Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus61923.11.20092 Kj

14599-2006 (421)

Varhaiskasvatuksen siirto opetustoimeen

Tiivistelmä:

Varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimeen valmistelevan työryhmän raportti luovutettiin kaupunginhallitukselle 12.10.2009 § 529. Raportissa on tarkasteltu varhaiskasvatuksen hallintoa muissa Suomen kunnissa, arvioitu nykymallin etuja ja kehittämistarpeita sekä arvioitu siirron vaikutuksia palvelujen, henkilöstön, talouden, hallinnon ja tilojen osalta. Kaupunginhallitukselle esitetään työryhmän puheenjohtajan johtopäätösten mukaisesti varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimen hallinnon alaisuuteen 1.8.2010 alkaen sekä työryhmän perustamista valmistelemaan siirron yksityiskohtia.

Kh § 619

                     Erityisasiantuntija Outi Laikko 15.11.2009:

                     

Kaupunginhallitus asetti 23.6.2009 § 395 luottamushenkilöistä ja virkamiehistä koostuvan työryhmän valmistelemaan varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimeen. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin kaupunginhallituksen jäsen Pirkko Keskinen. Työryhmän toimeksianto perustui valtuustoryhmien väliseen sopimukseen 2009–2011, jossa todetaan mm., että ”Varhaiskasvatuksen siirrosta opetustoimen yhteyteen päätetään vuoden 2010 alussa, siten että siirto on mahdollista 1.8.2010.” Varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimeen on käsitelty aikaisemmin mm. Kh 14.2.2005 § 154, Kh 3.9.2007 § 518 ja Kv 16.6.2008 § 158.

 

Asetettu työryhmä kokoontui neljä kertaa ja keskusteli varhaiskasvatuksen siirron vaikutuksista. Työryhmässä esitettiin näkemyksiä sekä siirron tarpeellisuuden puolesta että sitä vastaan. Työryhmän puheenjohtaja Pirkko Keskinen teki työryhmätyöskentelyn pohjalta johtopäätökset. Raportti valmistui 30.9.2009.

 

Siirron vaikutusten arviointi

 

Työryhmä keskittyi tarkastelemaan varhaiskasvatuksen hallintoa muissa Suomen kunnissa, arvioimaan nykymallin etuja ja kehittämistarpeita, sekä arvioimaan siirron vaikutuksia palvelujen, henkilöstön, talouden, hallinnon ja tilojen osalta.

 

Muissa Suomen kunnissa lasten päivähoito on siirretty osaksi opetus/sivistysalaa kiihtyvällä vauhdilla erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Kuntaliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitysten mukaan vuonna 2009 päivähoito on sosiaali- ja terveysalan yhteydessä 179 kunnassa (54 %) ja opetus ja sivistysalan yhteydessä 133 kunnassa (40 %). Varhaiskasvatuksen hallinto on organisoitu muulla tavoin 21 kunnassa (6 %).

 

Suurista kaupungeista Vantaalla ja Lahdessa varhaiskasvatuksen siirto opetustoimen hallinnon alle on tehty, Espoo on päättänyt toteuttaa siirron ensi vuoden alusta, Jyväskylä valmistelee siirtoa ja Tampereella siirto on tapahtunut luomalla uudenlainen hallintomalli perustuen tilaaja-tuottaja-malliin. Helsingin strategiassa on mainittu, että siirtoa selvitetään. Oulussa siirtoa ei ole suoritettu.

 

Turun seudun kunnista Kaarina ja Rusko ovat suorittaneet siirron opetustoimeen ja Raisio tekee siirron ensi vuonna. Naantalissa ja Liedossa siirtoa ei ole tehty. Turku on siirtänyt ruotsinkielisen esiopetuksen opetustoimeen vuonna 2002.

 

Varhaiskasvatuksen hallinnollisen sijainnin ei todettu vaikuttavan lasten ja lasten vanhempien saamiin palveluihin ja työryhmä oli yksimielinen siitä, että palvelukyky tulee turvata hallintomallista riippumatta. Opetustoimen organisaatio on muutettu noin kolme vuotta sitten varautuen mahdollisen esiopetuksen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen hallintojen siirtoon. Opetustoimi ilmoitti työryhmässä, että se on valmis ottamaan vastaan sosiaali- ja terveystoimen nykyisen varhaiskasvatuksen tulosalueen henkilökuntineen ja asiakkaineen. Opetustoimen nimi tulisi muuttaa mahdollisen siirron myötä kasvatus- ja opetustoimeksi ja opetuslautakunta kasvatus- ja opetuslautakunnaksi.

 

Johtamisjärjestelmän osalta on päätös, että sosiaali- ja terveystoimi siirtyy sopimusohjausjärjestelmään 1.1.2010 ja opetustoimi 1.1.2011. Varhaiskasvatuksen siirto tapahtuisi sopimusohjausmallin mukaisella rakenteella opetustoimeen.

 

Henkilöstön osalta lähtökohtana on, että mahdollinen siirto ei saa lisätä kustannuksia ja että henkilöstön palvelussuhde-edut säilyvät siirrossa ennallaan. Työnantaja eli Turun kaupunki säilyy siirrossa ennallaan, joten pelkkä hallinnollisen sijainnin muutos ei vaikuta työsopimusehtojen muutokseen. Henkilöstö jatkaisi KVTES:n piirissä myös uudessa hallintomallissa. Henkilöstö otetaan mukaan valmisteluun ja valmistelun yhteydessä noudatetaan yhteistoimintamenettelyä.

