Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus58808.11.20103 Oj
Kaupunginhallitus66620.12.20103 Otj

11534-2010 (114)

Kasvatus- ja opetustoimen johdon henkilöstöjärjestelyt

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitettään, että se tekisi 1.1.2011 aloittavan kasvatus- ja opetustoimen johdon henkilöstöjärjestelyjä koskevan päätöksen.

Kh § 588

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen 3.11.2010:

 

Kaupunginhallitus on 12.4.2010 § 236 kohdalla tehnyt linjapäätöksen 1.1.2011 toimintansa aloittavasta kasvatus- ja opetustoimen organisaatioista. Linjapäätöksen mukaisesti uudelle hallintokunnalle valmisteltiin 1.1.2011 voimaantuleva johtosääntö. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden johtosäännön 14.6.2010 § 137 kohdalla.

 

Linjapäätöksen ja johtosäännön mukaisesti uuden hallintokunnan viranhaltijajohdon muodostavat virastopäällikkönä toimiva kasvatus- ja opetustoimen johtaja, ruotsinkielisten palveluiden johtaja ja kaksi pääprosesseista vastaavaa palvelujohtajaa.

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymän johtosäännön 22 §:n mukaan kasvatus- ja opetustoimessa on viisi elinkaareen perustuvaa oman tuotannon tulosaluetta. Tulosalueiden johtajina toimivat johtosäännön mukaan tulosaluejohtajat.

 

Kasvatus- ja opetustoimen johtosäännön 22 §:n mukaan elinkaareen perustuvien tulosalueiden lisäksi kasvatus- ja opetustoimessa on tuki- ja asiantuntijapalveluita koko hallintokunnalle tuottava virastopäällikön alaisuudessa toimiva kasvatus- ja opetusviraston tulosalue. Tulosalueiden yksiköistä määrätään johtosäännön mukaan toimintasäännöllä.

 

Kaupunginhallituksen käsittelyssä olevan kasvatus- ja opetusviraston toimintasääntöehdotuksen 2 §:n mukaan kasvatus- ja opetusviraston tulosalue jakautuisi kolmeen yksikköön: suunnittelu- ja kehittämispalvelut, talous- ja tilapalvelut sekä yleishallinto- ja henkilöstöpalvelut. Kullakin yksiköllä on toimintasääntöehdotuksen mukaan yksikön johtaja. Suunnittelu ja kehittämispalvelut –yksikön johtajana toimisi kehittämispäällikkö (ehdotuksen 4 §), talous- ja tilapalvelut –yksikön johtajana talouspäällikkö (ehdotuksen 5 §) ja yleishallinto- ja henkilöstöpalvelut –yksikön johtajana hallintopäällikkö (ehdotuksen 6 §).

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymän johtosäännön 5 §:n mukaan kaupunginhallitus täyttää kasvatus- ja opetustoimen johtajan ja ruotsinkielisten palveluiden johtajan virat. Lisäksi johtosäännön siirtymäsäännöksen (24 §) mukaan kaupunginhallitus täyttää lautakuntien täytettäväksi määrätyt virat ja päättää myös ennen johtosäännön voimaantuloa (1.1.2011) kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:ssä tarkoitetusta viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen. Hallintosäännön 45 §:n mukaan viran täyttämisestä päättävä taho päättää myös viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Johtosäännön siirtymäsäännöksen ja hallintosäännön perusteella kaupunginhallituksen päätettäväksi tulevat myös tulosaluejohtajien ja kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yksiköiden johtajien virkojen nimikemuutokset.

Kaupunginhallitus on päätöksillään 27.4.2010 § 264, 16.8.2010 § 425 ja 13.9.2010 § 491 perustanut palvelujohtajien ja ruotsinkielisten palveluiden johtajan virat. Lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessista vastaavan palvelujohtajan virkaan kaupunginhallitus on 25.10.2010 § 562 kohdalla päättänyt valita varhaiskasvatusjohtaja Vesa Kulmalan. Nuorten ja aikuisten koulutuksen pääprosessista vastaavan palvelujohtajan virka on kaupunginhallituksen 13.9.2010 § 489 kohdalla tekemän päätöksen perusteella ollut julkisesti haettavana. Viran täyttöprosessi on kesken. Ruotsinkielisten palveluiden johtajan virka on kaupunginhallituksen päätöksellä 25.10.2010 § 564 julistettu uudelleen haettavaksi. Hakuaika päättyy 15.11.2010.

