Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus39721.06.20101 Yj

4152-2010 (663, 232, 015, 021)

Uuden Myllysillan siltavaihtoehdon ja rakennussuunnittelijan valinta

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on 19.4.2010 päättänyt, että vaurioitunut Myllysilta silta puretaan sekä suunnitellaan ja rakennetaan uusi silta. Siltasuunnittelijan kilpailutus on käyty siten, että ehdokkaat ovat jättäneet yleissuunnitelmatasoiset ehdotukset uudesta sillasta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se tekisi päätöksen toteutettavasta siltavaihtoehdosta sekä rakennussuunnittelijasta.

Kh § 397

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 16.6.2010:

Kaupunginvaltuusto on 19.4.2010 päättänyt, että vaurioitunut Myllysilta silta puretaan sekä suunnitellaan ja rakennetaan uusi silta ja, että Myllysillan vaurioitumisesta ja korvaavan sillan rakentamisesta aiheutuneet ja aiheutuvat kulut katetaan kaupungin vahinkorahastosta.

Kaupunginhallitus on 12.4.2010 päättänyt, että kiinteistöliikelaitoksen johtokunta oikeutetaan suorittamaan kaupunginvaltuuston päätöksen perusteella tarvittavat hankinnat ja muut jatkotoimenpiteet siten, että uuden sillan suunnitelmaluonnokset tulee saattaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi rakennussuunnittelijan hyväksymistä varten.

Kaupunginhallitus on 24.5.2010 asettanut toimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella kaupunginhallitukselle esitys toteutettavaksi siltavaihtoehdoksi.

Samalla kaupunginhallitus päätti nimetä seuraavat henkilöt toimikunnan jäseniksi: Aleksi Randell, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Seppo Lehtinen, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, Katri Sarlund, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, Sakari Hihnala, kaupunginhallituksen jäsen, Christel von Frenckell-Ramberg, kaupunginhallituksen jäsen, Pirjo Rinne, kaupunginhallituksen jäsen, Aila Harjanne, kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja, Jorma Hellstén, ympäristö- ja kaavoituslautakunnan puheenjohtaja, Jouko Turto, liikelaitosjohtaja, Kiinteistöliikelaitos, Markku Toivonen, kaavoitustoimenjohtaja, ympäristö- ja kaavoitusvirasto ja Matti Piispanen, tie- ja siltatekniikka -vastuualueen johtaja, Liikennevirasto. Toimikunnan teknisiksi sihteereiksi nimettiin rakennuttamispäällikkö Kimmo Laula ja suunnitteluinsinööri Heikki Virtanen.

Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos pyysi uuden Myllysillan siltavaihtoehdoista yleissuunnitelmatasoiset suunnitelmat Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusviraston suunnittelupalveluiden puitesopimusjärjestelyyn valituilta viideltä sillansuunnittelukonsultilta. Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 9.6.2010. Ehdotuksia saatiin 16 kappaletta. Yleissuunnitelmaan kuului alustava pääpiirustus, suunnitelmaselostus, alustava sillan kustannusarvio ja kaksi havainnekuvaa.

Sillan on täytettävä mm. seuraavat reunaehdot:

- silta voi olla yksi- tai kolmiaukkoinen

- sillan kannen alareunan tulee olla 20 m:n matkalla joen keskellä vähintään tasossa +4,51 (N2000)

- sillan ali kulkevien kevyen liikenteen väylien vapaan korkeuden tulee olla ≥2,4 m ja leveyden ≥4,0 m

- jokea ei saa kaventaa

- sillan tulee liittyä olemassa oleviin katukorkeuksiin Linnankadun ja Itäisen Rantakadun puoleisissa päissä

- sillan hyödyllinen leveys 20 m

Rakenteiden päämitat ja perustamistapa tulee määritellä alustavilla rakennelaskelmilla sellaisella tarkkuudella, etteivät muutokset rakennussuunnitelmaa tehtäessä vaikuta merkittävästi sillan kustannuksiin.

Siltatyypin valinnassa on painotettu sillan teknistä ratkaisua ja toteutettavuutta sekä sillan ulkonäköä ja sopivuutta olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön. Valinta tapahtuu siten, että valintakriteereistä sillan ulkomuoto ja teknistaloudellinen toteutettavuus huomioidaan 80 % painoarvolla ja sillan rakennussuunnittelutyön tarjoushinta 20 % painoarvolla.

Valitun vaihtoehdon laatineen konsultin kanssa tullaan jatkamaan sillan rakennussuunnitelman laatimista. Rakennussuunnitelmaan tullaan sillan lisäksi sisällyttämään myös siltapaikan rakenteiden (mm. rantalaituri, portaat) sekä katu- ja puistoalueiden suunnittelu myöhemmin esitettävässä laajuudessa.

Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan urakkatarjouspyyntöä varten tarvittavat rakennussuunnitelmat, jotta urakan kilpailutus saadaan käyntiin heinäkuussa. Urakoitsijan valinta tehdään syyskuussa ja uuden Myllysillan rakennustyöt alkavat lokakuussa 2010. 

Kooste siltavaihtoehtojen arvioinneista jaetaan kokouksessa.

Oheismateriaali 1Myllysillan siltaehdotusten vertailu

Oheismateriaali 2Siltaehdotusten tekijät

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää valita uuden Myllysillan siltavaihtoehdoksi suurimman vertailupisteen saaneen siltaehdotuksen ”Myllyn teräs”.

Samalla kaupunginhallitus oikeuttaa Kiinteistöliikelaitosta tekemään sopimuksen rakennussuunnittelusta voittaneen siltavaihtoehdon tehneen konsultin WSP Finland Oy:n kanssa.

Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella.

Vielä kaupunginhallitus päättää, että päätös pannaan täytäntöön odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallituksen kokouksessa asiaa oli selvittämässä liikelaitosjohtaja Jouko Turto.

Jakelu

aoInsinööritoimisto Pontek Oy
aoRamboll Finland Oy
aoSito Oy
aoSuunnittelukide Oy
aoWSP Finland Oy
tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tpvKiinteistöliikelaitos
tiedYmpäristö- ja kaavoituslautakunta