 

Talouden näkökulmasta hallinnon yhdistämisestä on saatavissa taloudellista hyötyä, jos henkilöstöresurssit kohdennetaan uuden toimintamallin mukaisesti eikä nykyistä varhaiskasvatuksen tulosaluetta siirretä sellaisenaan opetustoimeen ilman hallinnollisten päällekkäisyyksien tarkastelua. Varhaiskasvatuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset jakautuvat palveluiden osuuteen sekä yleiskustannuksiin, jotka ovat tunnistettavissa ja erotettavissa.

 

Tilojen osalta työryhmä arvioi, että taloudellisia ja toiminnallisia etuja on edelleen löydettävissä, vaikkakin jo nykyisessä tilanteessa pyritty mahdollisimman tehokkaaseen yhteiskäyttöön.

 

Johtopäätökset

 

Työryhmän puheenjohtaja teki seuraavat johtopäätökset työryhmätyöskentelyn pohjalta:

 

1)                  Varhaiskasvatus tulee siirtää opetustoimen hallinnon alaisuuteen. Päätös asiasta on tehtävä viipymättä, lisäajasta on vain haittaa toimintojen kehittämiselle. Myös muissa kaupungeissa varhaiskasvatus on siirretty osaksi opetusalaa kiihtyvällä vauhdilla erityisesti kahden viimeisen vuoden aikana. Turun naapurikunnista Raisio, Rusko ja Kaarina ovat siirtäneet tai tehneet päätöksen varhaiskasvatuksen siirtämisestä opetustoimeen.

 

2)                  Opetustoimi korosti työryhmässä kasvatuksen ja siinä jatkumon merkitystä. Sosiaali- ja terveystoimi puolestaan korosti laajempaa hoidon, kasvatuksen ja opetuksen merkitystä. On todettava, että mikään näistä ei häviä pois siirrossa, vaan myös ne siirtyvät ja lisäksi kasvatuksellinen näkökulma vain vahvistuu.

3)                  Mahdollinen siirto on toteutettava niin, että henkilöstö pysyy nykyisten työehtosopimusten piirissä. Perusteita KVTES:n piiristä pois siirtymiselle ei ole.

 

4)                  Talouden vastuualueen näkemyksessä esiin tullut tarve selvittää hallinnolliset päällekkäisyydet sekä mahdollisesti uuden organisaation muodostaminen tulee ottaa huomioon. Palkkakustannukset eivät saa kasvaa siirrosta johtuen. Hallinnon tehokkuudesta sekä tilaaja-tuottajamallin kehittämisestä on siirron yhteydessä ja sen jälkeenkin pidettävä huolta.

 

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen 19.11.2009:

 

Varhaiskasvatus tulisi siirtää opetustoimeen 1.8.2010 alkaen. Siirtoa valmistelemaan tulisi asettaa työryhmä, jonka tehtävänä on

-määritellä siirtyvät toiminnot, henkilöstö ja muut resurssit yhteistoimintamenettelyä noudattaen

-valmistella tarvittavat johto- ja toimintasääntömuutokset

-valmistella tarvittavat henkilöstön ja määrärahojen siirrot

-valmistella varhaiskasvatuksen tuotantosopimuksen edellyttämät muutokset

-määritellä ja valmistella varhaiskasvatuksen tilaajatoiminnon resurssien siirto

-valmistella tilaajatoiminnasta vastaavan viran perustaminen hallintojaostolle

-määrittää muutoksen yhteydessä toiminnalle asetettavista taloudellisista ja toiminnallisista tuottavuustavoitteista

 

Työryhmän tulee raportoida kaupunginhallitukselle. Työryhmän valmistelemat siirron edellyttämät esitykset tulee tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn maaliskuun 2010 aikana. Työryhmään tulee nimetä puheenjohtaja ja jäseniksi palvelutuotannon ja talouden virkamiesasiantuntijat opetustoimesta ja sosiaali- ja terveystoimesta sekä lakiasioiden ja talouden asiantuntijat keskushallinnosta.

Oheismateriaali 1Varhaiskasvatuksen siirto opetustoimeen, loppuraportti

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että

- varhaiskasvatus siirretään opetustoimen hallinnon alaisuuteen 1.8.2010 alkaen ja että

- kaupunginhallitus asettaa työryhmän valmistelemaan siirtoa. Työryhmän tehtävänä on  

- määritellä siirtyvät toiminnot, henkilöstö ja muut resurssit yhteistoimintamenettelyä noudattaen

- valmistella tarvittavat johto- ja toimintasääntömuutokset

- valmistella tarvittavat henkilöstön ja määrärahojen siirrot

- valmistella varhaiskasvatuksen tuotantosopimuksen edellyttämät muutokset

- määritellä ja valmistella varhaiskasvatuksen tilaajatoiminnon resurssien siirto

- valmistella tilaajatoiminnasta vastaavan viran perustaminen hallintojaostolle

- määrittää muutoksen yhteydessä toiminnalle asetettavista taloudellisista ja toiminnallisista tuottavuustavoitteista

Työskentelyn aikana kuullaan ao. lautakuntia. Työryhmä kuulee tarvittaessa asiantuntijoita. Työryhmän puheenjohtaja nimeää ryhmälle teknisen sihteerin.

Työryhmän jäseniksi esitetään:

- opetustoimen johtaja Timo Jalonen puheenjohtaja

- peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa

- resurssijohtaja Max Lönnqvist

- talouspäällikkö Anne Takalo

- kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen

- talousarviopäällikkö Heikki Silpola

- controller Kim Moisiolinna

PäätösAsia pantiin pöydälle Lundahnin Randellin kannattamana tekemästä ehdotuksesta.