Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus25827.04.20101 Kj

1217-2010 (016)

Vuoden 2010 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennuste

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2010 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt, että ensimmäinen talouden toteutumisennuste laaditaan maaliskuun lopun tilanteen mukaan. Talousasiat on koostanut ennusteen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Kh § 258

Talousasiat, laskentapäällikkö Seija Liinoja 23.4.2010:

 

Yleinen taloudellinen tilanne on ennustelaitosten mukaan jo kääntymässä hieman positiivisempaan suuntaan. Arviot tämän vuoden talouskasvusta liikkuvat yhden ja kolmen prosentin välillä. Valtiovarainministeriön taloudellisessa katsauksessaan esittämä kasvuarvio tälle vuodelle on prosentin luokkaa.

 

Kaupungin tilanteesta on koostettu vuoden 2010 ensimmäinen menojen ja tulojen toteutumisennuste ja lähes kaikki hallintokunnat ja liikelaitokset ennustavat pysyvänsä talousarviossa. Suurinta ylitystä nettomenoihin ennustaa peruspalvelulautakunta.

 

Ennusteessa tilikauden tulokseksi muodostuu 9,6 milj. euroa ja se on 9,1 milj. euroa talousarviota parempi. Tilikauden ylijäämäksi ennustetaan 6,9 milj. euroa.

 

Verotulojen ennustamiseen on saatu Kuntaliitolta 22.4.2010 kuntakohtainen veroennustekehikko ja kunnallisveron kertymäennustetta on kehikon tietojen perusteella nostettu 7,8 milj. euroa. Yhteisöveroa Kuntaliitto ennustaa myös kertyväksi hieman ennustettua enemmän, mutta ottaen huomioon alueellisen ja paikallisen talouskasvun epävarmuuden, ei tässä kohtaa ole talousarviolukua muutettu. Kuntakohtaisia kehikoita päivitetään vielä kesän aikana, joten veroennusteetkin tarkentuvat vielä ennen syksyn talousarviokäsittelyä.

 

Valtionosuuksia näyttäisi tämän hetkisten tietojen mukaan toteutuvan n. 4 milj. euroa talousarviota enemmän.

 

Satunnaisiin tuottoihin on talousarviossa 2010 ja tuloslaskelmaennusteessa merkitty yksittäisten asuntojen myynnistä kertyviä myyntivoittoja 25 milj. euroa. Asuntojen myynnin edellytyksenä on kaupungin omistamien asuntoyhtiöiden (TVT Asunnot Oy ja Kiinteistö Oy Lehtolaakso) yhtiöjärjestelyjen loppuunsaattaminen.

 

Kaupunginvaltuusto teki 29.3.2010 päätöksen Kupittaa-hankkeen toteutuksesta ja jos hanke toteutuu tulee myös kaupungin lainamäärä sen myötä lisääntymään.

 

Raportissa on esitetty toimialoittain määrärahojen vertailuja talousarvioon nähden sekä koottu sektorikohtaiset tuloslaskelmaennusteet. Hallintokuntien ennusteista on myös esitetty suurimmista poikkeamista erilliset sanalliset selvitykset. Liikelaitoksista on esitetty koontitaulukko, jossa on esitetty ennusteet liikevaihdon ja myyntivoittojen toteutumisesta sekä liikeylijäämän/-alijäämätavoitteiden toteutuminen.

 

Talousasiat antaa ennusteen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi sekä lähetettäväksi edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

Liite 1Talouden seurantaraportti 1/2010, ennuste

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä vuoden 2010 talousarvion menojen ja tulojen ensimmäisen toteutumisennusteen tiedokseen ja antaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

PäätösAsia pantiin pöydälle Randellin Arven kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kh § 258
Liite 1:Talouden seurantaraportti 1/2010, ennuste