Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus51304.10.201011 Kj

10036-2010 (032)

Äänitemusiikin käytöstä Gramex ry:lle maksettavan korvauksen tarkistaminen

Tiivistelmä:

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry on esittänyt Turun kaupungin ja yhdistyksen välillä solmitun esityskorvaussopimuksen mukaisen korvauksen tarkistamista 1,8 %:lla vuoden 2011 alusta lukien. Tarkistaminen esitetään hyväksyttäväksi.

Kh § 513

Kaupunginlakimies Jukka Jyrkinen 29.9.2010:

Kaupunki on 25.4.1997 tehnyt Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry:n (jälj. Gramex) kanssa sopimuksen tekijänoikeuslain 47 §:n tarkoittamasta korvauksesta. Sopimus kattaa äänitemusiikin käytön kaupungin ja kaupunkikonserniin kuuluvien säätiöiden ja yhteisöjen toiminnassa. Sopimuksen mukaan korvaus on vuosikorvaus, jonka suuruus määräytyy kaupungin asukasluvun perusteella siten, että korvaus on asukasta kohti suurempi 70.000 asukkaaseen saakka ja tämän asukasmäärän ylittävältä osalta hieman pienempi. Sopimuksen mukaan korvauksen  muutoksesta sovitaan yhteisesti kaupungin ja Gramexin kesken.

Gramex esittää 2.9.2010 päivätyssä kirjeessään, että korvausta tarkistettaisiin vuoden 2011 alusta lukien ansio- ja kustannustasossa edellisen korotuksen jälkeen tapahtuneen muutoksen verran. Edellisen kerran korotus on tehty vuoden 2010 alussa, jolloin korvaus on sovittu 0,079 euroon/asukas 70.000 asukkaaseen saakka ja 0,050 euroon/asukas 70.000 asukasta ylittävältä osalta. Vuoden 2011 alusta Gramex esittää korvauksen korotettavaksi 0,080 euroon/asukas 70.000 asukkaaseen saakka ja 0,051 euroon/asukas 70.000 asukasta ylittävältä osalta. Korotus olisi 1,8 prosenttia, joka perustuu vuonna 2010 tapahtuneisiin muutoksiin yleisessä ansio- ja kustannustasossa. Korvauksiin lisätään 9 %:n arvonlisävero.

Esitän, että kaupunginhallitus päättäisi, että Gramex ry:lle maksettavan äänitekorvauksen perusteeksi vahvistetaan vuoden 2011 alusta lukien 0,080 euroa/asukas 70.000 asukkaaseen saakka ja 0,051 euroa/asukas 70.000 asukasta ylittävältä osalta lisättynä arvonlisäverolla.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Gramex ry:lle maksettavan korvauksen perusteeksi vahvistetaan vuoden 2011 alusta lukien 0,080 euroa/asukas 70.000 asukkaaseen saakka ja 0,051 euroa/asukas 70.000 asukasta ylittävältä osalta lisättynä arvonlisäverolla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedGramex ry
tiedKeskushallinto, lakiasiat
tiedSaaranen Helvi