Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Avustustoimikunta21728.05.2009
Kaupunginhallitus43724.08.200911 Kj

6936-2009 (042, 059)

Valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamista varten myönnettävä tuki

Tiivistelmä: -

Avustk § 217

Hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki 20.1.2009:

Kuntalakiin on 29.6.2006 hyväksytty uusi 15 b §, jonka mukaan ”valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi kunta voi tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus”.

Valtuustoryhmien työskentelyyn on Turussa vuonna 2009 varattu tilille 1 04 19 11. 08 02 37 yhteensä 67 000 €. Määräraha on Turussa uusi.

Lain esitöissä hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa asiaa selostetaan seuraavasti:

15 b §. Valtuustoryhmä ja sen toiminnan tukeminen. Pykälä on uusi. Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamista koskeva säännös selventää valtuustoryhmien toiminnan tukemisen pelisääntöjä.

Pykälän 1 momentin mukaan valtuustoryhmän voisivat muodostaa valtuutetut valtuustotyöskentelyä varten.  Valtuustoryhmän muodostaminen ei määräytyisi vaalituloksen perusteella tai valittujen puoluetaustan perusteella, vaan valtuutetulla olisi oikeus muodostaa valtuustoryhmä valtuuston toimikauden aikanakin. Valtuustoryhmän voisi muodostaa myös yksi valtuutettu. Valtuustoryhmän muodostamisesta määrättäisiin tarkemmin kuntalain 15 §:n nojalla valtuuston työjärjestyksestä.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnan voisi tukea valtuustoryhmien toimintaa. Tukea voitaisiin sekä valtuustoryhmän sisäisen toiminnan järjestämistä ja kehittämistä että sellaista toimintaa, joka suuntautuu kunnan asukkaisiin.  Sisäistä toimintaa voitaisiin tukea esimerkiksi antamalla ryhmän käyttöön kunnan tiloja, sihteeriapua, tietoyhteyksiä ja laitteita sekä avustamalla luottamushenkilöiden koulutusta tai tilaisuuksien järjestämisestä. Kunta voisi avustaa vastaavaa toimintaa, jos valtuustoryhmä haluaisi järjestää toiminnan itse.  Tukea voitaisiin myöntää esimerkiksi kokouspaikan vuokraan.  

Kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistävillä toimenpiteillä tarkoitettaisiin esimerkiksi keskustelutilaisuuksia sekä tiedottamistoimintaa. Tukea ei voitaisi myöntää yksittäisen luottamushenkilön vaalitilaisuuksiin, mutta avustus voitaisiin myöntää ryhmän ennen vaaleja järjestämään keskustelutilaisuuteen.

Tukea ei voitaisi myöntää vuosittaisena kokonaissummana, vaan tuki voitaisiin myöntää vain erikseen yksilöityjen kustannuksien kattamiseen. Valtuustoryhmä ei siten voisi itse päättää, miten se käyttää sille maksettavan tuen, vaan päätösvalta kuuluisi kunnalle. Kysymys ei ole siten kunnallisesta puoluetuesta. Tukea voidaan myöntää niin puolueiden kuin puolueiden ulkopuolisten muodostamille valtuustoryhmille. Koska yksikin henkilö voi muodostaa valtuustoryhmän, tuki voidaan myöntää myös yhden valtuutetun muodostamalle valtuustoryhmälle.

Yhdenvertaisuusperiaatteenmukaisesti kunnan olisi myönnettävä tuki yhtäläisin perustein kaikille valtuustoryhmille. Tuen myöntäminen ei välttämättä edellyttäisi, että tuki jaettaisiin valtuutettujen lukumäärän mukaisesti tai että kaikkia ryhmiä tulisi tukea saman määräisenä. Tukea myönnettäessä voidaan ottaa huomioon ryhmän toiminta ja tilaisuuksien luonne.

Turussa valtuuston työjärjestyksessä on valtuustoryhmistä maininnat 2 ja 3 §:issä:

”2 § Valtuustoryhmän muodostaminen ja lakkaaminen

Valtuutetut voivat valtuustotyöskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.

Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta sekä yhteystiedoista on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava. Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle.

3 § Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä eroaminen tai erottaminen

Liittymisestä valtuustoryhmään ja siitä eroamisesta valtuutetun on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle. Liittymisilmoitukseen on liitettävä asianomaisen ryhmän kirjallinen hyväksyminen.

Jos valtuutettu on erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on ilmoitettava tästä kirjallisesti valtuustolle.”

Turussa ei johto- tai toimintasäännöissä ole mainintaa valtuustoryhmien tukemisesta. Valtuustoryhmien tukea koskeva maininta voitaisiin Turussa ottaa valtuuston työjärjestykseen. Sisältönä voisi olla maininta myöntämisperiaatteista ja tarvittaessa päätöksentekijästä.

Mikäli asiasta ei erikseen päätetä, antaa Turun nykyisen avustusjärjestelmän mukaan avustustoimikunta kaikista avustuksista yksimielisen lausuntonsa, jonka perusteella päätöksen tekee kaupunginjohtaja.

OheismateriaaliHelsingin kaupungin toimintamalli (jaetaan kokouksessa)

EhdotusToimikunta päättää annettavasta lausunnosta.

PäätösToimikunta esittää edellä olevan lausunnon kaupunginjohtajalle.

Kh § 437

Johtava kaupunginsihteeri Reino Tiainen:

Avustustoimikunnan lausunnon ja siinä siteerattujen hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaisesti on laadittu ehdotus kuntalain 15 b §:n mukaisen valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamista varten myönnettävän tuen myöntämisperiaatteista ja tuen myöntämisessä noudatettavasta menettelystä.

Koska kyse on valtuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpanosta, asiasta voi päättää kaupunginhallitus ilman että asia edellyttää kaupunginvaltuuston työjärjestyksen muuttamista tai muutakaan kaupunginvaltuuston päätöstä.

Liite 1Valtuustoryhmille myönnettävän kuntalain 15 b §:n mukaisen tuen myöntämisperiaatteet sekä ohjeet tuen myöntämisessä noudatettavasta menettelystä

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että liitteen mukaiset valtuustoryhmille myönnettävän kuntalain 15 b:n mukaisen tuen myöntämisperiaatteet sekä ohjeet tuen myöntämisessä noudatettavasta menettelystä hyväksytään ja

että päätöksenteon tuen vastuualueen tehtäväksi annetaan saattaa kuluvan vuoden talousarvioon em. tarkoitukseen varattu tuki kaupunginvaltuustossa edustettuina olevien ryhmien haettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmAvustustoimikunta
tpvKeskushallinto, päätöksenteon tuki
ilmSalminen Terttu


Liitteet:

Kh § 437
Liite 1:Valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamista varten myönnettävä tuki