Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto | 3 | 12.02.2019 | 3 |
1678-2019 (12 01 03)
Sivistystoimialan itse tuottaman iltapäivätoiminnan huoltajien ja lasten asiakaskyselyn tuloskooste
Tiivistelmä: -
Kasosvpj § 3
Toiminnanjohtaja Sari Nummila-Piispanen ja toiminnanohjaaja Sheila Portnoj 30.1.2019:
Opetushallitus on aikaisemmin tuottanut kuntien käyttöön asiakaskyselyn. Käytännön jatkuvuudesta on ollut epäselvyyttä. Turussa laadittiin oma kysely, jota nyt käytettiin ensimmäisen kerran sivistystoimialan itse tuottamassa palvelussa. Jatkossa on tarkoitus tehdä kysely koko aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
Iltapäivätoiminnan huoltajien ja lasten kyselyyn vastasi yhteensä 243 henkilöä. Kyselyyn vastattiin kaikista iltapäivätoiminnan toimipaikoista, vastaajamäärät vaihtelivat toimipaikoittain 1-29 henkilön välillä. Huoltajista enemmistön (74 %) lapsi oli ensimmäisen luokan oppilas, 24 prosentin toisen luokan oppilas ja 2 prosentin kolmannen luokan oppilas tai sitä vanhempi.
Toiminnan kehittämisehdotuksia antoi 87 vastaajaa. Vastauksissa välittyi erityisesti tyytyväisyys ohjaajien tekemää työtä ja itse toimintaa kohtaan. Parannettavaa nähtiin sisätilojen ahtauden, meluisuuden ja viihtyvyyden sekä henkilöstön vaihtuvuuden ja vähäisen määrän osalta. Toimintaan toivottiin myös nykyistä monipuolisempia sisältöjä, lisää ohjattua tekemistä sekä parempaa toiminnasta tiedottamista. Päivittäinen ulkoilu sai kiitosta.
Sari Nummila-Piispanen esittelee tuloksia tarkemmin kokouksessa.
Liite 1Kooste kyselyn tuloksista
Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala:
EhdotusKasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto merkitsee asian tiedokseen.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
mtpvHatakka Satu
tiedJalonen Timo
Liitteet:
Kasosvpj § 3
Liite 1:Kooste asiakaskyselyn tuloksista