yhdessä Varsinais-Suomen muiden ammatillista koulutusta järjestävien organisaatioiden kanssa oikeutta järjestää ammattitaidon SM-kilpailut Taitaja 2015.

Lontoon kisojen avajaiset ovat 4.10.2011. Lukio- ja ammattiopetuslautakunta osallistuu avajaisiin 4.10.2011 ja tutustuu varsinaisiin kilpailuihin 6.10.2011. Lukio- ja ammattiopetuslautakunnalle on varattu myös oppilaitos- tai yritysvierailuja Lontoossa (5.10. ja 7.10.).

Lontoon WorldSkills -kisoihin osallistuu laaja joukko myös muiden maiden sekä myös Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjien edustajia, opetus- ja kulttuuriministeriön, opetushallituksen johtoa sekä muita koulutusalan päättäjiä. Tämä antaa mahdollisuuden verkostoitua myös näiden toimijoiden kesken. Jo tällä hetkellä tapahtumaan osallistumisensa ovat varmistaneet:

Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö, ylijohtaja Sakari Karjalainen

Opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen yksikön johtaja Mika Tammilehto

Opetus- ja kulttuuriministeriö, opetusneuvos Seija Rasku

Ammatillista huippuosaamisen tutkimusta johtava tohtori Petri Nokelainen, Tampereen yliopisto

WSI- järjestön pääsihteeri David Hoey

WorldSkills 2011 kilpailujen johtaja Adam Jones

Ministerin kalenteriin on ajankohta laitettu, mutta osallistuminen ratkeaa juuri ennen kisoja.

Lautakunnan vierailuohjelmaan sisältyy yhteisiä tapaamisia edellä mainittujen ihmisten kanssa.

Opintomatka WorldSkills 2011 London -ammattitaittokilpailuihin 20 henkilölle (4 pv)

 Kustannukset/henkilöKokonaiskustannukset
Matkapaketti, sis. majoitus~ 1.130 €~ 22.600 €
Lennot~ 400 €~ 8.000€
Päivärahat~ 300 €~ 6.000 €
Yhteensä~ 1.830 €~ 36.600 €
   

Matkapaketti:

- majoitus: Mint-hotel, www.minthotel.com,  1 h huoneet+ aamiainen ja  2 x lounas/pv

- bussi/metrolippu kolmeksi päiväksi (14 min. junamatka hotellilta Exel-kisakeskukseen)

- avajaisten pääsylippu

Samassa hotellissa asuvat kaikki Suomen Skills-expierience matkalaiset, ekspertit ja observerit.

Ohjelma 4.10. - 7.10.2011

Tiistai 4.10.

- Matkapäivä

- Illalla osallistuminen avajaisiin

Keskiviikko 5.10.

- Vierailut ammatilliseen että yleissivistävään /lukiotason koulutus) oppilaitoksiin (Essex County Council, Barnet College)

- Tutustuminen The Finnish Institute in London (www.finnish-institue.org.uk)/ Suurlähetystö

-  Verkostoitumiscoctailtilaisuus muiden suomalaisten WorldSkills-osallistujien kanssa (muut koulutuksenjärjestäjät yms)

Torstai 6.10.

- Tutustuminen WorldSkills 2011 –ammattitaitokilpailuihin

- Tapaaminen SkillsFinlandin, Opetushallituksen, Kulttuuri- ja opetusministeriön edustajien kanssa

Perjantai 7.10.

-  Kulttuuriohjelmaa (Optiona lisäkeskustelut ministeriön ja opetushallituksen edustajien kanssa)

-  Matkapäivä

Oheismateriaali 1WorldSkills-organisaation esite

Oheismateriaali 2WorldSkills London 2011 –tapahtumakalenteri

Oheismateriaali 3WorldSkills London 2011 -esittely

EhdotusKaupunginhallitus päättää oikeuttaa lukio- ja ammattiopetuslautakunnan (max. 20 hlöä; sis. keskushallinnon edustuksen) tekemään esitetyn opintomatkan Iso-Britanniaan 4.-7.10.2011 siten, että matkasta aiheutuvat kustannukset maksetaan lukio- ja ammattiopetuslautakunnan talousarviotililtä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLukio- ja ammattiopetuslautakunta