Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus57508.11.20107 Kj

1217-2010 (016)

Varhaiskasvatuksen talousarvion ylitysuhan johdosta tehtävä lisätalousarvio

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus päätti 4.10.2010 § 509, että opetuslautakunnan ja peruspalvelulautakunnan tulee selvittää kaupunginhallitukselle 30.10. mennessä yhteistyössä sisäisen tarkastuksen ja apulaiskaupunginjohtajien kanssa varhaiskasvatuksen tulosalueeseen liittyvän ylitysuhan syyt. Kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitetään, että ylitysuhan johdosta opetustoimelle myönnetään 2,7 M€ lisämääräraha vuodelle 2010.

Kh § 575

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 4.11.2010:

Kaupunginhallitus päätti 4.10.2010 § 509 käsitellessään toiminnan ja talouden seurantaraporttia, että opetuslautakunnan ja peruspalvelulautakunnan tulee selvittää kaupunginhallitukselle 30.10. mennessä yhteistyössä sisäisen tarkastuksen ja apulaiskaupunginjohtajien kanssa varhaiskasvatuksen tulosalueeseen liittyvän ylitysuhan syyt. Ylitysuhka oli raportin mukaan n. 3 Miljoonaa euroa.

Opetuslautakunta on antanut asiassa lausuntonsa 13.10.2010 ja peruspalvelulautakunta 27.10.2010. Sektoreiden apulaiskaupunginjohtajat ja sisäinen tarkastus ovat lisäksi antaneet asiassa omat lausuntonsa.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän vuoden 2010 talousarvion täytäntöönpanon yhteydessä sosiaali- ja terveystoimi teki vajaan 1 milj. euron supistuksen päivähoidon tulosalueelle samoilla perusteilla kuin muillekin tulosalueille. Tämä supistus näkyy nyt ylityksenä. Lisäksi syitä tulosalueen ylitysuhkaan ovat:

- lapsimäärän kasvu n. 100 lapsella,

-  palvelurakenteen muutoksen toteuttamisen hidastuminen, mikä vaikuttaa toimitilojen irtisanomiseen ja tilapäisen henkilöstön vähentämiseen,

- palvelusetelin käyttöönotto ja sen käyttöönottoon liittyvät korjauspäätökset,

- yksityisen hoidon tukeen tehdyt korotukset,

- ostopalvelusopimusten jatkaminen vuoden 2011 kevääseen ja

- tulokertymän pienentyminen laman johdosta.

Kaupunginhallitus saattanee ylitysuhan valtuuston käsiteltäväksi. Asiassa annetun selvityksen perusteella ylitykselle on selkeät perusteet ja se tulee kattaa lisämäärärahalla. Esitän, että kaupunginhallitus tekee valtuustolle ehdotuksen korottaa opetuslautakunnan vuoden 2010 määrärahaa 2,7 miljoonalla eurolla varhaiskasvatuksen ylitysuhan kattamiseksi. 

Oheismateriaali 1Opetuslautakunnan lausunto

Oheismateriaali 2Peruspalvelulautakunnan lausunto

Oheismateriaali 3Apulaiskaupunginjohtajien yhteinen lausunto

Oheismateriaali 4Sisäisen tarkastuksen lausunto

EhdotusKaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että opetuslautakunnan vuoden 2010 määrärahaa korotetaan 2,7 miljoonalla eurolla varhaiskasvatuksen ylitysuhan kattamiseksi. 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKeskushallinto, hallinto