Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus12014.03.20115

14439-2010 (014)

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen vuoden 2011 edustakuntavaaleja varten (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava vaalilautakunnat ja -toimikunnat. Luottamuselintoimikunta on laatinut ehdotuksen valittavista henkilöistä. Nimiluettelo paperisena jaetaan kokouksessa.

Kh § 120

Luottamuselintoimikunta 28.2.2011:

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 17.4.2011. Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita tulee olla kuitenkin vähintään kolme. Lisäksi kunnanhallituksen on asetettava laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten ja niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita, puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokkuutta koskeva esteellisyys ei koske vaalilautakunnan jäseniä.

Poliittisen edustavuuden ohella tulevat noudatettavaksi tasa-arvolain määräykset, jotka edellyttävät, että jäseniksi ja varajäseniksi valitaan sekä miehiä että naisia vähintään 40 prosenttia. Osuus lasketaan kunkin lautakunnan ja -toimikunnan osalta erikseen sekä lisäksi erikseen varsinaisten ja varajäsenten osalta.

Luottamuselintoimikunta on em. perustein koonnut eri ryhmien esitysten pohjalta luettelon vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin nimettävistä henkilöistä. Käytännön syistä esityksessä on vielä muutamia puutteita, jotka pyritään paikkaamaan niin pian kuin mahdollista. On todennäköistä, että vielä ennen vaaleja valintapäätöstä joudutaan tarkistamaan, jossa yhteydessä voidaan myös puuttuvat valinnat tehdä. Oleellisinta on, että puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat tulevat valituiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Liite 1Esitys vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoksi

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää valita vuoden 2011 eduskuntavaaleja varten asetettaviin vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin liitteessä mainitut henkilöt ja määrätä ehdotetut puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat sekä määrätä varajäsenten sijaantulojärjestyksen ehdotuksen mukaiseksi lukuun ottamatta kotiäänestystä varten asetettua vaalitoimikuntaa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKeskusvaalilautakunta


Liitteet:

Kh § 120
Liite 1:Esitys vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoksi