Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus3418.01.20103 Kj

3-2010 (000)

Kaupunginvaltuuston kokoukseen 25.1.2010 valmisteltavat asiat

Tiivistelmä: -

Kh § 34

Oheismateriaali 1Kaupunginvaltuustolle valmisteltavat asiat

Liite 1Valmisteltavien asioiden luettelo 1/2010

Merkittiin, että tämän pykälän yhteydessä päätettiin ottaa käsiteltäväksi myös lisälista 1:n asia 1 Kj, Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n muuttaminen, jonka esittelyteksti ja ehdotus kuuluivat seuraavasti:

Johtava kaupunginsihteeri Reino Tiainen:

Kaupunginvaltuustolle esitetään kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n muuttamista siten, että valtuustolla on vuonna 2010 puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa.

Koska esitettävä muutos vaikuttaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valintaan, tulee em. ehdotus käsitellä kaupunginvaltuuston kokouksen alussa heti pöytäkirjan tarkastusta koskevan asian jälkeen ennen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valitsemista.

Kaupunginhallituksen ehdotus                

Kaupunginvaltuusto päättää, että kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti:

 ”Valtuustolla on puheenjohtaja sekä I ja II varapuheenjohtaja, jotka valitaan vuosittain valtuuston ensimmäisessä kokouksessa.”

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että em. muutos tulee voimaan heti.

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen

EhdotusKaupunginhallitus tarkastaa ao. kaupunginjohtajien valmistelemat ehdotukset ja päättää tehdä kaupunginvaltuustolle esityslistaan nro 1/2010 sekä lisälista 1:n asiakohtaan 1 Kj merkityt ehdotukset.

PäätösTarkastettiin ao. kaupunginjohtajien valmistelemat ehdotukset niihin liittyvine asiakirjoineen.

5) 48-2010

Tradenomi Johan Balthasarin ero liikuntalautakunnan varajäsenen tehtävästä (Kj)

Uudeksi varajäseneksi liikuntalautakuntaan päätettiin esittää valittavaksi ylikonstaapeli Vesa Hanski.

6) 15780-2009

Yrittäjä Tiina Källin ero kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan varajäsenen tehtävästä (Kj)

Uudeksi varajäseneksi kiinteistöliikelaitoksen johtokuntaan päätettiin esittää valittavaksi oik.yo. Anne Taavitsainen.

7) 15871-2009

Kauppat.yo Eetu Simpasen ero viherliikelaitoksen johtokunnan varajäsenen tehtävästä (Kj)

Uudeksi varajäseneksi viherliikelaitoksen johtokuntaan päätettiin esittää valittavaksi fil.yo Konsta Weber.

Lisälista 1, 1 Kj, 3-2010 (000)

768-2010 (000)

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n muuttaminen

Kaupunginvaltuustolle päätettiin esittää, että kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti:

”Valtuustolla on puheenjohtaja sekä I ja II varapuheenjohtaja, jotka valitaan vuosittain valtuuston ensimmäisessä kokouksessa.”

Lisäksi kaupunginvaltuustolle päätettiin esittää, että em. muutos tulee voimaan heti.

Kaupunginvaltuustolle päätettiin tehdä esityslistaan 1/2010 sekä lisälistaan 1, asiakohtaan 1 Kj merkityt ehdotukset edellä mainituin lisäyksin.

Päätös tehtiin lisälistan 1 asiakohdan 1 Kj osalta äänestyksen jälkeen äänin 9 – 2, poissa 2.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä  päätökseksi tulleen esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Lehtinen, Lundahn, Ilola, Hihnala, von Frenckell-Ramberg, Räty, Manni, Sarlund ja Randell.

Rinteen tekemän ehdotuksen puolesta, että työjärjestystä ei muuteta, äänesti Rinteen lisäksi ehdotusta kannattanut Artesola. Arve ja Laaksonen olivat poissa.

Jakelu

tiedKeskushallinto, hallinto


Liitteet:

Kh § 34
Liite 1:Valmisteltavien asioiden luettelo 1/2010