Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus13916.03.20096 Kj

3201-2009 (132, 101)

Harkinnanvaraisen palkattoman virka-/työvapaan (ns. talkoovapaa) lukeminen hyväksi mahdollisesti toteutettavista viranhaltija-/työntekijäkohtaisista lomautuksista päätettäessä

Tiivistelmä:

Päätöksellä pyritään vaikuttamaan suotuisasti halukkuuteen pitää palkattomia virka- / työvapaita eli ns. talkoovapaita mahdollisesti toteutettavien lomautusten asemasta.

Kh § 139

Henkilöstöjohtaja Marja Salmi-Tuominen:

Kaupungin taloudellinen tilanne saattaa johtaa siihen, että virastojen henkilökuntaa joudutaan kustannusten pakottavasta vähentämistarpeesta johtuen lomauttamaan vuoden 2009 aikana, jolla toimenpiteellä pyritään saavuttamaan säästöjä palkka- ja työnantajasivukuluissa. Näitä säästöjä voidaan saavuttaa myös henkilöstön vapaaehtoisesti anomilla ja pitämillä harkinnanvaraisilla palkattomilla virka- ja työvapailla. eli ns. talkoovapailla, joiden käyttöä työnantaja pyrkii suosimaan lomautusten sijasta niissä tapauksissa, joissa tällaisten virka- ja työvapaiden pitäminen suinkin on mahdollista työtehtävien tarkoituksenmukainen järjestely huomioon ottaen. Palkattomien virka- ja työvapaiden pitäminen on yleensä työtehtävien tarkoituksenmukaisen hoidon järjestämisen kannalta sekä työntekijä- että työnantajapuolen näkökulmasta katsoen joustavampi toimenpide, kuin työnantajan yksipuolisesti ja olosuhteesta johtuen usein varsin kaavamaisesti toteutettavaksi tulevat lomautukset. Jotta yksittäinen viranhaltija / työntekijä voisi etukäteen harkita pitämänsä ns. talkoovapaan vaikutuksia häneen mahdollisesti kohdistuvaksi tulevaan lomautukseen, ja jotta tähän liittyvää epätietoisuutta voitaisiin jo etukäteen hälventää, olisi tarkoituksenmukaista mahdollisimman pikaisesti tehdä periaatepäätös siitä, millä tavoin vuonna 2009 pidetty tai pidettäväksi hyväksytty ns. talkoovapaa otetaan huomioon viranhaltijaan ja työntekijään mahdollisesti kohdistuvan lomautustarpeen vähennyksenä.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on antanut päätöksellään 22.5.2007 § 175 ohjeet harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan myöntämisestä. Ohjeet ovat po. päätöksen liitteessä 1 ja ns. talkoovapaata koskevat säännökset sisältyvät tämän liitteen kohtaan 5.1. Näin ollen olisi perusteltua, että annetaan ohjeet pidetyn / pidettävän talkoovapaan suhteesta viranhaltija- / työntekijäkohtaisesti mahdollisesti toteutettavaksi tulevaan lomautukseen. Myös paikallisten pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet ovat käytyjen keskustelujen yhteydessä pitäneet tarkoituksenmukaisena, että tällainen ohje voitaisiin asiantilan selkeyttämiseksi pikaisesti antaa.

Yhteistyötoimikunta käsittelee asiaa 13.3.2009.

Liite 1Harkinnanvaraisten virka- tai työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet, kohta 5.1 (Khhal 22.5.2007 § 175)

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että viranhaltijan / työntekijän pitämät harkinnanvaraiset palkattomat virka- / työvapaat (ns. talkoovapaat) otetaan hänen osaltaan vähennyksenä huomioon häneen mahdollisesti kohdistuvaa lomautustarvetta harkittaessa / lomautuspäätöstä tehtäessä ja

että em. vähennys otetaan huomioon 1.1. – 31.12.2009 pidettyjen / pidettävien talkoovapaapäivien osalta ja

että vähennyksenä huomioidaan myös ennen viranhaltija- / työntekijäkohtaista lomautuspäätöstä anotut ja vuoden 2009 aikana pidettäväksi hyväksytyt talkoovapaat ja

että tässä päätöksessä ns. talkoovapaalla tarkoitetaan kaupunginhallituksen hallintojaoston 22.5.2007 § 175 hyväksymän ohjeen liitteen 1 kohdassa 5.1. tarkoitettua palkatonta virka- tai työvapaata, jonka ajaksi ei palkata sijaista ja jonka ajalta ei synny muitakaan ylimääräisiä palkkakustannuksia.

PäätösKaupunginhallitus päätti,

että viranhaltijan / työntekijän pitämät harkinnanvaraiset palkattomat virka- / työvapaat (ns. talkoovapaat) otetaan hänen osaltaan vähennyksenä huomioon häneen mahdollisesti kohdistuvaa lomautustarvetta harkittaessa / lomautuspäätöstä tehtäessä sekä myös mahdollisessa lomarahojen vaihtamisessa vapaaksi ja

että em. vähennys otetaan huomioon 1.1. – 31.12.2009 pidettyjen / pidettävien talkoovapaapäivien osalta ja

että vähennyksenä huomioidaan myös ennen viranhaltija- / työntekijäkohtaista lomautuspäätöstä anotut ja vuoden 2009 aikana pidettäväksi hyväksytyt talkoovapaat ja

että tässä päätöksessä ns. talkoovapaalla tarkoitetaan kaupunginhallituksen hallintojaoston 22.5.2007 § 175 hyväksymän ohjeen liitteen 1 kohdassa 5.1. tarkoitettua palkatonta virka- tai työvapaata, jonka ajaksi ei palkata sijaista ja jonka ajalta ei synny muitakaan ylimääräisiä palkkakustannuksia.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedJoukkoliikennetoimisto
tiedJätteenpolttoliikelaitos
tiedKaupunginkirjasto
tiedKaupunginorkesteri
tiedKaupunginteatteri
tiedKeskushallinto
tiedKeskushallinto, henkilöstöasiat
tiedKeskushallinto, sisäinen tarkastus
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus
tiedKiinteistöliikelaitos
tiedKiinteistöpalveluliikelaitos
tiedKulttuuriasiainkeskus
tiedKunnallistekniikkaliikelaitos
tiedLiikuntapalvelukeskus
tiedMuseokeskus
tiedNuorisoasiainkeskus
tiedOpetuspalvelukeskus
tiedRakennusvalvontatoimisto
tiedRevisiotoimisto
tiedRuokapalvelukeskus Katerinki
tiedRuotsinkielinen työväenopisto
tiedSosiaali- ja terveystoimi
tiedSosiaali- ja terveystoimi, työterveyshuollon palvelut
tiedTalotoimiliikelaitos
tiedTilaliikelaitos
tiedTurun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut
tiedTurun ammattikorkeakoulu
tiedTurun Satama
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus
tiedTurun suomenkielinen työväenopisto
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
tiedVesiliikelaitos
tiedViherliikelaitos
tiedYmpäristö- ja kaavoitusvirasto
tiedYmpäristönsuojelutoimisto


Liitteet:

Kh § 139
Liite 1:5.1. Ns. talkoovapaa (Khhal 22.5.2007 § 175)