 

Kasvatus- ja opetustoimen johtajan, tulosaluejohtajien ja kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yksikön johtajien tehtävien hoitamisesta 1.1.2011 lukien tulee tehdä päätös. Allekirjoittanut pitää tarkoituksenmukaisena sellaisen menettelytavan valintaa, joka ei johda tarpeeseen perustaa kokonaan uusia virkoja. Uusien virkojen perustamisilta voidaan välttyä muuttamalle niiden viranhaltijoiden virkanimikkeitä, jotka jo tällä hetkellä hoitavat olevissa organisaatioissa sellaisia tehtäviä, jotka jatkuvat muuttumattomina tai lähes muuttumattomia 1.1.2011 aloittavassa organisaatiossa.

 

Em. viitaten allekirjoittanut on pyytänyt ammattiopetuslautakunnan ja opetuslautakunnan lausuntoja henkilöstöjärjestelystä, jossa:

 

-suomenkielisen opetustoimen johtaja Timo Jalosen viran nimike muutettaisiin kasvatus- ja opetustoimen johtajaksi,

-tulosaluejohtaja Raili Kosken viran nimike muutettaisiin varhaiskasvatuksen tulosaluejohtajaksi,

-perusopetuspäällikkö Outi Rinteen viran nimike muutettaisiin perusopetuksen tulosaluejohtajaksi,

-lukio- ja aikuiskoulutuspäällikkö Esko Heikkosen viran nimike muutettaisiin lukio-opetuksen tulosaluejohtajaksi,

-johtava rehtori Seija Mattilan viran nimike muutettaisiin ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtajaksi,

-aikuiskoulutusjohtaja Päivi Lehtinen viran nimike muutettaisiin aikuiskoulutuksen tulosaluejohtajaksi ja

-kehitysjohtaja Pia Lagercrantzin viran nimike muutettaisiin kehittämispäälliköksi.

 

Kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yleishallinto- ja henkilöstöpalveluja johtaisi kaupunginhallituksen käsittelyssä olevan toimintasääntöehdotuksen mukaan hallintopäällikkö ja talous- ja tilapalveluita talouspäällikkö. Näiden tehtävien hoitamisen osalta allekirjoittanut on pyytänyt ammattiopetuslautakunnan ja opetuslautakunnan lausuntoa järjestelystä, jossa kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yleishallinto- ja henkilöstöpalvelut –yksikköä johtaisi yksikön johtajana hallintopäällikkö Pentti Merta ja talous- ja tilapalvelut –yksikköä johtaisi yksikön johtajana talouspäällikkö Anne Takalo. Em. yksikön johtajien osalta nimikemuutokset eivät olisi tarpeellisia, sillä em. henkilöiden nimikkeet vastaavat toimintasääntöehdotuksen mukaisia nimikkeitä.

 

Opetuslautakunta on 20.10.2010 § 197 kohdalla antamassaan lausunnossa todennut, että sillä ei ole huomautettavaa allekirjoittaneen esitykseen kasvatus- ja opetustoimen johdon henkilöstöjärjestelyistä. Ammattiopetuslautakunta on osaltaan 20.10.2010 § 265 kohdalla antanut vastaavansisältöisen lausunnon.

 

Henkilöt joita em. järjestelyt koskisivat, ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole järjestelyihin huomautettavaa.

 

Tässä järjestelyssä mukana olevien virkojen osalta on käynnissä HAY Groupin toimesta laadittava tehtävien vaativuusanalyysi, jonka pohjalta tehdään tarvittaessa esitys vakanssien tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistamisista.

 

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että suomenkielisen opetustoimen johtaja Timo Jalosen viran nimike (vak. nro 409003) muutetaan kasvatus- ja opetustoimen johtajaksi,

että tulosaluejohtaja Raili Kosken viran nimike (vak. nro 390012) muutetaan varhaiskasvatuksen tulosaluejohtajaksi,

että perusopetuspäällikkö Outi Rinteen viran nimike (vak. nro 409084) muutetaan perusopetuksen tulosaluejohtajaksi,

että lukio- ja aikuiskoulutuspäällikkö Esko Heikkosen viran nimike (vak. nro 409083) muutetaan lukio-opetuksen tulosaluejohtajaksi,

että johtava rehtori Seija Mattilan viran nimike (vak. nro 401467) muutetaan ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtajaksi,

että aikuiskoulutusjohtaja Päivi Lehtinen viran nimike (vak. nro 401062) muutetaan aikuiskoulutuksen tulosaluejohtajaksi ja

että kehitysjohtaja Pia Lagercrantzin viran nimike (vak. nro 401468) muutetaan kehittämispäälliköksi.

