Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallitus 566 25.10.2010 2 Pj

5072-2010 (059)

Turun konservatorion kannatusyhdistys ry:n ja Turun kaupungin yhteistyösopimus

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupungin ja Turun konservatorion kannatusyhdistys ry:n välillä allekirjoitetaan yhteistyösopimus vuosien 2011-2015 toimintakäytännöistä.

Kh § 566

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä 20.10.2010:

Turun kaupunki ja Turun konservatorion kannatusyhdistys ovat vuoden 2009 avustusten myöntämisen yhteydessä tehneet sopimuksen avustuskäytäntöjen kehittämisestä. Sopimuksen taloudellisiin tavoitteisiin kirjattiin hinnoittelun uusiminen siten, että vuonna 2010 Turun kaupungin ja muiden oppilaitokseen ohjaavien kuntien sopimukset voidaan saattaa yhtenäisiksi. Samalla sovittiin, että kaupunki myötävaikuttaa oppilaitoksen valtionosuuksien lisäämiseen.

Kaupunginhallitus edellytti vuoden 2010 avustusten maksamisen yhteydessä 22.2.2010 § 129, että Turun konservatorion tulee toimittaa palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajalle selvitys siitä, mitkä ovat kunkin toiminnon kustannukset ja miten ne katetaan eri tulolähteistä ((mm. II – aste, taiteen perusopetus, kirjasto, musiikkileikkikoulu), sopijakuntien oppilaskohtaiset hinnat eri toiminnoittain sekä myönnetyn lisävaltionosuuden vaikutus Turun kaupungin maksuosuuteen) ja että avustusta koskeva sopimus on tuotava kaupunginhallituksen käsittelyyn viimeistään elokuussa 2010.

Turun konservatorion kannatusyhdistys ry on 17.8.2010 toimittanut selvityksen, joka täyttää kaupunginhallituksen asettamat edellytykset ja avustuksen toinen erä on maksettu oppilaitokselle (palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajan päätöspöytäkirja 23.8.2010 § 17).

Kaupungin vuoden 2010 kokonaisavustus Turun konservatoriolle oli 853.522 euroa.

Oppilaitoksen antamien selvitysten ja kaupungin taholta asetettujen tavoitteiden pohjalta on laadittu yhteistyösopimus vuosien 2011 – 2015 toimintakäytännöiksi. Sopimuksella on pyritty siirtymään järjestelyyn, jossa kaupungin avustus pohjautuu aiempaa selkeämmin kustannusvastaavuuteen ja yhdenmukaisuuteen valtionosuusperusteiden kanssa.

Liite 1Sopimusluonnos

Sopimuksen mukaan Turun konservatoriossa annetaan turkulaisille oppilaille opetussuunnitelmiin perustuvaa taiteen perusopetuksen yksilöopetusta sekä ryhmäopetusta, johon sisältyvät varhaisiän musiikkikasvatus ja ryhmäopetus instrumenttiopintojen ohella. Rehtorin ilmoituksen mukaan oppilaspaikkojen hinnoittelu on yhtenäinen kaikille kunnille.

Erikseen hinnoiteltujen yksilö- ja ryhmäopetuksen ohella kaupunki avustaa opetusta tukevaa ns. kulttuurista ulottuvuutta esim. soittimien hankinta ja ylläpito, musiikkikirjasto sekä konserttien ja tanssiesitysten järjestäminen. Sopimuksen myötä konservatorion oppilaille pyritään mm. järjestämään esiintymistilaisuuksia esim. kaupungin tilaisuuksissa erikseen niin sovittaessa. Sopimuksen perusteella Turun konservatorio sitoutuu muutoinkin aktiiviseen yhteistyöhön kaupungin kanssa.

Konservatorion taiteen perusopetus kuuluu kuntien valtionosuusjärjestelmän piiriin. Turun konservatorio tuottaa kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen ulkopuolella tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta, jonka kustannukset valtionosuus kattaa kokonaisuudessaan. Konservatorion kannatusyhdistyksen taiteen perusopetuksen järjestämisluvan perusteella myönnetty valtionosuus on konservatorion ilmoituksen mukaan kattanut kustannuksista 57 %. Konservatoriolla on oikeus periä oppilailta lukukausimaksuja.

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupungin ja Turun konservatorion kannatusyhdistys ry:n välillä allekirjoitetaan edellä olevan liitteen 1 mukainen yhteistyösopimus vuosien 2011 – 2015 toiminnasta. Samalla kaupunginhallitus oikeuttaa palvelutoimen apulaiskaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittavat muutokset.

PäätösAsia pantiin pöydälle Lehtisen Lundahnin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kh § 566
Liite 1:Sopimusluonnos