Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus811.01.20108 Kj

30-2010 (014, 001, 035)

Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke -hanke

Tiivistelmä: -

Kh § 8

Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Esa Tuomisto:

Lounaisrannikon keskuskaupungit (Turku, Pori, Rauma, Uusikaupunki) ovat viimeisten vuosien aikana lisänneet yhteistyötään. Kaupunginjohtajat kokoontuvat säännöllisesti. Syksyn 2009 kuluessa on todettu tarve entisestään tiivistää ja konkretisoida yhteistyötä. Lounaisrannikkoyhteistyö on otettu myös vuoden 2010 alusta käynnistyvien lounaisrannikon seutujen koheesio- ja kilpailukykyohjelmien (KOKO) yhteiseksi teemaksi.

Hankkeen punaisena lankana on lounaisrannikon alueen ominaispiirteisiin pohjautuva kilpailukyky ja sen kehittäminen. Ajallisena orientaationa on tulevaisuusnäkymä vuonna 2020. Päätavoitteena on tunnistaa ja tuoda esiin kahdeksan teeman kautta lounaisrannikon alueelle ominaisimmat ja tärkeimmät kehityspotentiaalit kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Samalla hahmotellaan tiekartta tähän päämäärään pääsemiseksi. Hankkeessa tuotetut perusanalyysit ovat konkreettisia ja ne ovat pohjana alueen edunvalvontatyössä. Tavoitteena on lounaisrannikon aseman, painoarvon ja tunnettuuden vahvistaminen alueellisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti.

Valmistelu tapahtuu kevätkaudella 2010. Tavoitteena on, että kehittämiskonseptin pääsisältö julkistetaan TEM:in ja Porin kaupungin järjestämässä XII Kansallisessa kaupunkifoorumissa Porissa 25.–26.5.2010. Konsepti on valmis vietäväksi edelleen kaupunkien päätöksentekoa varten 30.6.2010 mennessä.  Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 50 000 €, joka katetaan seuraavasti Turun kaupunki 25 %, Turun Seudun Kehittämiskeskus 25 %, Pori/POSEK Oy 25 %, Rauma ja Uusikaupunki  25 %.

Kuvaus hankkeen valmistelusta on oheismateriaalina.

Lounaisrannikon kaupunginjohtajat Mikko Pukkinen (Turku), Kari Koski (Uusikaupunki), Arno Miettinen (Rauma) ja Aino-Maija Luukkonen (Pori) ovat kokouksessaan 10.12.2009 Raumalla päättäneet omalta osaltaan hyväksyä lounaisrannikon kehittämisvyöhyke -hankkeen. Kaupunginjohtajat ovat myös päättäneet esittää kaupunginhallituksille, että kukin kaupunginhallitus nimeäisi kaksi edustajaansa työtä ohjaavaan ohjausryhmään, jonka ensimmäinen kokous on tarkoitus pitää tiistaina 2.2.2010 Raumalla.

Lounaisrannikon yhteistyökaupungeissa valinnat ohjausryhmään on tehty kaupunginhallitusten kokouksissa 21.12.2009 seuraavasti:

-  Porin kaupunginhallitus päätti nimetä edustajikseen hankkeen ohjausryhmään Kh:n puheenjohtaja Pentti Kilkun ja Kh:n jäsen Diana Bergroth-Lampisen.

-  Rauman kaupunginhallitus päätti nimetä edustajikseen ohjausryhmään Kh:n puheenjohtaja Kristina Salosen ja Kh:n varapuheenjohtaja Hanna Marvan, ja

-  Uudenkaupungin kaupunginhallitus päätti nimetä ohjausryhmään Kv:n puheenjohtaja Jouko Antolan (varalle Mauri Rostén) ja Kh:n puheenjohtaja Heikki Walan (varalle Helle Vahtera).

Käytyjen neuvottelujen pohjalta kaupunginhallituksen tulisi:

-  hyväksyä Turun kaupungin osallistumisen Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke-hankkeeseen siten, että hankkeen kustannukset Turun kaupungin osalta (12 500 euroa) katetaan Turun seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman vuoden 2010 budjetista, sekä

-  nimetä kaksi edustajaansa hankkeen ohjausryhmään.

Oheismateriaali 1Kuvaus hankkeen valmistelusta

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunki osallistuu Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke -hankkeeseen siten, että hankkeen kustannukset Turun kaupungin osalta (12.500 euroa) katetaan Turun seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman vuoden 2010 budjetista.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä kaksi edustajaansa hankkeen ohjausryhmään.

PäätösKaupunginhallitus päätti, että Turun kaupunki osallistuu Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke -hankkeeseen siten, että hankkeen kustannukset Turun kaupungin osalta (12.500 euroa) katetaan Turun seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman vuoden 2010 budjetista.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti nimetä edustajikseen hankkeen ohjausryhmään kaupunginhallituksen puheenjohtajan Aleksi Randellin ja kaupunginhallituksen I varapuheenjohtajan Seppo Lehtisen sekä varalle kaupunginhallituksen II varapuheenjohtajan Katri Sarlundin.

Jakelu

tiedKeskushallinto, strategia ja viestintä
tiedLehtinen Seppo
tiedRandell Aleksi
tiedSarlund Katri
tiedTuomisto Esa
tiedVirtamo Nina