Samalla kaupunginhallitus päättää,

että kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yleishallinto- ja henkilöstöpalvelut –yksikköä johtaa yksikön johtajana hallintopäällikkö (vak. nro 409006) Pentti Merta ja

että kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen talous- ja tilapalvelut –yksikköä johtaa yksikön johtajana talouspäällikkö (vak. nro 409005) Anne Takalo.

PäätösKaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös asian palauttamisesta tehtiin äänin 8 - 4.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Arven Sarlundin kannattamana tekemän palautusehdotuksen puolesta äänestivät lisäksi Hihnala, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Manni, Leppä ja Laaksonen.

Käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Lundahn, Ilola, Rinne ja Artesola.

Lehtinen oli poissa kokouksesta

Kh § 666

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen 1.12.2010:

Kaupunginhallitus on 8.11.2010 § 588 päättänyt palauttaa kasvatus- ja opetustoimen johdon henkilöstöjärjestelyjä koskeneen asian uudelleen valmisteltavaksi. Em. kaupunginhallituksen tekemä palautuspäätös on liittynyt kaupunginhallituksen 8.11.2010 § 587 tekemään kasvatus- ja opetustoimen toimintasääntöjä koskevan asian palautuspäätökseen.

Kasvatus- ja opetustoimen toimintasääntöihin on tehty edellisestä asiakohdasta tarkemmin ilmenevät tarkistukset.

Kasvatus- ja opetusviraston yksikköjakoon tehty muutos (suunnittelu- ja kehittämispalvelut –yksikön poistaminen) on aiheuttanut tarpeen muuttaa myös kasvatus- ja opetusviraston johdon henkilöstöjärjestelyjä koskevaa päätösehdotusta. Ehdotuksesta on poistettu esitys kehitysjohtajan viran nimikkeen muuttamisesta. Muilta osin päätösehdotus vastaa kaupunginhallituksen käsittelyssä 8.11.2010 ollutta päätösehdotusta.

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että suomenkielisen opetustoimen johtaja Timo Jalosen viran nimike (vak. nro 409003) muutetaan kasvatus- ja opetustoimen johtajaksi,

että tulosaluejohtaja Raili Kosken viran nimike (vak. nro 390012) muutetaan varhaiskasvatuksen tulosaluejohtajaksi,

että perusopetuspäällikkö Outi Rinteen viran nimike (vak. nro 409084) muutetaan perusopetuksen tulosaluejohtajaksi,

että lukio- ja aikuiskoulutuspäällikkö Esko Heikkosen viran nimike (vak. nro 409083) muutetaan lukio-opetuksen tulosaluejohtajaksi,

että johtava rehtori Seija Mattilan viran nimike (vak. nro 401467) muutetaan ammatillisen koulutuksen tulosaluejohtajaksi ja

että aikuiskoulutusjohtaja Päivi Lehtinen viran nimike (vak. nro 401062) muutetaan aikuiskoulutuksen tulosaluejohtajaksi.

Samalla kaupunginhallitus päättää,

että kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen yleishallinto- ja henkilöstöpalvelut –yksikköä johtaa yksikön johtajana hallintopäällikkö (vak. nro 409006) Pentti Merta ja

että kasvatus- ja opetusviraston tulosalueen talous- ja tilapalvelut –yksikköä johtaa yksikön johtajana talouspäällikkö (vak. nro 409005) Anne Takalo.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAmmattiopetuslautakunta
tiedKeskushallinto, henkilöstöasiat
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus, palkanlaskenta
tiedOpetuslautakunta
tiedOpetustoimi
tiedTurun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut
aoHeikkonen Esko
aoJalonen Timo
aoKoski Raili
aoLehtinen Päivi
aoMattila Seija
aoMerta Pentti
aoRinne Outi
aoTakalo Anne