Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15716.03.20091 Yj

2135-2009 (082, 001)

Lausunnon antaminen Länsi-Suomen lääninhallitukselle taksien yhteisliikenteestä

Tiivistelmä:

Länsi-Suomen lääninhallitus on lausuntopyynnöllään 9.2.2009 pyytänyt Turun kaupungilta lausuntoa taksien yhteisliikenteestä. Lääninhallitus on ensimmäisen kerran 23.10.2001 tekemällään päätöksellä hyväksynyt vastaavan yhteisliikenteeseen liittyvän hakemuksen ja viimeksi myönnetty lupa oli voimassa 1.1.2009 asti. Turun Taksit ry on yhteistyössä Turun / Kaarinan, Paimion, Raision, Naantalin, Ruskon ja Liedon asemapaikan autoilijoiden kanssa hakenut mahdollisuutta jatkaa yhteisliikennettä ruuhka-aikoina. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turun kaupunki suhtautuisi hakemuksen hyväksymiseen myönteisesti.

Kh § 157

Länsi-Suomen lääninhallitus 9.2.2009:

 

Lääninhallitus pyytää kaupunginhallituksen lausuntoa oheisen hakemuksen johdosta.

 

Taksiliikennelain 14 §:n mukaan taksin saatavuuden parantamiseksi lääninhallitus voi omasta aloitteestaan tai taksiluvan hakijoiden taikka taksiluvan haltijoita edustavan yhteisön aloitteesta yhtenäistää kahden tai useamman kunnan taksilupien asemapaikat niin, että kaikkein taksilupien asemapaikat ovat joko kokonaan tai osittain samat.

 

Lääninhallitus on ensimmäisen kerran 23.10.2001 tekemällään päätöksellä hyväksynyt vastaavan yhteisliikenteeseen liittyvän hakemuksen ja viimeksi myönnetty lupa oli voimassa 1.1.2009 asti.

 

Lausunto asiakirjoineen pyydetään palauttamaan lääninhallitukselle 13.3.2009 mennessä.

Hankinta- ja logistiikkajohtaja Pauliina Lautiainen ja hankintalakimies Jukka Vanto 25.2.2009:

Liitteenä olevan Länsi-Suomen lääninhallituksen lausuntopyynnön 9.2.2009 johdosta ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja on siirtänyt lausunnon valmistelun hankinta- ja logistiikkakeskukselle.

Ehdotus Turun kaupungin lausunnoksi

Yhteisliikenteestä on säädetty taksiliikennelain 14 §:ssä. Säännöksen mukaan taksin saatavuuden parantamiseksi lääninhallitus voi omasta aloitteestaan tai taksiluvan haltijoiden taikka taksiluvan haltijoita edustavan yhteisön aloitteesta yhtenäistää kahden tai useamman kunnan taksilupien asemapaikat niin, että kaikkien taksilupien asemapaikat ovat joko kokonaan tai osittain samat.

Lääninhallitus on ensimmäisen kerran 23.10.2001 tekemällään päätöksellä hyväksynyt vastaavan yhteisliikenteeseen liittyvän hakemuksen ja viimeksi myönnetty lupa oli voimassa 1.1.2009 asti. Turun Taksit ry on yhteistyössä Turun / Kaarinan, Paimion, Raision, Naantalin, Ruskon ja Liedon asemapaikan autoilijoiden kanssa hakenut mahdollisuutta jatkaa yhteisliikennettä toistaiseksi niin, että yhteisliikenne järjestettäisiin eri asemapaikka-alueiden yhteisesti sopimina ennalta odotettavina ruuhka-aikoina, kuten pikkujouluviikonloppuina, uudenvuoden- ja vapunaattona sekä Turussa järjestettävien niin sanottujen massatapahtumien, kuten esimerkiksi Ruisrockin aikana. Autoille laadittavat ajovuorot vahvistaisi Länsi-Suomen lääninhallitus.

Taksiliikennelain tavoitteena on muun ohella taksipalvelujen saatavuuden parantaminen. Lääninhallituksen tulee vuosittain vahvistaa kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät sellaiselle tasolle, että ne eivät rajoita taksin saatavuutta. Enimmäismääriä vahvistaessaan lääninhallituksen tulee ottaa huomioon kysynnän ja tarjonnan muutokset sekä toimialan kannattavuuden kehitys. Lisäksi lääninhallitusten tulee seurata kuluttajien palautetta sekä taksien riittävyyttä elinkeinoelämän ja kuntien kuljetustarpeiden kannalta. Tarjonnan ajallisesti oikeaa määrää ei kysynnän vaihtelun takia voida lupamenettelyssä kuitenkaan täysin saavuttaa.

Yhteisliikenne on omiaan parantamaan taksin saatavuutta ruuhka-aikoina. Turun kaupunki katsoo taksien yhteisliikenteen sallimisen ruuhka-aikoina lisäävän asukkaiden ja matkailijoiden turvallisuutta sekä viihtyisyyttä, ja pitää hakemuksen hyväksymistä siten kannatettavana.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa Länsi-Suomen lääninhallitukselle taksien yhteisliikenteestä edellä olevan ehdotuksen mukaisen lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausLänsi-Suomen lääninhallitus