Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus16316.03.2009 Yj

3723-2009 (641)

Kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Katri Sarlundin selvityspyyntö Turun pohjoisten alueiden maanhankinnasta ja investoinneista

Tiivistelmä: -

Kh § 163

Kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Katri Sarlund 16.3.2009:

 

Esitän, että Turun kaupunginhallitukselle tuodaan selvitys Turun pohjoisten alueiden (lentokentän ympäristö) kehittämisen kokonaistilanteesta, maanhankinnasta, jo toteutuneista sekä suunnitelluista investoinneista sekä vuokratuista tai myydyistä tonteista. Alueella on meneillään sangen mittava investointikokonaisuus, josta kaupunginhallituksen on oltava tietoinen. Kehitystyö on edennyt pääasiassa yksittäisten hankkeiden kautta. Koko aluetta koskevista suunnitelmista ei kokonaisuutena ole tehty päätöksiä. Alueen kehittämiseen liittyy suuren investointitarpeen ja kysynnän epävarmuustekijöiden vuoksi merkittäviä riskejä, joten investointien riskinarvioinnista tulee tehdä selvitys kaupunginhallitukselle. Pohjoisen alueen investointien menovirta on täydessä käynnissä, mutta epäselvää on toistaiseksi, mitä on odotettavissa alueen tulovirrasta.

 

Kiinteistölaitoksen pitkän tähtäimen investointisuunnitelmia ei ole käsitelty valtuustossa. Pitkän tähtäimen investointisuunnitelma on keskeinen Kiinteistöliikelaitoksen investointeja ohjaava tekijä. On hankalaa ja riskialtista, että miljoonaluokan hankkeista ei Tilaliikelaitoksen tapaan tehdä erillistä valtuuston hyväksyttäväksi menevää hankesuunnitelmaa. Toimintatapaa on tarpeen muuttaa, koska valtuustolla tulee olla poliittinen harkintavalta kaupungin kaikista suurista investoinneista ja niiden kokonaisuuksista.

 

On myös selvitettävä, onko asiakokonaisuus kaikilta osin edennyt kaupungin ohjeiden mukaisesti vai onko ohjeita rikottu. Jos on toimittu ohjeiden mukaisesti, on selvitettävä, miten ohjeita tulee muuttaa. Jokaisesta investointisuunnitelmaan sisältyvästä hankkeesta pitäisi tehdä erillinen investointipäätös. Näyttää kuitenkin siltä, että näin ei aina toimita vaan käytännössä työt voivat alkaa erillisillä virkamiespäätöksillä.

 

Ohessa lisätietoa toteutuneista investoinneista.

 

Lentokentän eteläpuolista asemakaava-aluetta on hankittu kaupungille seuraavin sopimuksin:

 

·Maanvuokrasopimuksen Suomen valtio/ilmailulaitos kanssa 22.6.2005 § 527 Kauppa valtion ilmailulaitoksen kanssa 8.2.2006 § 145 (kauppahinta 4.855.374 €)

·Aiesopimus sekä Ilmailulaitoksen ja Pilot Turku Oy:n välinen markkinointisopimus (8.3.2006 § 255). Ehtojen muuttaminen12.12.2007 § 938

Maanhankintaa Saramäessä on toteutettu ainakin seuraavilla päätöksillä. Näiden yhteisarvo on tähän mennessä yli 3,5 miljoonaa euroa. Tonttikauppa alueella jatkuu edelleen.

 

Päätös                       Kauppahinta

21.2.2007§120

118.000,00

7.3.1007§147

190.000,00

28.3.2007§205

150.000,00

23.5.1007§380

142.000,00

23.3.2007§381

138.000,00

12.6.2007§442

170.000,00

12.6.2007§443

154.000,00

12.6.2007§444

135.000,00

12.6.2007§458

122.000,00

12.6.2007§459

158.000,00

12.9.2007§633

160.000,00

12.9.2007§634

175.000,00

19.9.2007§653

170.000,00

19.9.2007§654

280.000,00

19.9.2007§661

135.000,00

3.10.2007§703

145.000,00

12.12.2007§947

100.000,00

13.2.2008§70

160.000,00

13.2.2008§71

163.000,00

1.10.2008§616

143.000,00

19.11.2008§756

140.000,00

25.2.2009/67 

108.000,00

4.3.2009/101

125.000,00

 

Lisäksi Kiinteistölaitoksen johtajan päätöspöytäkirjalla on ostettu määräala alueelta

 

25.10.2007 § 73                 42.000 €

Kiinteistölaitoksen uusinvestointeihin on talousarvioissa varattu rahaa seuraavasti:

 

2004 6.100.000,00 €

2005 6.500.000,00 €

2006 6.500.000,00 €

2007 6.200.000,00 €

2008 7.100.000,00 €

2009 13.738.000,00 € (Kiinteistölaitoksen esitys 15.238.000,00)

 

Vuoden 2008 talousarviossa taloussuunnitelmaosiossa vuoden 2009 uusinvestointien tasoksi oli vielä arvioitu 9.100.000 €. Vuoden 2009 investointitaso on yli 6,6 M euroa vuoden 2008 tasoa korkeampi 17.9.2008 § 585.

 

Kiinteistölautakunta päätti 27.2.2008 hyväksyä 5,3 miljoonan euron varauksen tekemistä kolmea uusinvestointia varten (Huhkolan eritasoliittymä, Skanssin liikennejärjestelyt ja Kärmekallion silta).

 

·Kiinteistötoimenjohtajan päätös esittää kiinteistölautakunnalle varauksen tekemistä 15.2.2008 § 16.

·Kiinteistölautakunnan varauksen hyväksyminen 27.2.2008 § 103

·Tarkemmat investointisuunnitelmat 27.2.2008§ 107 ja 18.6.2008 § 436.

Asialla on siten vaikutusta tuleviin investointitasoihin. Investointivarauksen teko on vain kirjapitotekninen toimi, itse investoinneista olisi kuitenkin tehtävä erillinen päätös. Investoinnit kuitenkin aloitettiin virkamiesten ja kiinteistölautakunnan erillisillä päätöksillä. Investointivaraus ei kuitenkaan riittänyt kattamaan näitä kolmea työtä

 

·Kiinteistölaitoksen johtajan voimalinjojen muutostyön tilaus 30.1.2008 § 5

·Rakennuttamispäällikön rakennustyö valvonnan tilaus 2.4.2008 § 67

·Ilmajohtojen kaapeloinnin tilaus 25.6.2008 § 51

·Rakennusurakan junaturvallisuuden valvontatyön tilaus 17.9.2008 § 72.

·Kiinteistölautakunnan Kärmekallion sillan rakentamisen tilaus 10.9.2008 §575

 

Investoinnin ”Kärmekallionkadun ja – sillan välillä lentoasema-Vaistentie” kustannusarvio on Kiinteistölaitoksen pitkän tähtäimen investointisuunnitelmassa 7.500,000,00 euroa. Lisäksi alueella on tarkoitus toteuttaa ensi vuosikymmenellä vielä muitakin miljoonaluokan tieinvestointeja.

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

 

Ehdotus       Kaupunginhallitus päättää lähettää selvityspyynnön asianmukaisesti valmisteltavaksi.

 

Päätös         Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu

laupKiinteistöliikelaitos