Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta64615.12.20091 Ykt
Kaupunginhallitus2411.01.20103 Yj

5473-2008 (613)

Ruissalon Kuuvannokan alueen osayleiskaavan tarkistus

Tiivistelmä:

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan 15.12.2009 § 646 kohdalla tekemän esityksen mukaisesti kaupunginhallitukselle esitetään, että Ruissalon Kuuvannokan osayleiskaavan tarkistusta ei käynnistetä.

Ympkaalk § 646

Yleiskaavatoimisto/ Markku Toivonen 7.12.2009/21-09:

Ruissalossa Kuuvannokan alueella palstalla 98 sijainnut huvila tuhoutui tulipalossa vuonna 1993. Huvilalle ei ole merkitty rakennusalaa voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa. Vuokraoikeuden haltija on 8.4.2008 jättänyt aloitteen osayleiskaavan muuttamisesta tavoitteenaan rakentaa uudelleen palstalla sijainnut huvila. Aloitteen liitteenä olleet huvilarakennuksen suunnitelmat on laadittu säilyneiden vanhojen piirustusten mukaan. Vuokrasopimus on ollut voimassa 24.3.2009 saakka.

Ruissalon palstan 98 haltijan aloitteen johdosta ympäristö- ja kaavoitusviraston yleiskaavatoimisto valmisteli 26.11.2009 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jolla oli tarkoitus käynnistää Ruissalon osayleiskaavan tarkistus Kuuvannokan alueelle. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta päätti kokouksessaan 7.1.2009 § 3 palauttaa asian äänestyksen jälkeen uudelleen valmisteltavaksi. Lisäksi lautakunta päätti pyytää asiasta Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunnon.

Lounais-Suomen ympäristökeskus antoi asiasta 25.2.2009 päivätyn lausunnon. Sen mukaan suunnitelman mukaiselle yleiskaavanmuutokselle ei ole edellytyksiä, joten kaavanmuutosta ei tule aloittaa. Ympäristökeskus viittaa perusteluissaan voimassaolevan Ruissalon osayleiskaavan hyväksymisestä aikanaan tehdyn valituksen käsittelyyn. Valitus koski samaista huvilapalstaa numero 98 ja sen uudelleenrakentamismahdollisuutta. Ympäristöministeriö hylkäsi valituksen 9.12.1996 ja korkein hallinto-oikeus 28.9.1999.

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausuntoon ja lausunnon perusteluihin viitaten yleiskaavatoimisto katsoo, ettei aiotulle osayleiskaavan muutokselle ole perusteita vaan osayleiskaava tulee säilyttää ennallaan retkeily- ja ulkoilualueena VR-1.

Oheismateriaali 1OAS 26.11.2008

Oheismateriaali 2Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirje 25.2.2009

Kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen:

EhdotusYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, ettei Ruissalon Kuuvannokan osayleiskaavan tarkistusta käynnistetä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 24

Oheismateriaali 1Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2008

Oheismateriaali 2Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirje 25.2.2009

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Ruissalon Kuuvannokan osayleiskaavan tarkistusta ei käynnistetä.

PäätösAsia pantiin pöydälle Keskisen Randellin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apualaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi.